Kasvukipuja.

Luin torstain lehdestä, kuinka on havaittu että ne naiset, jotka ovat kärsineet runsaista mahakivuista ja pahoinvoinnista raskauden aikana ovat useimmiten päätyneet tekemään abortin, koska eivät ole saaneet riittävää apua oireisiinsa. Ja juuri nämä naiset eivät yleensä tule hankkineeksi tai yrittäneeksi uudestaan hankkia perhettä, koska pelkäävät niitä kipuja ja tuskallisia kokemuksia ja niiden läpikäyntiä uudestaan. Tunnistin itseni tekstistä. Vajaa puoli vuotta sitten olin aivan samassa asemassa. Olin kärsinyt jo vuoden siitä että tunsin voimakasta tarvetta ulostaa, mahaani sattui aivan järkyttävästi ja sain paniikkikohtauksia siitä, etten voinut mennä mihinkään ulostamaan koska kaikki julkiset tilat olivat kiinni. Mitä hyötyä on vessapassista, jos kaikki paikat ovat kiinni?

Istuin terveysasemalla valittaen oireistani ja ne kuitattiin sanoilla ”Se on aivan normaalia. Kaikilla meillä on joskus stressiä.” mutta minusta ei tuntunut normaalilta se että ulostin verta yli vuoden verran. Koronan takia en saanut apua vaivoihini. Sitten tulin raskaaksi, olimme yrittäneet jo niin pitkään, että olimme tavallaan unohtaneet, että näinkin voi käydä. Oma elämäni oli muutenkin yhtä sumua. Sitten ne uutiset, raskaana olevat saisi pahemman korona-tartunnan ja se voisi johtaa keskenmenoon. Mikään ei tuntunut olevan varmaa. Kun raskausviikot etenivät, omakin olo pahentui. Ei tehnyt mieli juoda tai syödä, oksetti ja ruoan syöminen muutenkin tarkoitti aina sitä, että joutuisin etsimään vessaa. Stressi kasvoi. Laihduin kuukauden aikana liki 10 kiloa. Kaikki mitä söin, tuli heti ulos. Kierre oli niin helvetillistä että päädyttiin sitten mieheni kanssa aborttiin, toisinaan se kaduttaa ja toisinaan ei olisi ollut kuitenkaan varmaa, olisiko tuloksena ollut millään muotoa terve vauva, sillä ne jotka kärsivät suolistotaudeista tai voimakkaasta pahoivoinnista saavat useimmiten keskenmenon. Sen jälkeen otin lomaa, minun piti hoitaa itseni terveeksi, sillä kukaan muu ei siinä tulisi auttamaan. Sanon ihmisille aina, että kun ihmisellä on suolistosairauksia niin siitä ei kärsi pelkästään fyysisesti vaan myös mentaalisesti, muistan sen vaiheen elämässäni kun oli vaikeaa poistua kotoa, koska pelko yllättävästä ulostamisesta, oli jo niin lamaannuttavaa. Tiedän, että pelot eivät ole rationaalisia mutta se ei tee niistä, yhtään sen epäaidompia.

Nyt kun olen saanut stressin hallintaan ja IBS on elämässäni helpottanut, päätimme yrittää uudemman kerran. Iloitsin kahdesta punaisesta viivasta vaikka tiesin, että emme olleet vielä maalissa. Tuntui oudolta, kuinka joku kasvoi sisälläni. Tiedän, mitä tilastot sanovat keskenmenoista, en silti ajatellut että se tapahtuisi minulle. Jatkoin normaalisti, kunnes päivät Hyksiin menosta tulivat lähemmäksi, piti tutkituttaa munasarjassa oleva kysta. Hyksissa tein abortin, siellä minulle hoettiin kanssa että IBS ei estä raskautta ja sanoinkin ei minua haittaa pitää vauva, jos saan näihin ongelmiini apua, mutta kukaan ei halunnut auttaa. Abortin tekeminen oli luultavasti tuskallisin asia elämässäni sen rinnalla kun olen joutunut nuorena elvyttämään hukkunutta lasta. Samalla kun se oli helpotus, niin samalla sen mainitseminen, joka kerta itkettää. Se on aina arpapeliä, kuka hoitaa asioitasi ja sen myötä on arpapeliä, millaista hoitosi on.

Hyksissä minua moitittiin, kun olin ollut niin edesvastuuton että olin tullut raskaaksi ja nyt tein abortin. Kun kerroin, että aion käyttää jatkossa ehkäisynä kondomia minulle naurettiin, että ei se ole mikään ehkäisykeino, vaikka olin aina kuvitellut että juuri se ehkäisee parhaiten sukupuolitaudeilta sekä raskaudelta ja on ainoa hormooniton vaihtoehto, itselleni sopimattoman kuparikierukan lisäksi. Minulle määrättiin, haluamattani minipilleri resepti, jota en ole vieläkään lunastanut. Aina Hyksin vierailun jälkeen, tuli sellainen olo, että ihmisenä minulla ei ollut mitään arvoa ja voisin yhtä hyvin kävellä autotiellä ajavan rekan alle, olisin ehkä hyödyllisempi kuolleena. Aborttini ei hoitunut kotona kemiaalisella keskeytyksellä vaan jouduin kaavintaan. Minua jännitti mennä pitkästä aikaa Hyksiin, vastaani tuli vaan kipeitä muistoja, jotka eivät saaneet rauhassa parantua vaan niitä revittiin jälleen auki. En tiedä, miksi aina tunnen tarvetta puolustella tekoa mitä tein, siis aborttia, tein sen itsekkäästi terveydellisistä syistä, tein sen koska pelkäsin, tein sen koska jäin yksin, tein sen olosuhteiden tiedon annon perusteella, tein sen koska en ollut riittävän vahva.

Huomasin olevani jännittynyt ja pulputin lakkaamatta, puolustelin tekoani, vaikka oikeastaan minun ei tarvitsisi. Jos tilastot osoittavat että valtaosa naisista, jotka kärsivät samasta ongelmasta, päätyvät samaan loppu päätökseen kuin minä, kertoo se siitä, että naisiin liittyviä terveydellisiä ongelmia varsinkin kun aiheeksi tulee perheensuunnittelu, ei oteta tarpeeksi vakavasti. Lääkärini totesi minulle kylmästi että sikiön sydän ääni on liian heikko että se todennäköisesti kuolee, hän halusi varata toisen ajan että tarkistetaan asia. Muistan kuinka hän kysyi minulta ”Haluathan tietää, että sikiösi on kuollut?”. En oikeastaan halunnut, tiesin että keskenmenoja tapahtuu mutta en nyt elä elämääni, ajatellen että se tapahtuu juuri minulle. Kieltäydyin kun menin paniikkiin ja lähdin itkuisena vastaanotolta. Itkin kokonaisen päivän. Sitten aloin taistelemaan että saisin sittenkin tietää että onko minulla kohtukuolema. Tiesin, että näin voi tapahtua mutta en vaan osannut varautua siihen, miten asia tultaisiin tuomaan esiin. ”Se sitten valuu verenä pois, se on sinulle tuttua.” Yhtäkkiä, olin taas menettänyt tavan elää, mikään ei tuntunut miltään ja muistin vaan ne kivut, mitkä minulla oli silloin abortin aikaan. Yhtäkkiä, minua pelotti mennä töihin ja huomasin vaan ajattelevani, mitä jos se tapahtuu täällä. Istunko itkien työpaikan vessan lattialla, veret housussa ja oksentaen pyttyyn samalla? Miten minä ikinä selviän tästä? Kipuihin liittyvät muistot ovat vielä niin pinnassa, että mielestä levinnyt ajatus jännittää koko kehon päiväkausiksi.Mietin aina, miten ihmiset pärjäävät näiden asioiden kanssa. On naisia, jotka ovat saaneet ennenkin keskenmenoja, että miten he ovat pärjänneet siihen liittyvän kivun, surun ja häpeän kanssa. Vai onko häpeä vain minun päässä?

Vielä viikkoja sitten iloitsin raskaudesta, silittelin vatsaani ja mietin tuleeko poika vai tyttö. Nyt ei tee mieli enää silitellä. Mietin, että oliko minulla lupa kiintyä sellaiseen, joka on vasta appelsiinin siemenen kokoinen. Silti tunnen olevani yksin ajatuksieni kanssa. Luonto kyllä hoitaa, ihmiskeho on fiksu. Kyllä sen tunnen, jos on jotain vialla. Silti en saa irroitettua itsestäni niiden vanhojen kipujen muistoa. En tunne kehossani mitään, niin kuin alussa, mietin, että onko sikiö jo kuollut ja senkö takia tämä on ollut niin helppo raskaus, ei kipuja, eikä ongelmia vireystilanteessa. Yritän puskea ajatukset pois mahdollisesti keskenmenosta mutta on silti vaikeaa nousta ylös sängystä ja jatkaa elämän normaaleja askareita. Treenit sujuvat hyvin, yritän pitää kiinni kuntoilusta koska ajattelen, että parannun sitten paremmin, mitä ikinäkään käy. Alan hiljalleen enemmän ymmärtämään, miksi ne naiset, jotka ovat kokeneet samaa, eivät lähde yrittämään perheen hankintaa. Muistot tuntuvat siltä, kuin joku pitäisi käsiään hartioillani ja painaisi alaspäin. Muistot tuntuvat vahvasti kummittelevan nykyistä elämää ja omaa mielenterveyttä. Muistot tuntuvat heräävän eloon, jokaisella vastaanottokäynnillä. Niitä kun revitään jatkuvasti auki, niin ne ei pääse koskaan parantumaan, päinvastoin mieli turtuu elämisen mielekkyyteen. Tulee väistämättä sellaisia ajatuksia että koska tein abortin, en ole enää oikeutettu saamaan lapsia. Mietin, jos tulee keskenmeno, niin haluanko yrittää enää uudestaan? Kestänkö tämän läpikäymisen enää uudestaan? Yritän löytää sisua ja valjastaa sen käyttööni, muistelen Emilia Lahden haastatteluita ja mietin, kuinka monesta asiasta hänkin on tullut yli. Pitää jaksaa yrittää ja samalla muistaa hengittää syvään, sillä se rauhoittaa kuitenkin kehon ja mielen, ainakin hetkeksi. Halusin jakaa tarinani, vertaistukena muille.

 

hyvinvointi vanhemmuus oma-elama terveys
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *