Ideoita Halloween-asuksi: Seksikäs lyhtypylväs tai tuhma trumpetti

No Sex and the City

Halloween ilmeisesti lähestyy taas, sillä kaupat pursuavat paitsi kaikenlaista typerää kurpitsa- ja kummitusaiheista krääsää, myös mitä epäilyttävämpiä Halloween-asuja. En ehkä ikinä lakkaa kummastelemasta sitä miten kauhuteemasta sujuvasti siirryttiin siihen, että naisen tulee pukeutua Seksikäs Asia X -asuun. (Muistatteko viime vuoden kuuman Ebola-sairaanhoitajan? Se osoittautui onneksi läpäksi, mutta ei totta puhuakseni olisi hirveästi hämmästyttänyt minua vaikka olisi ollut oikeakin.) Siltä varalta, että mietit parhaillaan kuumeisesti miksi seksikkääksi asiaksi voisit tänä vuonna pukeutua, tässä netistä bongaamani kätsä kaavio jonka avulla asusta päättää:

Ja ennen kuin tuomitsette kaavion liian överinä, haluan vain kertoa teille tämän: seksikäs Donald Trump -asu on jo olemassa.

Oma suosikkini näistä on luultavasti tuhma trumpetti. Likainen voileipä kuulostaa aika houkuttelevalta sekin. Ja sitten on tietysti tuo viettelevä saukko... Niin monia hyviä vaihtoehtoja! Ja vain yksi Halloween vuodessa! Siis ihan hirveen traagista!

Tosiasiassa veikkaan jättäväni kemuttamisen väliin tänä vuonna, mutta yksi asia on varma: jos yhtäkkiä päätänkin repäistä ja lähteä naamiaisiin, tulee minusta ihan saletisti supersankariballerina.

 

Kuva: The Poke

Kommentit

Toimitus
Toimitus

Hahhaahaa! Toimituksen Slutty Tramp ilmoittautuu. -Laura-

Mahdoton Nainen

Likainen saukko! Tästähän vois tulla ihan hyväkin juttu...

NotCredibleDates

Sexy House Brick! Mikä jottei! :D

Vivi
Elämäni palasia

Okei tän pahemmaksi ei voi mennä kellään: Dirty Tampon. Kiitos tästä :D

Pax
Liikehdintää

En kyllä tiedä, että miten pitäisi pystyä olemaan Sexy Tampon. :D

Jemina
No Sex and the City

Vau x 6. Ihan vaan... vau.

Just nyt mietityttää myös: naisten ja miesten kätyripukujen ero. Kummasti kun ovat onnistuneet senkin sukupuolittamaan (ja napsimaan naisten kledjuista puolet kankaasta pois).

http://ecx.images-amazon.com/images/I/71q6VQujlKL._UL1500_.jpg

Vierailija (Ei varmistettu)

Täällä Seductive House Brick hei. :DDDDD

LovetheGlam
eternal blush

Sultry Volkswagen, häh? :D

Maylicious

Haluatko kirjoittaa lisää yhdestä miun lempiaiheesta eli feminismistä ja sen väärin ymmärtämisestä. HS teki jo kivan jutun http://nyt.fi/a1305992490084 :)

Jemina
No Sex and the City

Kiitos postaustoiveesta! Aihe on kyllä ehdottoman kiinnostava, mutta vähän veikkaan että mulla saattaisi mennä jankkaamiseksi... Tai sitten ihan pelkäksi huutovittuiluksi moisille väärinymmärtäjille, sympatiani kun eivät oikein ole aina riittää moiseen. Oliko mielessäsi jotain tarkempaa kysymystä/näkökulmaa, jota olisit aiheeseen kaivannut? 

Ja tuo Nytin juttu olikin varsin hyvä ja perusteellinen, suosittelen luettavaksi kaikille!

Dirteyyy (Ei varmistettu)

Dirty sandwitch! Harmi, ettei mulla oo halloween-naamiaisia tiedossa, koska likainen voileipä ois ollu aika hauskaa olla.

annepa (Ei varmistettu)

Öööh... sexy sexy?

Jemina
No Sex and the City

Ahahahahaha en kestä näitä. :D

Vaadin ehdottomasti teitä kaikkia pukeutumaan Halloweenina kaavion osoittamaan asuun ja postaamaan sitten kuvat tänne. Ois kyllä saletisti niin kuumaa kamaa, että nettikaapelitkin sulais!

Jemina
No Sex and the City

Ja törmäsinpä muuten juuri Bust-lehden sivuilla juttuun, jossa puolustettiin seksikkäitä Halloween-asuja feministinäkökulmasta! En ole samaa mieltä läheskään kaikista jutun pointeista, mutta ne ovat ehdottoman mielenkiintoisia, ja ajattelin jutun saattavan kiinnostaa myös osaa teistä - voitte lukea sen täältä.

 

Jemina
No Sex and the City

Haa, ja tästä vielä lisää idiksiä seksyihin asuihin:

Sexy poo! Sexy Fetus! Sexy Late Stage Syphilis!

MITEN NÄISTÄ VOISI MUKA VALITA VAIN YHDEN?

MIKSEI HALLOWEEN VOI OLLA JOKA PÄIVÄ???

chaura
Misplaced

Seksikäs patteri olisi kyllä ollut ihan ykkösasu, jos olisi tänä vuonna juhlittu halloweenia. Muksu olisi voinut sitten olla vaikka se patterin nuppi, kun se saa mut aika usein väännettyä (negatiivisessa mielessä) käymään kuumana!
Mun mielestä silti paras Halloween -asu on tämä facesta bongaamani: "This year I'll be mentally stable. No one will ever know it's me!"

Kommentoi