Kuinka usein kumppanin sukulaisia täytyy tavata?

No Sex and the City

Parisuhteissa yleisimpien riidanaiheiden top kymppiin kuuluvat muun muassa sellaiset perusjutut kuin siivoaminen, raha, lapset, sisustus ja seksi. Meillä ei riidellä mistään näistä, mutta yksi sellainen kohta tuolta klassisten kärhämäaiheiden listalta kyllä löytyy, jonka tunnistan ja josta omassa suhteessani säännöllisesti kinastellaan keskustellaan: perhe ja sukulaiset sekä se, kuinka usein toisen perhettä ja sukua tulisi tavata.

Joskus kesämökillä on näin rauhallista – huolimatta siitä, että paikalla on jomman kumman sukua.

Tämä kysymys on sellainen, josta on aiheutunut säännöllisiä erimielisyyksiä koko minun ja kumppanini suhteen ajan. Pääsyy tähän on se, että meillä on hyvin erilaiset taustat ja erilainen tapa suhtautua perheeseen ja sukuun. Kumppanini tulee perheestä, jossa ollaan läheisiä ja vietetään paljon aikaa yhdessä, ja jossa koko suku tapaa toisiaan kokoontumisissa, joihin saapuu aina yli sata ihmistä. Oma perheeni puolestaan on hyvin pieni emmekä me aina ole kovin paljon tekemisissä toistemme kanssa. Minulla on myös häviävän vähän yhteyksiä minulle vanhempiani ja sisaruksiani kaukaisempaa sukua oleviin ihmisiin. Ylipäänsä ajatus maailmasta, jossa pidetään sukulaisista ja myös pidetään heihin yhteyttä, on minulle valitettavasti aika vieras. Voinette siis kuvitella, että tässä on aihe, josta parisuhteeseen syntynyttä ristiriitaa ei ihan heti ratkaista.

Kun aiemmin asuin kumppanini kotimaassa, riitelimmekin säännöllisesti siitä, miten usein minun pitäisi osallistua tämän erilaisiin sukujuhliin, syntymäpäiville ja sunnuntaipäivällisille. Kumppanini piti tärkeänä, että hänen sukunsa tapaa minua säännöllisesti ja minä heitä, kun taas minä – no, minä pidin tärkeänä lähinnä sitä, että minun ei tarvinnut niin tehdä. Introverttina ihmisenä en aina ole kovin innostunut tapaamaan tyyppejä, joiden seuraa en ole itse saanut valita, eivätkä perheenjäsenten hyväksyntään liittyvät paineet ja kielimuuri varsinaisesti auttaneet asiaa.

Tämä osallistuako vaiko eikö osallistua perhejuhliin, kas siinä pulma -ikuisuuskysymys olikin käytännössä ainoa aihe, josta riitelimme toistuvasti. Vihdoin sitten kyllästyimme kinaamiseen ja istuimme alas pohtimaan ratkaisuja. Sopiva kikka löytyi lopulta, ja me nimesimme sen perhejuhlakiintiöksi.

Kiintiö toimi siten, että sovimme vuodelle tietyn määrän perhe- ja sukutapahtumia, joihin osallistuisin. Viimeksi kiintiöön kuuluivat muistaakseni kahdeksat juhlat. Lukumäärän päätimme yhdessä, mutta se sovittiin yleensä minun hyväkseni vähän alakanttiin siitä, mitä kumppanini olisi ehkä tahtonut. Hän puolestaan sai veto-oikeuden päättää siitä, mitkä juhlat olivat erityisen tärkeitä. Niinpä kun hän ilmoitti, että tiettyihin kemuihin on osallistuttava, minä nyökkäsin, vedin mekon päälle ja menin kiltisti juomaan kaffea mummojen ja serkkujen ja kummin kaimojen kanssa. Kahdeksan tapahtuman jälkeen kiintiö oli sitten käytetty, eli jos alkuvuosi oli yhtä sukujuhlahumua, loppuvuodesta koko aiheesta ei tarvinnut enää keskustella.

Numeropohjainen lähestysmistapa voi kuulostaa jonkun korvaan oudolta, mutta meille se takasi sen, että aiheesta ei ollut pakko tapella joka kerta uudelleen. Sen sijaan saatoimme lähestyä kysymystä neutraalimmin: onko kiintiössä vielä kertoja jäljellä, ja jos on, onko kyseinen juhla sellainen, johon yksi kiintiökerta kannattaa käyttää? Luonnollisesti tätä keskustelua ei käyty joka kerta eikä numeroistakaan pidetty kovin tarkkaa kirjaa, mutta kiintiön periaatetta pohdittiin aina osallistumispäätöstä tehdessä. Ja täytyy sanoa, että systeemi myös toimi: riidat aiheesta vähenivät lähes olemattomiin. Kyseessä on siis todellinen relationship hack!

Tällä hetkellä tilanteemme on hieman erilainen, sillä muutimme viime vuonna Suomeen ja sukujuhliin osallistuminen on jäänyt vähemmälle. Toisaalta monet kumppanini perheenjäsenet ovat tulleet käymään ja usein yöpyneet meidän luonamme, jolloin vierailut ovat mummon syntymymäpäiväkahveja pitkäkestoisempia ja intensiivisempiä juttuja. Se on välillä ollut aika rankkaa, ja etsimmekin nyt uutta tapaa pitää huolta siitä, että perhepäivien määrä pysyy hallittavissa. Tähän mennessä puhetta on ollut esimerkiksi kahdesta erillisestä vierailukiintiöstä: yksi sellaisille sukulaisille, jotka majoittuvat meillä kotona, ja toinen sellaisille, jotka ottavat hotellihuoneen ja viettävät aikaa myös itsekseen. Systeemi vaatii vielä hienosäätöä ja vähintään yhtä neuvottelukierrosta, mutta uskon kyllä vakaasti, että saamme jälleen kerran aikaan jonkin molemmille sopivan järjestelyn.

Ja kun neuvottelupöytään sitten päästään, on minulla jo hihassani mainio argumentti, jolla omaa erakkomaisempaa sukusuhtautumistani puolustella: Pannaan menemään -kirjan kirjoittanut bloggaaja ja seksuaaliterapeutti Marja Kihlström kertoi nimittäin juuri Iltalehdessä, että sukuloinnin vähentäminen saattaa parantaa seksielämää. Kyllä sellaisella perustelulla luulisi irtoavan lupa skipata sukujuhlat jos toisetkin!

 

Kuinka usein kumppanin sukua pitää mielestäsi tavata,

ja riidelläänkö teillä aiheesta?

 

Jos aihe kiinnostaa, lue lisää:
asioita, joita kaipaan parisuhteesta
elinikäinen parisuhde ei ole itseisarvo
haluan jonkun joka auttaa viikkaamaan lakanat

 

seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

Me ollaan molemmat onneksi koulukuntaa "sukua ei voi valita mutta ystävät voi" ja "ei oo pakko jos ei haluu".

Käydään ehkä vanhempiemme synttäreillä ja muuten mennään fiiliksen mukaan.

Jemina
No Sex and the City

Taitaa olla aika ideaalitilanne tuo, että molemmilla on suht sama suhtautuminen asiaan. Menkää te, onnelliset, siis fiiliksen mukaan, sillä aikaa kun me muut kärvistellään jälleen kerran kumppanin pikkuserkun valmistujaisjuhlissa ja isotädin aviomiehen serkun synttäreillä. :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Noi kulttuuriasiat on kyllä tosi vaikeita, eli jos ootte saanut ton systeemin toimimaan edes jotenkuten, on hatunostonpaikka! Ihan oikeasti, ihailen. :)

Me ollaan mun kihlattuni kanssa molemmat erilaisista mutta kuitenkin sellaisista kulttuureista ja ennen kaikkea perheestä, jossa tavataan toisiamme usein. Onneksi meillä molemmilla on myös todella ihanat suvut, joita tapaamme mielellämme. Kumpikaan eikä kummankaan perheet onneksi kuitenkaan vaadi sitä että tuomme myös toisemme tapaamisiin. Mulla on monesti hauskempaa juhlissa/kahvitteluissa/tms ilman poikaystävääni (ei tarvitse tulkata kokoajan kun hän ei kieltä ymmärrä) ja muutenkin rakastan viettää one-on-one aikaa perheeni kanssa, ei kaikki mun aika perheeni ja suvuni kanssa ole pakko jakaa poikaystävänikin kanssaan. Kuulostaa brutaalilta ehkä mutta varsinkin kun tiedän ettei hänkään mielellään joka kissanristiäisiin jaksa tulla (kuten en minäkään heidän perheen juttuihin) ja koska en ole sukutapaamisissa millään tavalla riippuvainen hänestä, on ratkaisu selvä - saa jäädä kotiin. :D

Jemina
No Sex and the City

Mielestäni tuo järjestely kuulostaa itse asiassa oikein hyvältä ja toimivalta! Minustakin perheen ja suvun kanssa voi usein olla hauskempaa ilman kumppania, etenkin jos tosiaan silloin säästyy tulkkaamiselta, se kun on kuitenkin loppujen lopuksi aika väsyttävää touhua. Itse myös mieluusti vuorottelisin, että joskus mentäisiin kimpassa ja sitten joskus yksin, niin että toinen pääsee rauhassa pälättämään itselleen tuttujen ihmisten kanssa ilman että stressaa minun istuvan nurkassa särpimässä samaa kahvikupillista jo kolmatta tuntia. Jostain syystä kumppanini ei kuitenkaan ole tätä mieltä, ja vaikka olen kuinka usein koettanut sanoa esimerkiksi, että vanhempasi varmaan tykkäisivät nähdä välillä suakin, ilman että joutuvat aina myös nauttimaan minun pärstäkertoimestani ja kyselemään minulta kuulumisia, tämä ei vaan uppoa tyypille - kerta toisensa jälkeen kuulen vaa, miten paljon mukavampaa olisi jos minäkin vaan olisin mukana. Ja niinpä olemme siis joutuneet turvautumaan kiintiösysteemiin. :)

Pyjama79 (Ei varmistettu) https://pyjamapaivia.com/

Ei tule riitaa asiasta. Molemmat tapaisi mielellään monia sukulaisiaan vieläkin useammin kuin nykyään teemme. Menemme kaikkiin juhliin, joihin kutsutaan, jos vain pääsemme. Mies tekee vuorotyötä, joten usein ei pääse tulemaan, jolloin menemme lapsen kanssa kahdestaan. Kummankaan lähisuvussa ei ole ketään epämiellyttävää ihmistä, jota jompikumpi haluaisi vältellä.
Kotona meillä saisi käydä vieraita useamminkin, sukulaisia tai ystäviä. :)

Jemina
No Sex and the City

Onpa hauska kuulla, että tuotakin tapahtuu - että on ihmisiä, jotka haluaisivat suorastaan sukuloida enemmän! Moinen kanta tuntuu minusta totta puhuen aika eksoottiselta. :D

PiiaMarina
aaltoliikkeitä

Tämä on kyllä kamala aihe, nostatti itselläkin saman tien selkäkarvat pystyyn lähinnä ikävien muistojen muodossa :D Musta on aina ollut tavattoman ärsyttävää, kun seurustelukumppanin puolelta alkaa tulla vaatimuksia suvun tapaamisen suhteen. Etenkin jos samalla tulee fiilis, ettei voi olla ihan oma itsensä, tai että omat menot menee sivu suun sukutapaamisten takia. No mut, (suoraan) puhumalla & soveliaasti neuvottelemalla näihinkin pitäisi varmaan löytyä aina ratkaisu :) Mutte kuten sanottua: tunnistan kiukun.

Jemina
No Sex and the City

Niin siistiä kuulla, että en ole ainoa, joka tämän asian kanssa on paininut!

Henriika S.

Voi moro tää on paha! Meillä kohtaa kaksi aika erilaista kulttuuria, vaikka oma perheenikin onkin puoliksi suomalainen. Tämä kesä on yksi ihmiskoe, kun asutaan sukulaisilla siihen asti, kun elokuun lopulla koittaa muutto takaisin Jyväskylään. Meillä ei niinkään riidellä siitä, että onko toisen sukulaisia nähtävä, mutta välillä molemmilla on vaan ihan tooodella vaikeaa olla hermostumatta, kun tarpeeksi paljon aikaa vietetään toisen sukulaisilla ja omat näkemykset asioiden toteutuksesta ja elämästä eivät kohtaa sitten yhtään. Mielestäni on todellakin terveellistä rajoittaa sukuloimista, jos se ottaa voimille. Tänä kesänä omat vanhempani ottavat välillä aika ankarasti aivoon, joten osaan kuvitella edes vähän kuinka paljon he ottavat miestäni aivoon. Ja kuten Saranda sanoi, on mustakin välillä tosi ihanaa viettää aikaa ihan yksin perheen kanssa, kun voi vapaasti puhua saksaa, eikä tarvitse pitää huolta, että puoliso pysyy myös kärryillä :)

Jemina
No Sex and the City

Kielijuttu on kyllä ehdottomasti aika suuri tekijä mitä tulee siihen, miltä sukulointi tuntuu. Itse tykkään myös hengailla perheenjäsenten kanssa ilman kumppania juuri siksi, että asioita ei tarvitse tulkata eikä samalla stressaantua siitä, ymmärtävätkö kaikki nyt kylliksi ja jääkö joku keskustelun ulkopuolelle. Ja vaikka minä en kumppanin perheen luona tarvitse tulkkausta, on aikuisiällä opitulla vieraalla kielellä keskusteleminen ja keskustelun seuraaminen kuitenkin rankempaa kuin esimerkiksi äidinkielellä olisi. Tämä on todennäköisesti myös vaikuttanut sukulaisvierailuihin kohdistuviin antipatioihini, sillä jos joka kerta joutuu pinnistelemään seuratakseen keskustelua ja muodostaakseen itse edes suht järkeviä lauseita, niin eihän se varsinaisesti tilaisuudesta ainakaan rentouttavampaa tee.

Olen itse asiassa miettinyt jo pitkään postausta siitä, mihin eri kielten puhuminen parisuhteessa vaikuttaa, ja tämä onkin ehdottomasti sellainen aihe, jota en ollut aiemmin tullut ajatelleeksi - vaikka oikeastaan yhteyshän on ihan ilmiselvä! Pitänee työstää tuo postaus valmiiksi, kielten sekamelska suhteissa on nimittäin ihan mielettömän kiinnostava aihe!

Vierailija (Ei varmistettu)

Huoh. Kyllä vaatii pientä keskustelua välillä, ongelmana tapaamisten epäsuhdanne liittyen siihen, että asun toisella puolella suomea kumppanini kotikaupungissa. Tapaamme hänen perhettään 12-20 kertaa vuodessa, omiani 0-3 kertaa, usein itsekseni.

Tavallaan minun vapaammasta kalenterista johtuen pääsen paremmin matkustamaan yksin kotipuoleen ja tämä on fine, mutta miehen kerran vuodessa roudaaminen perhettäni tapaamaan on työn ja tuskan takana.
Taas omaakin perhettään mies tapaa hieman pakosta vaikka usein ja toivoo minun olevan mukana, kuulemma helpompaa näin ja pystyy rentoutumaan. Ja ei siinä mitään, pidän hänen perheestään, mutta koen ettei minun joka jumalan tapaamiseen tarvitse tulla jos siltä tuntuu.

No näillä mennään ja yritämme olla riitlemättä aiheesta ja elää aikuisiksi sukulaisten kanssa ja yritän itse olla syyllistämättä miestä perheeni tapaamisesta niin harvoin, käytännön onglmat ovat kuitenkin aika -ja matkasidonnaisia.

Jemina
No Sex and the City

mutta koen ettei minun joka jumalan tapaamiseen tarvitse tulla jos siltä tuntuu.

Sanallistit tuossa juuri omat tuntemukseni, ihan täydellisesti!

Krisloca
Best for Me

Oman perheeni kanssa en juuri ole tekemisissä, jotenkin koen sen syntymäperheeksi, jota en ole itse valinnut. En koskaan ollut läheinen isovanhempieni kanssa ja pidän enemmän yhteyttä vain yhteen veljeeni ja kahteen serkkuuni. Isäni on kuollut ja äiti ei ole vaivautunut soittamaan mulle 2 vuoteen. Mä kärsin suunnattomasti siitä, että en ole perheeni kanssa väleissä, mutta toisaalta aikoinaan kärsin aina siitä miten ulkopuoliseksi oloni heidän seurassaan tunsin. Asun toisessa maassa, joten ketään ei tarvitse tavata.

Puolisoni suku puolestaan on ihana. Tähännkulttuuriin mä olen sopeutunut paremmin kuin hyvin, enkä voi kyllin kehua perhettä, jonka olen mieheni kautta saanut ja olen aina iloinen tavatessani heitä. Mies puolestaan on hieman introvertimpi, mutta käymme kyllä säännöllisesti illallisilla, kaikki juhlat juhlitaan yhdessä ja pidetään ihania iltamia, joissa soitetaan, lauletaan ja tanssitaan <3 Meillä ei siis ole kärhämää sukuun liittyvistä aiheista yhtään!!

Jemina
No Sex and the City

Ihanaa, että homma voi mennä myös noin päin - että kumppanin puolelta voi löytää sellaisen perheen ja suvun, jota ei ole ns. omasta takaa saanut!

marjapilami
Nørrebro Summers

Ah "ihana" että muillakin on tää "ongelma"! Mä oon jo miettinyt oonko vaan itsekäs erakko-mulqvist :D Poikaystävä haluaisi tyyliin lomatkin reissata perheen kanssa, etenkin että sen äiti ois aina mukana, ja mä jäisin mielummin yksin himaan!! Näen sieluni silmin, että tää tulee aiheuttamaan niiiiin paljon kränää vielä, etenkin jos saadaan lapsia. Klumps. 

Jemina
No Sex and the City

Siis et tiedäkään, miten paljon olen itse helpottunut näistä teidän kommenteista - just se fiilis, että ehkä en sitten olekaan asian suhteen täysin kohtuuton kusipää! On ihan parasta kuulla, että on muitakin, jotka mieluummin jäävät kotiin ihan itsekseen.

Ja suosittelen muuten aloittamaan keskustelut asiasta ajoissa, tämä kun taitaa olla vähän sellainen ikuisuuskysymys, josta voidaan vääntää vuosikausia. Eikä niitä vääntöjä välttämättä halua aloittaa vaikka just lapsen saatuaan, ja sitten riidellä päiväkausia siitä, että kuinka monen sukulaisen kanssa nyyttiä nyt pitää kiertää näyttämässä ja kuinka usein... (Hrrrh, puistattaa koko ajatus.) Jos siltä tuntuu, suosittelen lämpimästi kiintiöistä keskustelemista, systeemi on meinaan toiminut meillä ihan nerokkaasti eräänlaisena siltana kahden hyvin erilaisen sukuloimisnäkemyksen välissä. Kompromissit eivät koskaan ole täydellisiä, mutta tämä on ainakin parhaiten omalla kohdallani toiminut.

Elina K
Kulttuurikaljalla

Kahdeksat sukujuhlat vuodessa? Minimissään? Voi herramunjee!

Jemina
No Sex and the City

Suurempien sukujuhlien lisäksi tuohon sisältyy toki myös vähän pienemmän piirin perhetapaamisia, esimerkiksi synttäreitä, joilla on läsnä sellaiset ~10 perheenjäsentä/sukulaista. Siitä huolimatta tuo voi herramunjee kyllä kuvaa tuntojani asiasta aika hyvin!

Spf (Ei varmistettu)

Kuulostaa tutulta. Puolisollani on laaja suku ja kaikki tyypit on tapana kutsua mm. kaikkien sukulaislasten synttäreille. Itselleni riittäisi huomattavasti vähempikin kekkeröinti miehen sukulaisten kanssa, varsinkin tuollaisessa suuremmassa porukassa. Anopin kanssa seurustelen ihan mielelläni, mutta en kestä noita isoja kahvikekkereitä. Mies sen sijaan kokee suurena katastrofina ja häpeänä jos en ole paikalla ja keksii jo etukäteen selityksiä paikalle saapumattomuudelleni. Kuulemma kaikki uskovat, että olemme eron partaalla, jos jostakin syystä en ole mukana juhlissa. Eli minunkin mielestäni tuollainen kahdeksan sukujuhlan raja/ vuosi kuulostaisi oikein hyvältä, eipä tarvitsisi aina kinata aiheesta. Itse olen suostunut kutsumaan koko konkkaronkan meille kerran vuodessa lapsen synttäreille, sillä en yksinkertaisesti jaksa useammin värkätä kekkereitä monelle kymmenelle.

Jemina
No Sex and the City

Mulla on ihan sama juttu, että itse asiassa pidän kyllä monista kumppanini perheenjäsenistä ja sukulaisista, mutta en millään kestäisi sellaisia isompia kokoontumisia. Kahvittelut yhden tai kahden tyypin kanssa voi olla tosi okei, mutta sitten sellainen viidentoista ihmisen ringissä istuminen, kahvin vaivaantunut särpiminen ja keksin nypeltäminen samalla kun yrittää vääntää juttua säästä ja kertoo kuulumisiaan kuudenteen kertaan - joo ei kiitos. 

Meillä kumppani ei kuitenkaan (käsittääkseni) häpeä sitä, jos en ole paikalla joissakin pippaloissa, mutta perheen ja suvun kesken se on kyllä aina sellainen kummastuksen aihe - kysymyksiin joutuu siis kyllä vastailemaan, ja poissaololle oletetaan aina olevan jokin hyvä syy, kuten työjutut tai muu legitiimi kiire. ("Sitä ei vaan huvittanu" ei, jostain omituisesta syystä, kuulemma ole hyväksyttyjen selitysten listalla.)

Kieppis (Ei varmistettu)

Huh! En siis olekaan vain tunteeton ja sosiaalisesti rajoittunut yksilö. Edellisessä suhteessa miehelle perhe oli hyvin tärkeä ja perheen käsite oli laaja. Sukulaisia olisi sitten pitänyt majoittaa ja kestitä ihan milloin vain (täysi palvelu tietenkin) ja samoin osallistua ihan kaikkiin sukujuhliin ja ulkomaan matkoihin. Tietenkin oma perhe saa olla tärkeä, mutta ei tarvitse olettaa että se olisi minulle sitä samaa. Ja kun tapoihin ei kuulu väkisin sosialisoiminen ihmisten kanssa, jotka eivät ihan suoraan sanoen oikeasti kiinnosta, niin tulihan aiheesta keskustelua. Oma perheeni on pieni ja mielelläni tapaan heitä ihan yksikseni, en edes oleta että kumppania kiinnostaisi omat sukulaisvierailuni.

Jemina
No Sex and the City

En siis olekaan vain tunteeton ja sosiaalisesti rajoittunut yksilö.

TÄMÄ. Olin itsekin ajatellut vähän salaa, että kai mussa on sitten jotain vikaa kun tää sukumeininki ei oikein maistu, ja että olenpa jotenkin törkeä ja ikävä ihminen. Mutta ehkä kyse on tosiaan vaan erilaisista ihmistyypeistä, erilaisista suhteista sukuun (sekä omaan että toisen), kaikenlaisista tällaisista asioista, eikä se oma suhtautuminen välttämättä ole mitenkään automaattisesti huonoa tai väärin, vaikka välillä asiasta tapellessa niin saattaakin alkaa ajatella. On oikeasti ihan käsittämättömän helpottavaa kuulla, että meitä on muitakin!

 

Susulainen
Susula

Kuulostaapa niin tutulta tilanteelta :D Ja toi kiintiö ei olis meille yhtään hassumpi ratkaisu. Oma puoliso on portugalilainen, suurisukuinen ja vielä suht pienestä kylästä, joten kuten kuvitella saattaa jollain serkulla on aina synttärit, ristiäiset, rippijuhlat tms.. Puhun kieltä, mutta silti nämä sukujuhlat on aina tosi väsyttäviä. Jostain se suomalainen syrjään vetäytyjä aina nostaa päätään kun juhlissa on vietetty yli tunti.. Mutta tosiaan ehkä molemminpuolinen ymmärrys/kunnioitus toisen taustaa ja toiveita kohtaan ja jostain sieltä kultainen keskitie. Näin meillä yritetään pärjätä. Mutta täytyy vielä sanoa, että  alkuvastusteluista selvittyäni, olen myös oppinut suuren perheen hyvistä puolista ja huomannut että siinä läheisyydessä on myös tosi paljon hyvää.. erityisesti vielä jos on lapsia. Mutta muutenkin. 

randolfinhipat

Juu ihan vakkarikamaa tämä sukulaisten tapaamisista riiteleminen! Ollaan päädytty samantyyppiseen ratkaisuun kuin te, eli vuodessa on tietty kiintiö, mikä pitää käydä kyläilemässä. Vastahankaisempi saa päättää milloin kyläily tapahtuu. Omat sukulaiseni asuvat satojen sekä lähes kahdentuhannen kilsan päässä ja tämä lisää vierailun hankaluutta: ei voi pistäytyä kahville, vaan pitää lähteä yön yli -visiitille. Jos jotakin olen tästä toistuvasta kiistakapulasta oppinut, niin sen, että kannattaa keskustella vitukkeesta ajoissa. Kun keskustelu ja toimintaperiaatteet sovitaan etukäteen, on turha enää napista kun kyläily koittaa. T: Mertta

Jemina
No Sex and the City

Jee, niin siistiä, että muillakin on kiintiöt käytössä! Ja kyllä, etukäteen asioista vääntäminen ja sopiminen for the win. Omalla kohdallani on auttanut tosi paljon, että kun kumppani sanoo tiettyjen juhlien olevan pakolliset, tiedän ettei asiasta kannata mussuttaa - ja että kiintiössä on jäljellä taas yhdet kinkerit vähemmän.

Tallottu (Ei varmistettu)

Aikaisemmassa suhteessani miehen perhe oli aina etusijalla. Kaikki sovitettiin aina heidän tahdon ja perinteiden mukaan. Kaikki äitien- ja isänpäivät varattiin heille, minun kauempana asuvien vanhempien vierailuja peruttiin, jos miehen perhe "tarvitsi" samaan aikaan apua. Ainoat sukujuhlat mieheni jätti väliin, koska hän halusi golfaamaan ystävänsä kanssa. Olin liian kiltti. Enää en moiseen alistu.

Jemina
No Sex and the City

Tuo kuulostaa kieltämättä varsin epäterveeltä. Hienoa, että olet päättänyt, ettet enää moiseen suostu! Tietyn omanarvontunnon kehittäminen voi olla työn ja tuskan takana, ja omien oikeuksien vaatiminen vaikeaa, mutta se kannattaa kyllä.

Tsemppiä <3

En ymmärrä (Ei varmistettu)

Ikinä en ole ymmärtänyt että miksi pakottaa kumppania hänelle tylsiin tilaisuuksiin joissa on pääasiassa ihmisiä joiden kanssa kanssakäyminen on hänelle lähinnä pakkososialisointia hiljaisten hetkien välttämiseksi. Mitä tästä kukaan hyötyy millään tavalla? Mihin sitä kumppanin läsnöoloa tarvitaan jos hän ei edes halua olla paikalla?

Mielestäni parasta kumppanin kunnioitusta on nimenomaan olla pakottamatta häntä tälläisiin asioihin ja näin ollen ei tarvita edes mitään perhejuhlakiintiöitä :)

Voi se toisinkin mennä (Ei varmistettu)

Meillä sukulointi suorastaan lisää seksielämää! Kumpikin ollaan introverttejä ja yhteiset tilaisuudet on aina enemmän tai vähemmän suoritettavaa pakkopullaa. Oma sukuni vielä valitettavasti harrastaa hyvinkin ahkerasti yhteydenpitoa ja vaatii osallistumista. Mutta osallistuminen on siedettävämpää kun ei tarvitse yksin sinnitellä. Kun sosiaalinen koitos on ohi, toinen tuntuu vain entistä tärkeämmältä ja asiat johtavat hyvin nopeasti toiseen :)

Jemina
No Sex and the City

Hienoa, että joskus homma menee noinkin päin! :D

Kommentoi