Ladataan...
No Sex and the City

Kolmen viikon joululoma Suomessa teki hyvää: viiniä tuli lipitettyä (mutta se oli glögissä, joten sitähän ei lasketa?), suklaata syötyä ja kirjoja luettua. Kaikki hyvän loman tärkeimmät osaset olivat siis kasassa. Tai oikeastaan kaikki paitsi yksi - aika Suomessa tarkoitti nimittäin sitä, että Hyvä Mies™ oli eri maassa, useamman tuhannen kilometrin päässä.

Ja ei, niin paljon kuin tätä ikävöinkin, mies itsessään ei ollut se asia jota joulustani jäin kaipaamaan. Säännöllinen seksi sen sijaan oli.

“Sut on hemmoteltu piloille”, naureskeli mies kun kotiinpalattuani valitin asiasta. Ja tottahan se taisi olla - säännöllinen seksi on tosiaan hemmotellut minut piloille, jos kerran valitan jo tällaisesta. Noloa. Ja kerrassaan epäsolidaarista myös, vinkua tällä tavalla omasta tilanteesta, vaikka tietää tasan tarkkaan miten paljon kuivempi voi kuiva kausi sinkkuna elellessä olla. (Esimerkiksi tuhat ja yksi yötä.) Tuleekohan minusta pian sellainen kuin se perspektiivinsä täysin kadottanut ystäväni, joka taannoin valitti parin päivän seksittömyyttä?

Mutta koska omaa hemmoteltua tilaansa ei tietenkään voi koskaan myöntää, yritin epätoivoisesti pelastaa kasvoni:

“Mä olen vain huolissani terveydestäni”, selitin. “Säännöllinen seksi on hyvästä ja pidentää eliniänodotetta!”

Ja kyseessä ei myöskään ollut pelkkä hädän hetkellä heitetty valkoinen valhe, vaan juttu on totta: Belfastin Queens Universityssä tehty tutkimus totesi, että seksi tosiaan pidentää eliniänodotetta. Lisäksi se muun muassa alentaa verenpainetta sekä parantaa kolesteroliarvoja ja verenkiertoa. Tutkimuksesta kertonut Natural News summasi asian näin: “[H]aving regular sex is not only fantastically fun, but brilliant for your health!"

En siis suinkaan ole hemmoteltu, vaan terveystietoinen! Tähän tulokseen tuleminen piristi kummasti, ja jäinkin miettimään, voisiko tästä tehdä vielä uudenvuodenlupauksenkin. Jos tällä kertaa skippaisin salikäyntien, ihmedieettien ja karkkilakkojen lupailut, ja tekisin sen sijaan sellaisen lupauksen jonka todellakin aion pitää. "Lupaan pitää parempaa huolta terveydestäni – siis harrastaa säännöllistä seksiä."

 

Kuva: someecards.com

Ladataan...

Ladataan...
No Sex and the City

Huomasittehan jo Kaikki mitä rakastin-Eevan 10+1 suositusta joulun leffoiksi? Listasta on pakko vinkata etenkin siksi, että siltä löytyvät myös kolme minun suosikkiani, taannoiselle parhaiden romanttisten komedioiden listallenikin päätyneet Love Actually, The Holiday sekä Bridget Jonesin päiväkirja.

Nyyh. Tässähän ihan tulee kyynel silmään pelkästä kyseisten leffojen ajattelemisesta. Voisin katsoa kaikki kolme pätkää uudelleen vielä miljoonaan kertaa! Siitä huolimatta ajattelin tänä vuonna pakottaa itseni kohtaamaan jotakin uutta - nimittäin uusia romanttisia komedioita!

Ei siis muuta kuin hakukone auki ja hakusanaksi christmas + romcom.

Löytämistäni listauksista jokaikinen sisälsi nuo yllämainitut kolme leffaa, joten kyseessä ovat selkeästi genren aateliset. Muutenkin listat sisälsivät enemmän tai vähemmän samoja filkkoja kaikki, joten valitsin niistä satunnaisesti yhden lähempää tarkastelua varten. EuroTV:n listaus ehdottikin katseltavaksi muun muassa näitä elokuvia:

- White Christmas

- You've Got Mail

- The Family Stone

- Four Christmases

- Serendipity

En ole nähnyt näistä pätkistä yhtäkään, mutta joulun leffajonoon lisättäköön ainakin viehättävältä vaikuttava, vanhan ajan White Christmas.  Kaveriksi vielä uudempi Serendipity, ja ehkäpä myös You've Got Mail, vaikken Tom Hanksista tykkääkään. Ja kun siihen vielä ynnätään nuo kolme klassikkoa (jotka on aivan pakko katsoa jossain vaiheessa nekin), tuijottanee tämä tyttö TV:tä kevyesti ensi vuoteen asti.

Entä te - millaisia joululeffoja teillä katsotaan? Mikä romcom saa teidän äänenne?

 

Kuvat: imdb.com

Pages