Draamaa ja sata pientä suurta asiaa

Lyhyehkön ja hämmästyttävän seesteisen ajanjakson jälkeen elämäni on viimeisen kuukauden aikana ollut melkoisessa myrskyn silmässä. Tai oikeastaan elämäni on ollut keskellä sitä myrskyä, ei myrskyn silmässä, joka on se hirmumyrskyn keskelle muodostuva kohtalaisen tyyni alue.

Draamaa on ollut, sanotaan näin.

Voisi luulla, että kirjoittajana rakastaisin kaikenlaista draamaa, sitenhän olisi aiheita ja kokemuksia, joista ammentaa. Tilanne on kuitenkin toinen. Näin kolmenkympin kynnyksellä pyrin mahdollisuuksien mukaan välttämään kaikenlaista turhaa draamaa ja päänvaivaa, sillä olen huomannut sen tekevän kohtuuttoman suuren loven jaksamiseeni ja henkiseen hyvinvointiini. 

Olen viime vuosina lukenut tästä aiheesta - niin niiden kaikenmaailman elämäntaidon oppaiden lisäksi - myös joistakin kirjoitusoppaista.

Ensimmäinen lukemani kirjoittamisopas, jossa aihe esiintyi oli omalla kohdallani Julia Cameronin vuonna 1998 ilmestynyt Tyhjän paperin nautinto. Kirja on käännetty englannista suomen kielelle, ja mielestäni sen alkuperäinen nimi, The right to write - An invitation and initiation into the Writing Life, on osuvampi. Cameronin teos on mielestäni lähes täydellinen kirjoitusopas, sillä siinä ei käsitellä niinkään kirjoittamisen liittyviä teknisiä seikkoja vaan se pureutuu syvemmälle kirjoittajan, tai kenen tahansa luovaa elämää halajavan, mieleen ja erilaisiin kirjoittamisen henkisiin esteisiin. Kukin kirjan kappale keskittyy yhteen kirjoittamisen henkiseen osa-alueeseen kuten aloittamisen vaikeuteen, niin sanottuun huonoon kirjoittamiseen, kuuntelemiseen, uskottavuuteen jne. Kirjassa on jokaisen kappaleen lopuksi jokin yksinkertainen kirjallinen harjoitus, joka kehoittaa ottamaan konkreettisen askeleen kappaleen viestin pohtimiseen ja viestin sisäistämiseksi. 

Kirjan 10. kappaleessa Cameron kehoittaa kaikkia, jotka haluavat elää kirjoittajan elämää "jättämään draaman paperille". Hän yksiselitteisesti toteaa henkilökohtaisen draaman olevan "myrkkyä kirjoittajan luovuudelle" ja painottaa miten tärkeää on säilyttää "psykologinen ovi" itsen ja maailman välillä.

Aiheeseen liittyvä tehtävä on mannaa kaikille listojen ystäville (kuten minulle!).

Tehtävänä on laatia sadan asian lista positiivisista asioista, joista pitää henkilökohtaisesti ja jotka ilahduttavat. Esimerkiksi: 1. vadelmat 2. pionit 3. kesäsade 4. Terttu-tädin uunilohi, 5. asioiden listaaminen jne. Cameron kehoittaa säilyttämään tätä sadan asian listaa lompakossa tai jossain muussa paikassa, josta se on helposti löydettävissä, ja josta sen voi ottaa esiin ja katsoa elämän eteentuomien haasteiden keskellä. On tärkeää muistaa, kuka on ja mikä tuo iloa ja lohtua dramaattisista tapahtumista huolimatta. 

Muistan, että viime kesänä minulla oli onneksi lyhyeksi jäänyt unettomuuskausi, jolloin tunsin olevani niin henkisesti kuin fyysisestikin loppuunajettu. Minulla oli silloin kirjastosta lainassa Julia Cameronin Tyhjän paperin nautinto, ja laadin silloin ensimmäisen sadan asian listani. Koin silloin oivalluksia yksinkertaisista nautinnoista, mutta valitettavasti unohdin listan olemassaolon piakkoin (luultavasti siksi, etten annetun ohjeen mukaisesti säilyttänyt sitä lompakossa vaan muistikirjassa, joka täytyttyään hautautui kasan pohjalle uudempien muistikirjojen alle).

Vuoden aikana on tullut kuitenkin useampikin hetki, kun kyseistä listaa olisi ollut hyvä vilkaista. 

 

 

Vuoden 2017 heinäkuisen draaman myötä tulin viestitelleeksi ystävän kanssa, ja hän kirjoittikin minulle osuvasti: "In this situation we could be vulnerable, but find the good things in your life." Tässä vaiheessa muistin viime kesänä kirjoittamani sadan asian listan ja päätin kaivaa sen esille. 

Toinen suosikki kirjoitusoppaani on vuonna 2015 ilmestynyt Elizabeth Gilbertin Big Magic - Uskalla elää luovasti. Tämä kirja jakaantuu kuuteen osaan, ja se käsittelee luovaa elämää monipuolisesti eri näkökulmista sisältäen paljon henkilökohtaisia tarinoita Gilbertin omasta luomisprosessista. (Elizabeth Gilbert tunnetaan varmasti parhaiten kirjastaan ja siitä tehdystä filmatisoinnista Eat, pray, love - Omaa tietä etsimässä.) Big Magic -kirjassa Gilbert käyttää melkoisen määrän sivua erityisesti kärsivän taiteilijan myytin murtamiseen. Jokainen varmasti tuntee tämän tyypin, joten en katso aiheelliseksi avata sitä tässä enää enempää, mutta sanottakoon sen verran, että he ovat usein sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat taiteen tekemisen antavan oikeutuksen kohdella itseään ja toisia huonosti, välttää vastuuta ja velvollisuuksia. 

Kirjassa Gilbert kertoo pienen absurdin anekdootin omasta elämästään (s. 221). Ollessaan lukioikäinen hänen ihailemansa englannin opettaja oli sanonut hänelle hänen olevan lahjakas kirjoittaja, mutta että hänestä ei voi tulla kirjailijaa "koska hän ei ole kärsinyt elämässään tarpeeksi". Tarina on mielestäni absurdi monella tavalla, sillä ensinnäkin a) mitä tämä kyseinen opettaja tietää Gilbertin henkilökohtaisesta elämästä ja b) kuka voi sanoa nuorelle lukioikäiselle, ettei hänestä voi tulla jotakin? Omituista touhua. 

Hieman vastaavanlainen kokemus osui omalle kohdallenikin kesäkuisen kirjailijaresidenssini aikana. Tapasin sattumalta jokseenkin tunnetun suomalaisen kirjailija-toimittajan (tai minä en häntä ennalta tuntenut, mutta ilmeni, että hän oli julkaissut noteeratun teoksen). Keskustelin tämän kyseisen henkilön kanssa mielestäni hyvässä hengessä, kunnes hän yhtäkkiä töksäytti: "Susta ei voi ikinä tulla kirjailijaa, koska et ole elämässä kokenut tarpeeksi kärsimystä vaan sä olet sellainen henkilö, joka luulee, että saat asioita vaan ulkonäöllä, mutta tiedoksi, et edes ole kovin kaunis". 

Lienee sanomattakin selvää, mitä mieltä olen tästä kommentista, mutta kysyn vain: onko kenelläkään oikeutta tehdä tyhjäksi toisen vilpittömiä pyrkimyksiä tavoitella unelmiaan? Toiseksi, miten ulkonäköni mollaaminen liittyy kirjallisiin pyrkimyksiini?

No. palataanpa takaisin itse aiheeseen eli kärsimyksen ja draaman suhteesta kirjalliseen elämään. Gilbert kertoo itse kokeneensa riittävästi masennuksen, ahdistuksen ja ja häpeän tunteita tietääkseen etteivät sellaiset kokemukset ole järin tuottavia. Hän kirjoittaa: "Kokeminani kurjuuden ja ja epätasapainon kausina olen huomannut luovan henkeni jähmettyvän ja tukahtuvan. Olen huomannut, että minun on lähes mahdotonta kirjoittaa mitään kun olen onneton, ja ehdottoman mahdotonta kirjoittaa fiktiota."

Yhteenvetona: draama paperilla = hyvä, draama omassa elämässä = ei niin hyvä. 

Olen huomannut täysin saman ilmiön omalla kohdallani, ja mikäli kokeminani masennuksen kausina olen toisinaan ollut lähes kykenemätön nousemaan sängystä ja hoitamaan jokapäiväisiä arkisia velvollisuuksia, miten jaksaisin tuottaa jotakin, jolla olisi kenties arvoa myös muille kuin itselleni? Hyvä kysymys. 

 

 

Tähän on hyvä lainata Kari Tapion laulun sanoja: "myrskyn jälkeen on poutasää". (Onneksi!) ja päättää tämä blogikirjoitus ystäväni kauniisin sanoihin: "Be sad the time that you want, but after that... next page."

Muistivihkon tyhjässä sivussa on se hyvä puoli, että kaiken voi aloittaa aina alusta puhtaalta pöydältä. 

 

kirjoittanut: Saila Lyytinen

kuvat: Saila Lyytinen

Kommentit

mandariiini
projektiaurinko

Tuo sadan asian positiivisuuslista on ihana tehtävä! Tein sen joskus pari vuotta sitten, mutta nyt voisi olla hauskaa kokeilla uudestaan ja vaikka verrata sitä edelliseen. Kiitos vinkistä ja mukavaa tiistainjatkoa! <3

Kommentoi