Kuumaa kesähuumaa (ja Vain elämää)

Totean vain sen mitä varmasti moni muukin ajattelee näinä päivinä:

ON KUUMA! Siis seriously, on _todella_ kuuma. 

Tänään sohvalla kirjaa lukien lippis ja aurinkolasit päässä totesin, että mun täytyisi päästä pienelle kesä-/lepo-/hermolomalle Hamptonsiin. Sinnehän kaikki rikkaat ja kuuluisat - ja kai vähän kaikki muutkin - newyorkilaiset lähtevät karkuun kaupungin tukahduttavan kuumia helteitä. Näin olen oppinut ainakin suosikkisarjoistani Sinkkuelämästä ja The Affairista. (Ah, The Affair, olen suunnitellut ylitsepursuavan hehkutustekstin kirjoittamista kyseisestä sarjasta blogiin, mutta en ole saanut aikaiseksi. Vielä!)

Luin siis tänään kirjaa sisällä sen vuoksi, että parvekkeella alkoi olla liian tukalaa istua. Keskustassa asuessa on kesäisin se huono puoli että sen lisäksi että on kuumaa, on myös meluisaa. Mopopojat (tai tytöt, tai muunsukupuoliset) päristelee yhtenään menemään tuolla alhaalla kadulla, ruokakaupan oven pieleen odottamaan jätetty koira haukkuu kuin syötävä, liikennevalot piipittävät, lokit kirkuvat... 

Sadatellessani mielessäni hellettä alkoi päässäni soida laulun sanat: "polttaa kesäkatu miestä, kosteaa höyryä nousee tiestä..." Täytyi heti kuunnella Dannyn Kesäkatu pariinkin otteeseen. Ja olenhan tänään kuunnellut muutakin musiikkia, nimittäin - OMG - Scandinavian Music Group on vihdoin julkaissut uuden singlen. Oli jo aikakin sillä SMG:n viimeisin albumi Baabel julkaistiin jo kolme vuotta sitten. Uuden sinkun nimi on Mua ei saa muuttumaan, ja kuuntelin senkin useaan otteeseen heti tiedon saatuani. 

Hesarin nettiartikkeli (https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005693905.html) tiesi kertoa, että biisi syntyi Vain elämää-sarjan jälkimainingeissa helmikuussa. Artikkelin luettuani havahduin: ainiin, Dannya ja Terhi Kokkostahan yhdistää se, että he molemmat olivat mukana Vain elämää-sarjan kahdeksannella tuotantokaudella. Olen tänä keväänä katsellut Vain elämää'tä ensimmäisen kerran elämässäni ja ainoastaan siitä syystä, että Terhi on siinä mukana. 

Vain elämää tulee muuten 40 minuutin päästä telkkarista, joten täytyykin tästä lähteä. On kuulema viimeinen jakso, jossa Terhi on mukana.

Bye!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.