Ladataan...

Perjantaina olin katsomassa Topi Sahaa ravintola Pikku Hanhessa. En saanut ketään seurakseni keikalle, mutta puin siitä huolimatta päälleni hopeanvärisen pikkujoulumekon ja lähdin yksin.

Olin paikalla hyvissä ajoin. Tiskiltä tilasin glögin manteleilla ja rusinoilla. Asetuin pöytään, jossa istui lisäkseni kolme muuta naista. Vieressäni istui noin ikäiseni nainen, jolla oli päällään lintukuvioinen mekko. Puisella pöydällä hänen edessään lepäsi kullanvärinen pikkulaukku. Nainen oli myös saapunut paikalle yksin, ja sanoi nähneensä Sahan esiintymässä useita kertoja aiemminkin. Hän tiesi myös kertoa minulle, että Topi Saha on kotoisin Kaustiselta, Pohjanmaalta, mutta asunee tätä nykyä Helsingissä.

Odottaessa keikan alkua luin Ilta-Sanomien raadin arvioita joulun suklaakonvehtirasioista. Muistin kotona pöydälläni makaavan Pandan Juhlapöydän konvehtirasian (klassikko!) ja pohdin, että rasioista voitaisiin minun puolestani poistaa kaikki marmeladi-, hedelmä- ja minttutäytteiset konvehdit. Ne jäävät aina syömättä. 

Kellon käydessä kymmenen asteli artisti vihdoin lavalle. Käytin hetken pohtien miten kuvailisin häntä, jos joku sattuisi kysymään. Huomioin, että Topi Saha on hoikkavartaloinen mies, jolla on tummat, aavistuksen taipuisat hiukset. Mietin, olivatko hänen hiuksensa luonnostaan niin hyvinhoidetun näköiset ja pysyivätkö suortuvat kohdillaan vai käyttikö hän kenties jotain muotoilutuotetta. Hänen tyylinsä on hyvin pelkistetty; päällään hänellä oli lahkeista käärityt farkut, tummasävyinen yksinkertainen kauluspaita ja jalassaan ruskeat nahkakengät. Kiinnitin huomiota vasemmassa nimettömässä kiiltävään kultaiseen sormukseen ja seikkaan, ettei hänellä ollut housuissaan lainkaan vyötä. 

Hänen silmissään näkyi aavistus tietynlaista, kenties folk-artisteille luonteenomaista kaihomielisyyttä. Karismaakin Sahalla on, sitä ei käy kieltäminen. Hänen karismansa näyttäytyi minulle hyvällä tavalla koruttomalta, jopa nöyrältä sillä tavalla, että hänen onnistui täyttämään lava pelkällä kitaralla höystetyllä olemisellaan alleviivaamatta itseään liikaa. Valitettavasti ravintolassa oli keikan aikana ajoittain hälyisää, sillä paikalle oli saapunut paljon väkeä, jonka pääasiallisena tavoitteena oli alkoholijuomien nauttiminen ja seurustelu, ei niinkään keikan katsominen. Tästä syystä ei voida sanoa, että Sahan onnistui ottamaan koko keikkatila suvereenisti haltuunsa. 

Yhdessä välispiikissä artisti avasi myös hieman biisien kirjoitusprosessiaan. Hän kertoi usein huijaavansa itsensä kirjoittamaan lyriikoita siten, että valitsee säkeen tai useamman toisen taiteilijan teoksesta ja kirjoittaa säkeen ympärille oman tekstinsä. Lopuksi hän yleensä ottaa lainaamansa säkeen pois valmiista tekstistä, mutta Lauri Viidan runon Oli tähtiä alla ja yllä innoittamaan Pirun ikävä-kappaleeseen lainasäe sai poikkeuksellisesti jäädä. 

Odotin kovasti milloin Saha esittäisi oman lempikappaleeni, ja se olikin jätetty keikan viimeiseksi biisiksi. Iloni oli ylimmillään kun Paskaisen sydämen ensitahdit lähtivät soimaan. Kertosäkeen kohdalla, laulun minä-puhujan tuntiessa olevansa pitkästä aikaa nuori ja humalainen, kiirivät jo kylmät väreet pitkin selkääni. 

Ilta alkoi olla lopuillaan ja yhden encore-biisin jälkeen artistin poistuessa lavalta kaadoin kurkkuuni loput viilentyneestä, haaleasta glögistäni. En ollut sinä iltana lainkaan humalassa enkä tarkalleen ottaen enää aivan nuorikaan, joten puin takkini ja kävelin suorinta tietä kotiin ohittaen kadulla riehakkaat pikkujouluseurueet mieli kirkkaana ja sydän - ei paskaisena - vaan kevyenä. 

Hyvää pikkujouluaikaa!

Teksti: Saila Lyytinen

Ladataan...

Ladataan...

Kirjoitin vuoden alussa POPSUGARin lukuhaasteesta (http://www.lily.fi/blogit/nollasta-yokkoseksi/reading-challenge-2018). Lukuhaasteen tavoitteena oli lukea vuoden aikana 40 vapaavalintaista, kuitenkin tiettyjen ehtojen mukaista kirjaa. 

Tarkoituksenani oli päivittää blogiin lukuhaasteen etenemisestä, mutta syy siihen miksi en ole näin tehnyt on se, että jossain vaiheessa kevättä unohdin koko lukuhaasteen! 

Kirjoitin eilen päivityksen lukuhaasteen etenemisestä ja kuulumisistani noin yleisesti, mutta onnistuin kadottamaan tekstin ennen kuin olin ehtinyt tallentaa sitä. Aloittelijan moka! Vaikka ei ollut ensimmäinen kerta kuin näin käy. 

Yritetään nyt uudestaan paremmalla onnella. 

Tähän mennessä olen saanut luettua kirjoja viidestä eri kategoriasta, kun mahdollista olisi ollut lukea kirjoja 40 kategoriasta. Rehellisyyden nimissä on sanottava etten lukenut kaikkia kirjoja edes loppuun. Toisaalta joistakin kategorioista olen lukenut useamman kuin yhden kirjan. Lukemani kirjat ovat seuraavat:

 

6. romaani, joka perustuu oikeaan henkilöön

Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu.

Tämä on ensimmäinen kirja, jonka sain blogin kautta. Sain ennakkokappaleen pyynnöstäni kustantajalta, ja julkaisen siitä arvion 6.9.2018 kirjan virallisena julkaisupäivänä. Sisko on helsinkiläinen vapaa toimittaja, ja Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on hänen esikoisteoksensa. Romaani on lajityypiltään autofiktiota. Tapasin hänet eilen Helsingin Coronassa haastattelun merkeissä. Julkaisen haastattelun samoihin aikoihin kirja-arvion kanssa. 

16. mielenterveydestä kertova kirja

Pauliina Rauhalan Taivaslaulu.

Mielenterveys oli teemana läsnä, mutta enemmänkin tämä oli kirja lestadiolaisuudesta. Ihan mielenkiintoista sekin, sillä en tiedä lestadiolaisuudesta juuri mitään.

17. kirja, jonka olet lainannut tai jonka olet saanut lahjaksi (mutta jota et ole vielä lukenut)

Jessie Burtonin Muusa

Joululahja isältä. Halusin tosi paljon pitää tästä kirjasta. Ennakkosilmäyksen perusteella tämä vaikutti lähes täydelliseltä kirjalta: kaunis kansi, suitsuttavat arvostelut kansiliepeellä ja tarina, jossa kahdella eri aikakaudella eläneen naisen elämänkohtalot kietoo yhteen kadonneen maalauksen arvoitus. Mikä voisikaan olla parempaa? Valitettavasti tarina ei vain imenyt mukaansa, josta kertoo ehkä sekin, että aloitin lukemisen jouluaattoiltana, mutta kirja päätyi pölyttymään yöpöydälle kunnes vihdoin sain sen luettua loppuun toukokuussa. Tiesin kyllä koko ajan, että tarina on erittäin taidokkaasti kudottu ja kirjailijan on täytynyt tehdä huomattava määrä historiallista taustatyötä romaania varten, mutta jos ei nappaa niin sitten ei...

 

 

                                      Muusasta sai kauniin kuvan. Harmi, että ei ihan lunastanut odotuksia. 

 

20. paikallisen kirjailijan kirjoittama kirja

Katriina Ranteen Miten valo putoaa ja Lealiisa Kivikarin Rakkaudelma.

Miten valo putoaa jäi kesken, kieli oli kaunista mutta tarina ei kiinnostanut tarpeeksi. Lealiisa Kivikari oli runo-opettajani, ja ostin Rakkaudelma-runokokoelman kirjan julkkareista. Rakkaudelma on kolmiosainen tutkielma rakkaudesta, jonka lukemista suosittelen. 

34. vuonna 2018 julkaistu kirja

Saara Turusen Sivuhenkilö ja Laura Mannisen Kaikki anteeksi

Molemmat luin kesäkuussa parissa päivässä ja molemmista pidin erittäin paljon. Tyyliltään hyvin erilaisia. Turusen Sivuhenkilö kertoo taiteilijuudesta ja tunnustuksenkaipuusta, ja kuvaa vuotta Turusen esikoisromaanin, Rakkaudenhirviön, julkaisemisen jälkeen. Kaikki anteeksi on Mannisen esikoisteos ja kertoo lähisuhdeväkivallasta. 

 

En ota lukuhaastetta mitenkään järin vakavasti, mutta kuten vuoden alussakin kirjoitin, olen sen avulla löytänyt monta hyvää teosta luettavaksi. Tämän vuoden puolella haluan ehdottomasti lukea haasteen tiimoilta vielä kirjan feminismistä, musliminaisesta kertovan kirjan ja kirjan, joka kertoo seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvan henkilön tarinan. 

Inspiraatiota lukuhetkiinne!

Teksti ja kuva: Saila Lyytinen

 

 

Ladataan...

Ladataan...

Vaikka vielä lusitaan vuosikymmenien helteitä ja kesää on vielä jäljellä jne mutta... 

Syksy on silti jo etäisesti mielessä.

 

Olen aina liittänyt syksyyn vahvasti ajatuksen uudesta alusta, ja eritoten koulun alusta. Ehkä siksi, että olen aina pitänyt tosi paljon koulusta. Oon ollut seminörtti-school girl - ja olen kai vieläkin! 

Tänä vuonna uuden kalenterini sivulle on lisätty koulu alkaa! -merkintä maanantai 13. päivä kohdalle. Opiskelen siis tällä hetkellä nuoriso- ja yhteisöohjaajatutkintoa Suomen diakoniaopistolla. Olen ollut todella tyytyväinen koulutusvalintaani ja oikeastaan odotan jo opintojen jatkumista. Opiskelemani ala tuntuu tällä hetkellä kutsumusalalta ja luo hyvän pohjan jatko-opintohaaveilleni. Yhteisöohjaajan tutkinnon lisäksi haluisin kouluttautua myös sanataideohjaajaksi sekä taideterapeutiksi ja/tai kirjallisuusterapeutiksi. Olen tutustunut erilaisiin koulutusmahdollisuuksiin, ja pian pääsen toivottavasti julkaisemaan erään kirjallisuusterapeutiksi vastavalmistuneen henkilön hastattelunkin täällä.

 

 

Mitä kirjallisuusterapia sitten on?

Kirjallisuusterapia on luovuus- ja taideterapioiden "alalaji", yksi työväline laajassa keinovalikoimassa. Kirjallisuusterapeuttista työotetta voidaan hyödyntää niin kliinisessä hoitotyössä kuin myös ennaltaehkäisevässä mielenterveystyössä ja oman itsetuntemuksen ja henkilökohtaisen kasvun välineenä. Näiden lisäksi kirjallisuusterapiaa voidaan hyödyntää muunmuassa vuorovaikutustaitojen ja itseilmaisun kehittämisessä, elämän kokemusten työstämisessä ja omien voimavarojen ja luovuuden löytämisessä (tämä on kaiketi juuri sitä "omien piilotettujen voimavarojen haltuunottoa" josta naistenlehtien kansissa puhutaan). 

Kirjallisuusterapiassa siis käytetään kaunokirjallisia tekstejä, esimerkiksi runoja ja novelleja, erilaisten teemojen käsittelyn apuvälineenä. Tavanomaisista sanataideryhmistä kirjallisuusterapia eroaa siten, että sen päätarkoitus ei ole osallistujien kirjallisten taitojen kehittäminen eikä käsiteltävän tekstin merkityksen ja tulkinnan tarkastelu vaan kiinnostuksen ja tarkastelun kohteena on tekstin herättämät ajatukset ja tunnevaste osallistujan mielessä. Kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä voidaan hyödyntää yksilö- tai ryhmätyöskentelyssä.

Menetelmällä ei ole yhtä tiettyä teoriapohjaa vaan sen kehittämiseen ovat vaikuttaneet useat eri teoriat; 1800- ja 1900- luvun eurooppalaiset filosofiset suuntaukset, fenomenologia, psykoanalyysi, Jungin analyyttinen psykologia ja J. L. Morenon psykodraama, muiden muassa. 

Harmikseni mahdollisuudet opiskella kirjallisuusterapiaa ovat rajoitetut ja hajanaiset; kurssi siellä, toinen täällä. Lisäksi opinnot ovat melko tyyriitä. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa voi opiskella kirjallisuusterapian perusteet (30 op) täydennyskoulutuksena, mutta opintojen hinta kipuaa reiluun 4000 (!) euroon. Jätetään ajatus opinnoista hautumaan tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet - listalle ainakin toistaiseksi. 

Näissä mietteissä palaan lukemaan Silja Mäen ja Terhikki Linnainmaan toimittamaa Hoivasanat - Opas kirjallisuusterapiaan -kirjaa, joka on toiminut tietolähteenä myös tälle blogikirjoitukselle. 

Ihanaa heinäkuun loppua kaikille, nautitaan helteistä! Lähipäivinä (tai viikkoina) kirjoitan oman blogitekstin päiväkirjan kirjoittamisesta, joka on varmasti yksi monille tutuin ja helpoimmin lähestyttävä terapeuttisen kirjoittamisen väline. 

Teksti: Saila Lyytinen

lähde: Mäki Silja & Linnainmaa Terhikki (toim.) Hoivasanat. Opas kirjallisuusterapiaan. 2008

 

 

Ladataan...

Pages