Ladataan...

Ajattelin kirjoittaa välillä jostain muustakin kuin kirjallisuudesta ja kulttuurista.

 

Varasin nimittäin tänään itselleni hieronnan. Minä siis yksinkertaisesti RA-KAS-TAN kaikenlaisia hemmottelujuttuja kuten erilaisia hierontoja, mutta ne ovat silti harvinaista herkkua jota suon itselleni vain muutamia kertoja vuodessa. Jos mua haluaa joskus yllättää jollain lahjalla niin lahjakortti johonkin hemmotteluhoitoon on varma valinta, sanonpahan näin ohimennen. 

 

 

Yleensä vakiohoitoni on kahden tunnin öljyhieronta paikallisessa thaimaalaisessa hoitolassa (ja joo, tämä paikka ei sitten ole semmoinen paikka mitä joku kaksimielinen tietysti heti miettii...), mutta tällä kertaa halusin kokeilla yrttinyyttihierontaa. Yrttinyyttihieronta on hyvin vanha thaimaalainen hoito, jossa lääkeyrttejä sisältävät puuvillaiset pussit kuumennetaan höyrykattilassa ja sitten näillä höyryävillä ja tuoksuvilla nyyteillä käsitellään koko keho painellen ja hieroen. Hoidolla kerrotaan olevan suotuisia vaikutuksia moneen eri vaivaan mutta jos ei muuta on hoito ainakin rentouttava ja miellyttävä kokemus monelle aistille. Olen kokeillut kyseistä hierontamuotoa ensimmäisen kerran vuosia sitten matkaillessani Thaimaassa. Hoito oli tänään hyvin samanlainen kuin silloin kun sitä kokeilin muttei valitettavasti yhtä edullinen... 

 

 

Soitin siis hoitolaan tänään ja sain hieronta-ajan samalle päivälle. Ilmeisesti ihmiset eivät hyödynnä hieronta- ja muita kauneushoitolapalveluita yhtä ahkerasti näin kesäaikaan. Hoitolakokemus oli tälläkin kertaa mukava ja hetkeksi arjen yläpuolelle nostattava mutta taidan jatkossa varata aina vähintään kahden tunnin hoidon, sillä yksi tunti ei vain yksinkertaisesti riitä mihinkään. Vie aina oman aikansa, että pääsee niin sanotusti oikeaan moodiin ja pystyy rennosti makaamaan vatsallaan laverilla kasvot pienessä pehmustetussa renkaassa. Jos aikaa on vain tunti niin hieroja kehoittaa nousemaan ja pukeutumaan juuri kun olet ajatellut että no niin, nyt olen rentoutunut ja voin alkaa oikeasti nauttimaan tästä kokemuksesta. Ja toinen note to self: Älä koskaan mene hierontaan, jos olet juuri edeltävänä päivänä polttanut nahkasi auringossa. Se vähän häiritsee rentouttavaa kokemusta. Siro thainainen oli kuitenkin hyvin huomaavainen ja muistutti moneen kertaan laittamaan ihoon voiteita ja varoitti luottamasta liikaa aurinkoon vaikka se ihana onkin. Hän oli tietenkin oikeassa. 

 

 

Hieronnan jälkeen menin voimaantuneena (heh, jotenkin kihisen aina vähän jos pääsen käyttämään tätä trendisanaa!) ja muutenkin self-care -päissäni shoppailemaan The Body Shopiin ja ostin sieltä vielä kaikkia ihanan tuoksuisia kylpytuotteita ja voiteita. Kannatan vahvasti omaan hyvinvointiin panostamista aina silloin tällöin! 

PS. Hieronnan jälkeen kannattaa aina muistaa juoda paljon vettä.

PPS. Seuraavaksi aion kokeilla kuumakivihierontaa, se on vielä testaamatta.

Teksti: Saila Lyytinen

Ladataan...

Ladataan...

Talven mittaan päässäni on pyörinyt Sysmän kirjastonjohtajan Riitta Kuisman minulle syyskuisen kirjoitustyöpajani yhteydessä sanoma lause: "Tervetuloa uudelleen. Lyhytkin aika Villa Sarkiassa tekee hyvää sielulle". Joulukuussa katselin kaihoisasti Veeran Instagram-kuvia residenssistä. Minulla oli kalenterissa viikko vapaata tammikuussa 2018 ennen opintojen alkua, joten päätin tarttua puhelimeen ja tiedustella olisiko residenssissä sattumalta ollut vapaita huoneita. Olihan siellä. Joku ulkomaalainen kirjailija oli kaiketi perunut tulonsa, joten yläkerran pikkuhuone - ainoa, jossa en ollut vielä asunut - oli vapaana. 

Pakkasin laukkuni ja hyppäsin jälleen Sysmään vievään bussiin. Saapuessani Sysmään keskiviikkoiltana oli pimeää, mutta tunnelmani oli kotoisa. Oli jotenkin mukavaa olla jälleen ympäristössä, joka oli samalla sekä tuttu että vieras. Haettuani avaimet kirjastolta kävelin tuttua reittiä Myllymäentielle. Keittiön ikkunasta paloi valo, mutta ketään ei näkynyt. Tiesin jo etukäteen, että tammikuussa Villalla majoittui ainakin kaksi muuta henkilöä. Oleskelutilassa minua oli vastassa huumaava tuoksu, joka lähti pöydällä kukkivasta valkoisesta hyasintista. 

Huoneeni oli siis residenssin pienin makuuhuone, mutta se oli itselleni juuri sopiva. Siellä oli kaikki tarvittava: puinen työpöytä, tuoli, kapea yhdennukuttava sänky, lattialla räsymatto ja seinällä kultakehyksinen peili. Pienen ikkunan edessä oli punaruskeat verhot. Kannettuani tavarani huoneeseeni menin esittäytymään suuressa makuuhuoneessa asuvalle Juholle. Juho seisoi keskellä huonetta silmäillen lattialle levittämiään paperiarkkeja. Hieman myöhemmin Riitta toi vielä residenssin kolmanne asukkaan, berliinissä asuvan englantilaisen Benin. 

Tarkoituksenani oli siis käydä vajaan viikon aikana läpi syksyn aikana kirjoitettuja tekstejä, lukea loppuun ja tehdä harjoituksia Kultasuoni-kirjasta ja ideoida aiheita mahdollista runosarjaa varten. Tekemistä siis piisasi, mutta koska aikaa oli rajallisesti, oli oltava tehokas. Näin ainakin ajattelin. 

Villa Sarkia puuttui kuitenkin suunnitelmiini vanhan talon viisaudella. Oleskeluhuoneen pöydällä oli runokirja, jonka hajamielisesti avasin ja luin runon avaamaltani sivulta. Runo oli P. Mustapään Dolce Far Niente-niminen runo, jossa läkkiseppä ja filosofi Lindblad saa maata auringonhehkussa perhosia seuraillen ja kukkasten tuoksua hengitellen. 

Dolce far niente on italiaa, ja tarkoittaa suloista joutilaisuutta. Opin käsitteen merkityksen aikoinaan elokuvasta Eat, pray, love - Omaa tietä etsimässä. Elokuvassa Julia Roberts näyttelee eronnutta kirjailijaa Elizabeth Gilbertiä, joka lähtee vuodeksi ulkomaille - italiaan, intiaan ja indonesiaan, etsimään itseään. Tuntui kuin läkkiseppä Lindbladista kertovan runon kautta vanha huvila olisi kutsunut minut rentoutumaan ja nauttimaan olostani; viettämään suloista joutilaisuutta. Luovuus kukkii kauniin hyasintin lailla kun ei liikoja pingota. 

Seuraavat päivät kuluivatkin verkkaisesti. Tein pitkiä, yli tunnin mittaisia kävelylenkkejä, laitoin ruokaa, luin ja kirjoitin. Ensimmäisen vieraassa sängyssä nukutun yön jälkeen selkäni oli niin kipeä, että varasin ajan paikalliselle hierojalle. Ostin vuoden ensimmäiset runebergin tortut, jotka jaoin Juhon ja Benin kanssa. Melkein joka ilta lenkin jälkeen lämmitin saunan.  Nautin saunomista. Voisin saunoa vaikka kuinka kauan, mutta harmikseni en tällä hetkellä asu saunallisessa asunnossa. Tästä syystä otin tästä ylellisyydestä kaiken ilon irti. 

 

 

Hieronnan jälkeisenä aamuna olin kuin uudestisyntynyt - niskan ja hartioiden jumit, jotka olivat tuntuneet jäykkyytenä pohkeisiin saakka olivat tyystin tiessään! Tekstiä syntyi, ja uusia oivalluksia. 

Sunnuntainen kotiinpaluu päivä valkeni aurinkoisena. Heräsin ennen herätyskellon soittoa verhojen välistä sisään tunkeutuviin valon säteisiin. Siirryin nauttimaan aamupuuroni ja -kahvini alakerran sohvalle, samalle paikalle, jossa edellisenä kesänä olin lumoutunut Eeva-Liisa Mannerin runoista. Tällä kertaa seuranani oli hyllystä nappaamani Aila Meriluodon esikoisrunokokoelma Lasimaalaus, josta olen kirjoittanut aiemmin tänne blogiinkin. 

Syötyäni päätin lähteä kävelylle sillä oli täydellinen ulkoilukeli. Pakkasta oli vain muutama aste, tuulen nopeus 4m/s. Tuntui kuin Lasimaalauksen runojen kuulaus olisi hypännyt kirjan sivuilta ulos. Kaikki oli kirkasta; puut ja jäljet lumella. Ja äänet: askelten alla narskuva lumi, mailan sivallus ja tömähdys kun kiekko osui jääkiekkokaukalon laitaan. Kävellessäni huomasin kuinka pikimusta lintu tarkkaili pihamaata kuusiaidan kätköistä. Mustarastaan laulu on kaunein linnunlaulu, jonka tiedän. En ollut ennen nähnyt mustarastasta näin läheltä, vain noin metrin etäisyydeltä. Yleensä sen laulun kuulee keväisin jostain korkealta puiden latvasta. Nyt lintu oli vaiti, katsoi vain. Ja minä katsoin sitä. 

Jatkoin matkaani ohi koivujen, joiden alastomat oksat heiluivat tuulessa. Ajattelin, että jo muutaman kuukauden kuluttua nekin olisivat jälleen vihreillä silmuilla. Näin tammikuinen pakkaspäiväkin kantoi sisällään lupausta saapuvasta keväästä. 

Siinä kävellessäni ja siristellessäni silmiäni auringon paisteessa tunsin kuinka Villa Sarkian taika oli vihdoin asettunut ihon alle. Harmi, että muutaman tunnin päästä oli aika lähteä kotiin. Jatkoin silti kävelyä pieni kartta kädessäni niin että kaupungin siluetti jäi loittonevan selkäni taakse. Aurinko lämmitti kasvojani ja minä solahdin sujuvasti ulos kartalta, tuntemattomaan. 

Teksti ja kuvat: Saila Lyytinen

Ps. Tämä kirjoitus on julkaistu hieman karsittuna versiona myös Villa Sarkian omassa blogissa osoiteessa: https://villasarkia.wordpress.com/

Sieltä voi lukea myös muiden residenssin vieraiden kirjoituksia. 

Ladataan...

Ladataan...

Hei kaikki!

Elokuussa kerroin ylimalkaisesti hyödyntämästäni kirjoittamisen menetelmästä, nimittäin aamusivuista. Viime päivityksessä esittelin Julia Cameronin taiteilijatreffikonseptin, jossa on tarkoitus viettää aikaa itsensä kanssa omaa mielikuvitustaan ruokkien, joten tässä yhteydessä on luontevaa esitellä myös aamusivukonsepti.

 

Aamusivut on siis yhdysvaltalaisen kirjailija ja luovuuskouluttaja Julia Cameronin kehittämä menetelmä. Aamusivuissa kirjoitetaan käsin paperille kolme A4-sivun verran mitä tahansa tekstiä, siis mitä tahansa mitä tulee mieleen, ja mielellään pysäyttämättä kirjoittamista ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Aamusivut on siis eräänlainen sekoitus pidä käsi liikkeessä -harjoitusta, tajunnanvirtaa ja päiväkirjaa. Koska aamusivut kirjoitetaan nimensä mukaisesti aamuisin, voi olla luontevaa kirjata niihin ylös myös unia, jos unensa sattuu muistamaan.

 

 

Cameron muistuttaa, että aamusivut eivät ole taidetta sinänsä, joten niiden taiteellisesta tai kirjallisesta "arvosta" ei kannata kantaa huolta. Niiden sisältöä voidaan kyllä myöhemmin hyödyntää taiteen materiaaliksi, mutta tarkoitus on avata kirjoittamisen hanat, saada mielessä alituiseen pyörivät asiat ulos ja paperille. Paperilla asiat ovat näkyvillä, joten niille voidaan myöhemmin tehdä jotain. Kirjoittamisen tarkoitus on itse prosessissa, ei lopputuloksessa. Aamusivut voivat olla sysäys elämänmuutokseen tai uusien oivallusten löytämiseen. 

 

"Aamusivut keskittävät ja vakauttavat sinut, antavat voimaa ja valaisevat sinut. Ne lohduttavat sinua, stimuloivat sinua, kiehtovat sinua, haastavat sinut, ärsyttävät sinua ja aktivoivat sinua." (Cameron: Kultasuoni - Matka luovuuden sydämeen 1999, 29)

"Tämä on kirjoittamisen esikoulua. Mitä enemmän teet sitä, sen paremmaksi tulet siinä, aivan niin kuin juoksemisessa." (Natalie Goldberg)

Syy miksi kirjoittaa pitää aamuisin piilee siinä, että aamulla sisäinen kriitikkosi ei ole vielä täysin hereillä ja valmiina arvostelemaan ja sensuroimaan ajatuksiasi. Toinen syy on se, että aamuisin mieli on ikään kuin tyhjä; et ole vielä ehtinyt täyttää sitä uutisilla ja arki- tai työelämän askareilla. 

Toinen asia, mitä Cameron painottaa on se, että aamusivut pitää kirjoittaa nimenomaan käsin. Cameron vertaa käsin kirjoittamista kävelemiseen sen sijaan, että kiitäisi päämäärään autolla. Huomio on taipaleen taittamisessa, ei päämäärässä. Käsin kirjoittaminen on fyysistä ja - näin Cameron väittää - myös intuitiivista. 

"Kädessä on energiaa, veren energiaa, totuuden energiaa ja tietoa, joka on ihoa syvemmällä." (Cameron: Kultasuoni - Matka luovuuden sydämeen 1999, 31)

 

 

Olen kirjoittanut aamusivuja jo pidemmän aikaa, mutta en todellakaan joka aamu. Kirjoitan niitä silloin kun muistan tai kun huvittaa. Omat tekstini ovat - kuten Cameron kehoittaakin - sekalainen sillisalaatti kaikkea mahdollista. Niissä kuvaillaan edellispäivien tapahtumia, unia, sitä missä ja milloin kirjoitan, mitä näen ympärilläni, millainen olo minulla on jnejne. Vaikka usein aamusivujen kirjoittaminen voi tuntua vain turhalta, aikaavievältä rutiinilta, olen moneen otteeseen todistanut niiden voiman. Aamusivujen taika piilee ainakin siitä, että ne avaavat kirjoittamisen virran. Moni, joka kirjoittaa säännöllisesti tai vähemmän säännöllisesti varmasti tietää miten vaikeaa aloittaminen, erityisesti kirjoittamisen aloittaminen, on. Ei kai muuten olisi olemassa tyhjän paperin kammon käsitettä! Aamusivut madaltavat tätä aloittamisen kynnystä.

Kerran itselleni kävi niin, että heräsin aamulla hieman flunssaisena, voimattomana ja mielikin apeana. Keitin kupin kahvia ja asetuin pöydän ääreen kirjoittamaan. Aloitin kirjoittamisen tavalliseen tapaan kuvailemalla viimeisimpien päivien tapahtumia. Tämän jälkeen aloin luetteloida asioita, joita voisin tai joita minun pitäisi lähipäivinä tehdä. Kun en hetkeen keksinyt mitä kirjoittaa, aloin summamutikassa kuvailemaan pöydällä olevia esineitä, muun muassa maitotölkkiä. Tästä "täysin turhasta" havainnosta syntyi mielleyhtymä erääseen aiempaan tilanteeseen, josta taas syntyi mielleyhtymä erääseen työn alla olleeseen tarinaan ja sen miljööseen. Vaikka minulla ei ollut herätessäni minkäänlaista mielenkiintoa kirjoittaa, aamusivut ajoivat minut kuin huomaamattani työstämään keskeneräisiä kirjoitustöitä. Samassa rytäkässä syntyi muutama runokin, joista yhdestä tuli suosikkirunoni (ja nämä runot syntyivät aivan vahingossa ja yrittämättä). 

Aamusivuja ei ole tarkoitus näyttää kenellekään vaan ne ovat kirjoittajan yksityistä materiaalia, aivan kuten päiväkirjatkin. Niiden sisältöä ei myöskään ole tarkoitus analysoida mitenkään, ja oikeastaan olisi parempi jos niitä ei lukisi lainkaan, ainakaan vähintään kahteen viikkoon. 

Mikäli et ole koskaan kokeillut aamusivuja, suosittelen kokeilemaan kirjoittamista vaikkapa kahden viikon ajan joka aamu. Ties vaikka siitä tulisi uusi aamuinen lempirutiinisi.

xxx

 

Teksti: Saila Lyytinen

Kuvat: http://like.fi/kirjailijat/julia-cameron/

http://thetattooedbuddha.com/2016/06/13/journaling-as-a-mindfulness-practice/

https://fi.pinterest.com/explore/quotes-about-writing/

https://fi.pinterest.com/sondrakraak/writing-quotes/
 

Ladataan...

Pages