Ladataan...

On se aika syksystä kun Finlandia-palkintoehdokkaat valitaan. 

Tänä vuonna kolmihenkinen raati valitsi kaunokirjallisuuden palkintoehdokkaiksi satojen kirjojen joukosta kuusi teosta:

1. Olli Jalonen: Taivaanpallo (Otava)

2. Jari Järvelä: Kosken kahta puolta (Tammi)

3. Katja Kettu: Rose on poissa (WSOY)

4. Pauliina Rauhala: Synninkantajat (Gummerus)

5. Pekka J. Mäkelä: Hunan (Like)

6. Lars Sund: Missä musiikki alkoi (Teos) 

Voittajan valitsee Yleltä eläkkeelle jäänyt kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen. Palkinnon saaja julkistetaan 28. marraskuuta. 

En ole lukenut yhtäkään kirjaa ylläolevalta listalta, mutta villi intuitioon perustuva veikkaukseni voittajasta on joko Olli Jalonen tai Katja Kettu. En ole aiemmin lukenut yhtään Ketun romaania, mutta Rose on poissa oli ainoa kirja jonka ostamista harkitsin Helsingin kirjamessuilla. Mainittakoon, että kirjan kansikuvana on Manuela Boscon maalaus Talven jälkeen tulee kevät. Viehätyin romaanin kannesta ja nyt olen viimeiset viikot kuolannut Boscon maalauksia Instagramista. Samaan aikaan huomasin, että asuntoni valkoinen tyhjä seinä, tarkalleen ottaen paikka sohvan yläpuolella, suorastaan huutaa suurehkoa, värikylläistä ja abstraktia maalausta. Aikomuksenani on päästä ihastelemaan Boscon maalauksia livenä vielä tämän vuoden puolella (ei tosin omalla seinällä, sen verran tyyriitä ovat). 

Ylen artikkeli Finlandia-ehdokkaista: https://yle.fi/uutiset/3-10498505.

Teksti: Saila Lyytinen

Ladataan...

Ladataan...

Tapasin esikoiskirjailija Sisko Savonlahden haastattelun merkeissä helsinkiläisbaari Coronassa elokuisena iltapäivänä. 

Savonlahden romaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu julkaistaan virallisesti 6. syyskuuta, mutta olin saanut ennakkokappaleen kustantajalta, ja lukenut teoksen ennen tapaamistamme. Olen seurannut Siskoa joitakin vuosia Instagramissa ja lukenut hänen julkaisemiaan kirjoituksia netistä. Tiesin siis jo ennen tapaamistamme, että hän on freelance-toimittaja ja opiskellut journalismia Haaga-Heliassa sekä radiotoimittamista Laajasalon kansanopistossa, mutta sen lisäksi tiesin hänestä mm. että

 

- hän asuu Helsingissä kauniissa asunnossa, jossa on usein leikkokukkia pöydällä

- hän pitää meemeistä

- hän omistaa paljon kirjoja

- Britney Spearsilla on jonkinlainen tärkeä sija hänen elämässään

- hänellä on koira nimeltä Carlos Leon, ja isoäiti, joita hän kuvaa mielellään

- hän ehkä pitää myös Frendeistä (!!!)

 

On se vaan hassua, miten paljon jostakin ihmisestä voi somen perusteella tietää. Ja oikeastihan ei siis tiedä juuri mitään. Ennen tapaamistamme toivoin, että tulisimme juttuun ja toisaalta pelkäsin, että hän suhtautuisi minuun nuivasti ja ylenkatseisesti eikä välillemme viriäisi minkäänlaista keskustelua. Onneksi olin väärässä ja juttelimme kaikenlaista lähes kahden tunnin ajan. 

 

                                                             Esikoiskirjailija kuvattuna kirjansa kanssa

 

Moi Sisko, mitä sulle kuuluu?

 

Aika hyvää. Mulla alkaa ensi viikolla kesäloma. Viime kesänä en pitänyt lomaa ja tänä kesänä oon tosi paljon vain odottanut, että kirja tulisi ulos. Nyt on tosi kiva kun ei oo enää pelkkää odottelua. Se vuosi kun kirjoitin kirjaa oli tosi raskas ja mä aikalailla erakoiduin ihmisistä ja nyt mä oon tehnyt paluun ja oon jopa käynyt paikoissa!

 

Onneksi olkoon vielä kirjan julkaisusta. Mistä idea siihen lähti?

 

Muhun otettiin yhteyttä Gummerukselta ja kysyttiin olenko ikinä ajatellut kirjan kirjoittamista. Tapasimme kustannustoimittajani kanssa viime kesänä ja keskusteltiin siitä, mitä haluaisin mahdollisesti kirjoittaa. Kustannustoimittajani ehdotti, että voisi olla mun kaltainen hahmo, joka seikkailee, mutta totuus oli etten tosiaankaan siihen aikaan seikkaillut ja tuntui ettei mulla ollut mielikuvitusta kun olin vuosia kirjoittanut faktoihin perustuvia artikkeleita. En tiennyt mitä mä nyt yhtäkkiä keksisin. Me sovittiin, että kirjoitan koko heinäkuun jotain ja lähetän tekstit kustannustoimittajalle. Koko ajan kirjoitin enemmän ja enemmän ja palavereissa suunniteltiin yhdessä mitä juonessa voisi tapahtua. Kustannustoimittajani myös bongasi teemat, jotka oli vuosia toistunut mun teksteissä. 

 

Huomasin, että kirjan päähenkilö muistuttaa kovasti sua. Haluatko kertoa kuinka paljon kirjan tapahtumat perustuvat omaan elämääsi?

 

Kirjan lajityyppi on autofiktiota eli tämä ei ole yksyhteen oman elämäni kanssa. Lähtökohta oli kyllä se, että mut oli jätetty ja töiden kannalta ei mennyt hyvin. Mutta jos kirjoittaisin vaan omasta elämästäni, niin ei sillä mitään kustannussopimusta saisi. Tietenkään mä en voi vaikuttaa siihen miten lukijat tämän tulkitsee enkä aio ruotia kohta kohdalta mikä teoksessa on totta ja mikä ei koska se olisi loputonta ja ketä se auttaisi?

 

Millainen kirjoittamisprosessi oli?

 

Konkreettisesti prosessi meni niin, että ensin oli näytteet ja lähdettiin hakemaan juonta. Sovittiin kustannustoimittajani kanssa deadlinet että vaikka seuraavaksi kerraksi 50 sivua lisää. Kustannustoimittaja antoi muutosehdotuksia ja sitä mukaa paljon tekstiä jäi pois ja paljon tuli tilalle. Olisiko siinä ollut 3-5 eri kierrosta. Se on ihan erilaista tekstintyöstöä kuin että olisi vaan yksin koneella ja häpeää omaa tekstiään. Oli hirveän vapauttavaa että on joku ihminen, joka odottaa sitä tekstiä, luottaa siihen mutta joka myös tietää ettei se ole täydellistä. 

 

Entä henkinen prosessi?

 

Oma idea saattoi tuntua jonain päivänä huonolta ja jonain toisena päivänä tosi hyvältä. Jonain päivinä tuntui siltä ettei mikään pysy käsissä ja ajattelin aloittaa kaiken alusta. Mutta tässä oli kuitenkin se, että oli hyvä kustannustoimittaja, sai deadlinet ja ne on auttanut mua tosi paljon myös toimitustyössä. Kun on kokemusta tarpeeksi monen artikkelin kirjoittamisesta niin tietää että vaikka kirjoittaminen tuntuisi kuinka vaikealta niin se on vaan pakko saada valmiiksi ja toimitukseen, ja aina sen sitten sai tehtyä. Pitää hyväksyä se, ettei jokainen teksti ole virheetön. Laitan välillä talteen joitain tekstejä lehdistä, jotka on mun mielestä hävyttömän huonoja ja ajattelen, että tämäkin on julkaistu. Sen tiedostaminen auttaa, että kaikilla kirjoittajilla on omat vaikeutensa. Kustannussopimus allekirjoitettiin vasta helmikuussa 2018. Kirjoitin siis pitkään ilman varmuutta sopimuksesta. Piti koko ajan muistuttaa itseään siitä, että mä saan tän tehtyä, tästä tulee tosi hyvä ja saan sen kustannussopimuksen mutta samaan aikaan piti muistaa että se ei ole lukkoon lyöty.

 

Haluatko hieman avata kirjan teemoja?

 

Meidän yhteiskunnassa on vallalla sellainen ajattelutapa, että sun täytyy yrittää enemmän ja muuttaa asennetta. Kaikki aika pitäisi käyttää töiden hakemiseen, mutta jos usein tulee torjutuksi niin kyllä se masentaa ja flegmatisoi. Kirjan hahmo on työtön, joten sillä on paljon aikaa miettiä omia virheitä ja tuijottaa omaa naamaa. Muutenkin jos on masennukseen taipuvainen ja ottaa raskaasti asiat joita näkee tai jos kiinnitää huomiota maailmanmenoon, voi huomata ettei asiat ole ihan hyvin. On pakolaisia jotka hukkuu Välimereen, ilmastonmuutos jne. Sitten esimerkiksi sosiaalisessa mediassa bloggaajat esittää että kun ostat tän ja tän tai menet jonnekin niin se on aivan sairaan siistiä. Sä voit kokeilla huumeita ja mennä bileisiin, joissa on jonkun mielestä upeita tyyppejä mutta kaikki on ihan yhtä fucked up jos on ollakseen. 

 

Onko muita aiheita, joista haluaisit kirjoittaa?

 

Naisen elämä kaikkinensa. Esimerkiksi naisille on opetettu, että kuuluu olla naisellinen. On paljon sellaisia asioita, esimerkiksi meikkaaminen, joita me tehdään päivittäin eikä pysähdytä miettimään mitä järkeä siinä on. Meille markkinoidaan kaikkea erilaisilla mielikuvilla. Aina pitää olla kauniimpi ja nuoremman näköinen. Se on sellaista kamppailua mitä ei voita ikinä mutta toki siihen voi kaataa rahansa. Mutta ihan yhtä kiinnostavaa musta on tietää mitä kuuluu miehille. Onhan niilläkin omia paineita. Haluan kuitenkin, että naiset olisivat myös kuuluvilla sen sijaan että oltaisiin vaan näkösällä. Mulla on tietynlainen tarve nostaa esille asioita, joista ei puhuta. 

 

Mitä opit kirjoittamisen aikana?

 

Opin ainakin sen etteivät kirosanat toimi kirjassa niin hyvin kuin luulin. Huomasin, että mulla oli joitain kirjoitusmaneereja. Opin, että täytyy tehdä itselle selkeä aikataulu siitä että milloin kirjoittaa ja milloin pitää vapaata. Tiesin sen jo, mutta en vaan noudattanut sitä, joten mulla meni koko vuosi siihen että mulla oli huono omatunto aina kun en kirjoittanut. Se oli raskasta. Mitä tahansa tein niin ajattelin, että mun pitäisi olla kirjoittamassa. 

 

Minkä neuvon antaisit kirjasta haaveilevalle?

 

Ainakin sen, että pitää mielessä, että huonoja päiviä tulee kaikille. Ne ei ole mikään syy lannistua ja lopettaa kirjoittaminen. Kannattaa pitää tahti yllä ja muistaa, että jokainen kirjain ja lause vie eteenpäin. Pitää myös muistaa, että teksti ei ole valmis ekalla kirjoituskerralla. Aluksi mun kirjasta puuttui monta kerrosta, mutta pystyin esimerkiksi lisäämään hauskuutta kierros kierrokselta. Kaikkea materiaalia voi hyödyntää myöhemmin ja jossain vaiheessa voi tulla uusia parempia ideoita. Kun tekstiä alkaa tulla niin sitten voi karsia ja parannella. Mitä enemmän kirjoitat, sitä parempi kirjoittaja susta tulee. Vaikka tekisi jotain muuta työtä niin mikään ei estä parantaaksesi itseäsi siinä minkä koet itselle tärkeäksi. Elämä on täynnä epäonnistumisia, mutta niistä ei vaan puhuta yhtä paljon kuin onnistumisista. Mä esimerkiksi olen lähettänyt yhteen kustantamoon tekstejäni pari vuotta sitten ja vuosi sitten hain kriittiseen korkeakouluun kirjoittajalinjalle, mutta en päässyt. 

 

Miltä tuntuu, että kirja on nyt valmis ja pian jokainen voi lukea sitä?

 

Olen tosi iloinen, että olen saanut tehtyä tämän loppuun asti. Mua on kuitenkin 10 vuotta painanut ajatus, että tää pitää saada tehtyä. Olen ajatellut, että jos saisin mahdollisuuden niin kirjoittaisin hyvän kirjan. Olen kehittynyt kirjoittajana ihan hirveästi, vaikka ole kirjoittanut julkisesti enemmän tai vähemmän kuin 10 vuotta. Olen tällä hetkellä tosi altis arvosteluille, mutta toivon että se helpottaa. Joku voi ajatella että tää on kevyt kirja, mutta tämä oli silti todella vaikea kirjoittaa. Tähän on panostettu ja tätä on hinkattu paljon, jotta tästä saataisiin sellainen kuin haluan. Pahintahan olisi jos kukaan ei kiinnittäisi siihen mitään huomiota. Pääasia on, että joku lukee sen vaikka sitten vihaisikin sitä. 

 

Sisko oli sympaattinen tyyppi ja soisin hänen kirjaansa luettavan. Kiitoksia Siskolle haastattelusta ja onnea tulevaisuudelle!

 

Haastattelu ja kuva: Saila Lyytinen

kirjailijan kotisivu: http://siskosavonlahti.com/

Ladataan...

Ladataan...

Heinäkuisena aamupäivänä ulko-ovelta kuuluu kolahdus ja eteiseni lattialle mätkähtää vaaleanpunakantinen pokkari. Kyseessä on ennakkokappale Sisko Savonlahden esikoisromaanista Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Sen virallinen julkaisupäivä on tänään torstaina 6. syyskuuta. 

 

Sisko Savonlahti on 35-vuotias helsinkiläinen vapaa toimittaja, jota aloin sattumalta seuraamaan Instagramissa joitakin vuosia sitten. Tarinan kertoja on Savonlahden tapaan kolmekymppinen helsinkiläinen toimittaja, joka asuu asunnossa, jonka parvekkeelta näkee Linnanmäen laitteet. 

 

Kun menen parvekkeelle seisomaan, näen Linnanmäen korkeimmat laitteet. Kuulen, kuinka ihmiset kiljuvat, kun laitteista korkein on ensin vienyt heidät ylös ja tuo heidät sitten alas. Kun katson laitteen putoamista, ajattelen, että ihmisistä täytyy tuntua ainakin hetken ajan siltä, ettei heillä ole pienintäkään vaikutusvaltaa omaan elämäänsä.

 

                  Luin Savonlahden romaania heinäkuussa mm. rannalla. Broadway-sipsien kanssa tietysti!

 

Savonlahti kuvailee kaupunkilaiselämää tavalla joka kaikkine modernin arjen kamppailuineen ja huomioineen on varmasti monen kolmikymppisen kaupunkilaisen mielestä helposti samaistuttavaa. Tarinan päähenkilö käy Tinder-treffeillä, tapaa miehen, jonka kanssa aloittaa lyhyeksi jääneen suhteen ja yrittää saada elämäänsä hallintaan - tai kuten hänen terapeuttinsa asian ilmaisee - aloittaa positiivisuuden kierteen. Siinä sivussa hän sisustaa asuntoaan viherkasveilla, matkustaa New Yorkiin ystävänsä kanssa ja syö Broadway-sipsejä pikkupusseista suorastaan rituaaliseen tapaan. 

Kirjan tyyli on lakonista eikä pröystäile monimutkaisilla kielikuvilla tai lauserakenteilla, mikä on mielestäni vain hyvä asia. Asiat ilmaistaan siten kuin ne ovat tai kuten kertoja ne kokee. Kirjan rakenne tukee tyyliä ja kieltä: kirja koostuu lyhyistä luvuista (kenties tässä on ajateltu myöskin sellaisten ihmisten lukukokemusta, jotka eivät yleensä paljoa lue?) ja jokaisen luvun nimi ilmaisee toteavaan tyyliin luvun keskeisimmän sisällön. 

 

Instagramista ja Facebookista sain seurata, kuinka ihmiset ympäri Suomen olivat nauttineet aamiaiseksi smoothieita kulhoista. Marjoja ja mysliä oli aseteltu smoothieiden päälle näteiksi riveiksi. "Kulhoruuat" olivat muodissa. Minua kummastutti, miksi ihmeessä kukaan halusi nousta ylös sängystä ja tehdä itselleen niin viimeistellyn aamiaisen. Miksi ihmeessä kukaan halusi tehdä mitään?

 

Kirjaa lukiessa ei voi olla huomaamatta tarinan ja kielen melankolista pohjavirettä, joka on kiinteästi sidoksissa kirjan keskeisen teeman (kirjan teemoista enemmän Siskon haastattelussa!) kanssa. Kirjan päähenkilö on surullinen ja tuntee ahdistusta eron jälkeen kuten kuka tahansa muukin ihminen. Hän käy terapiassa ja syö mielialalääkettä. Haastatellessani Savonlahtea helsinkiläisbaari Coronassa hän kertoi olleen tietoinen valinta, että kirjasta välittyy masentuneen ihmisen katsantokanta elämään. Hän halusi tuoda julki mm. sen ettei masentuneena huomaa kaupungilla niitä iloisia pikkujuttuja vaan käsitys siitä, että kaikki menee huonosti, vahvistuu. Tarinan päähenkilö on myöskin työtön ja perheetön, joten hänellä on aikaa miettiä asioita ja omia virheitään. Tarinassa päähenkilön melankolisuus rinnastuu yhteiskunnassamme tällä hetkellä vallitsevaan positiivisuuden eetokseen, mikä tarjoaa oivan mahdollisuuden lukijan syvällisemmällekin moraaliselle ja filosofiselle pohdinnalle. 

Melankolian vastapainoksi kirjassa on myös huumoria ja ironiaa. Mielestäni kirjan hauskin kohta on, kun päähenkilö haluaa "todistaa, ettei ole menettänyt järkeään" ja lähettää yöllä Messengerissä tutulle valokuvaajalle, johon ei ole ollut yhteydessä pariin vuoteen, videon jonka on kuvannut todistaakseen kuinka kova ääni hänen naapurinsa mikroaaltouunista lähtee. 

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on helppolukuinen romaani, jonka parissa viihtyy. Sen keskeisenä sanomana on, että vaikka elämässä joskus tuntuu siltä, että on vailla suuntaa ja kaikki on mieletöntä, et ole yksin ajatustesi kanssa. Seinän takana voi hyvin asua joku, joka miettii ihan samoja asioita kuin sinä. 

 

Haastattelin Siskoa kirjan tiimoilta. Haastattelun voi lukea täältä blogista: https://www.lily.fi/blogit/nollasta-yokkoseksi/haastateltavana-esikoiskirjailija-sisko-savonlahti!

 

Teksti ja kuva: Saila Lyytinen

Kirja ennakkokappale kustantajalta.

Kirjailijan kotisivu: http://siskosavonlahti.com/

Ladataan...

Pages