Why did the government resign?

Tein perjantaina töitä kotoa käsin. Olin sen verran uppoutunut omiin hommiini, että vasta kello 10 aikaan avatessani nettihesarin huomasin, että kappas, hallitus on eronnut. Miksi näin kävi ja miksi nyt? Miten ero liittyy soteen? Entä eduskuntavaaleihin? Tässä blogipostauksessa kerron tiivistetysti, mitä hallituksen erosta kannattaa tietää.

Miten hallituksen eroon pitäisi suhtautua? The thing is, ei tämä hallituksen ero paljoa tavallisen ihmisen elämään vaikuta. Sama hallitus jatkaa työtään toimitusministeriöstönä eduskuntavaaleihin saakka. Tämä tarkoittaa sitä, että toimitusministeristöksi eron myötä muuttunut hallitus hoitaa eteen tulevat juoksevat asiat. Yksinkertaisesti sanottuna, elämä jatkuu ja valtionhallinto jatkaa raksuttamistaan.

Hallitus olisi joka tapauksessa muuttunut toimitusministeristöksi eduskuntavaalien jälkeen. Toimitusministeriöstönä toimivalla hallituksella on kuitenkin huomattavasti vähemmän poliittista valtaa, koska se ei enää nauti eduskunnan luottamusta. Poliittisia linjanvetoja se ei enää siis voi tehdä. Se jatkaa toimintaansa siihen saakka, kunnes uusi hallitus on valittu. Näin turvataan se, että valtionhallinto selviää velvollisuuksistaan ja pystyy tekemään tarvittavia päätöksiä. Uusi hallitus valitaan eduskuntavaalien jälkeen.

This post is about the domestic politics of Finland so I understand if potential non-Finnish readers might not be that interested. But on the other hand, this is also a post about the game of politics. So read it anyway if you are interested in knowing how these things sometimes work.

The Finnish government resigned on Friday. I was working from home and around 10am as I opened the online news, I noticed that oh, the government has resigned. Why did this happen and what affected the prime minister’s decision? What is behind the resignation? Has it something to do with the parliamentary elections we have in April? Or the big ( and problematic) political goal of the government to reform the social and healthcare sector and services in the country?

The thing is, that the resignation of the government has little effect to peoples lives. The same goverment will continue to govern the country until the parliamentary elections in April 14th. But as the government doesn’t anymore have the trust of the parliament, it can’t  make any significant political decisions. It will though continue to carry out the daily tasks in order to secure that the wheels of the country keep rolling, so to say. A new government with political power will be formed after the elections. 

Miksi hallitus erosi juuri nyt? Pääministeri Sipilä jätti hallituksensa eropyynnön perjantaina aamulla. Yksi syy eropäätöksen takana oli mediassa esiintyneiden analyysien mukaan soten kaatuminen. Sote-uudistus eli sosiaali-ja terveyspalveluiden uudistus olisi joka tapauksessa julistettu kaatuneeksi myöhemmin perjantaina päivällä. Hallitus olisi joutunut katselemaan avuttomana vierestä, kun sen tärkein poliittinen uudistus haudataan. Eroamalla juuri ennen tätä hallitus, ja tarkemmin sanottuna hallituspuolueista pääministerin edustama keskusta, otti aloitteen käsiinsä.

Aloitteella on politiikassa suuri merkitys, koska sen avulla pystytään määrittelemään politiikan agenda. Politiikan agendalla viitataan siihen, mistä julkisessa keskustelussa puhutaan. Jos hallitus ei olisi eronnut, lehtien sivuilla olisi riepoteltu soten suhteen epäonnistunutta hallitusta ja käyty läpi mitä tehtiin väärin. Eroamalla juuri ennen kun sote sai viimeisen naulan arkkuunsa (toivo soten suhteen oli elossa ainakin näennäisesti vielä ennen perjantaita), hallitus teki itsestään aktiivisen toimijan sivustakatsojan sijaan.

Miksi sote olisi haudattu juuri nyt? Eduskunta lopettaa kevätistuntokautensa eli työnsä maaliskuun puolessa välissä. Sote-lakipaketissa oli liikaa korjattavaa, että se olisi ehditty käsitellä tämän eduskunnan aikana. Uudistukseen liittyi monia erimielisyyksiä hallituksen sisällä, vastustusta oppositiosta sekä perustuslaillisia ongelmia. Eduskunta ei voi säätää lakeja, jotka ovat Suomen perustuslain vastaisia. Sotelta siis loppui aika ja hallituksen oli toimittava.Tässä lyhyt ja ei-tyhjentävä vastaus siihen, miten sote liittyy hallituksen eroon.

Why did the government resign just now? Some analyses in the media say, that it was because the government failed in one of its biggest political goals, the reform of the social and health care sector and services of the coutry. As some of you might know, Finland is a welfare state, meaning that we use public money (tax payer money) to offer social and health care services for everyone. Basically for free. And this costs a lot of money, naturally. Hence the structures of this policy sector need to be healthy and resilient. This was the goal of the reform suggested by the government.

But as time went by, it was clear that what the government was proposing, was not politically acceptable nor was the legislation suggested in line with our constitution. Last week, only days before the government resigned, it was clear that this bill will be buried as a failed attempt. Only some hours before the bill was officially denounced dead , the government resigned. By doing this, the government made a politically strategic move. They made the first move and with that, the prime minister set the political agenda for the discussion in the media but also for the elections coming up. 

Political agenda refers to what is the hot topics on the public discussion that goes on in the media, in the political circles and among people. If the government wouldn’t have resigned, the media would have been full of articles going through the fail of the bill and ultimately the fail of the government as they messed up the important and very much needed reform. But as they resigned just before the official decision to bury the bill, the government made themselves an active player instead of a bystander. 

Lisäksi, nyt kun hallituksen työ on virallisesti loppunut, voivat puolueet aloittaa vaalityönsä. Enää hallituspuolueiden poliitikkojen ei tarvitse toitottaa hallituksen tavoitteita, vaan ne voivat rauhassa keskittyä oman puolueensa tavoitteiden julistamiseen äänestäjien keskuudessa ja mediassa. Hallituksen eron voi siis nähdä taktisena vetona vaalien alla. Totta on, että pääministeri Sipilän edustaman keskustan kannatusluvut ovat historiallisen alhaalla. Nähtäväksi jää, oliko eroaminen hyvä ratkaisu keskustan vaalituloksen kannalta.  

Tässä oli pieni infopläjäys siitä, miksi hallitus erosi. Pohdintani asiasta perustuu omaan ymmärrykseeni politiikasta sekä muun muassa viikonlopun Helsingin Sanomien artikkeleihin asiasta. Itse en ota asiaan poliittisesti kantaa vaan kirjoitin jutun asiasta kiinnostuneena kansalaisena ja bloggaajana teille lukijoille.

Näin sunnuntaina nettihesaria selaillessa ei erouutinen yllä enää kymmenen luetuimman uutisen joukkoon. Etusivuakin saa selata aika pitkään alaspäin, ennen kuin löytää mainintaakaan asiasta. Hurja on median vauhti tänä päivänä, ei voi muuta sanoa.

Rentouttavaa suunnuntaita kaikille!

xx Noora

Also now as the political work of the goverment has officially ended, the political parties can start the campaining for the upcoming elections. The politicians of the governing parties (we have a multiparty system so the government is formed by many parties) can now focus on their own political agendas rather than staying firmly behind the common goals they had as a government. So the resignation can be seen as a tactical move before the elections. It is true, that the prime minister’s party’s popular vote is historically low at the moment. It will be seen if resigning was a good call for the party’s vote.

So here was a small look into the Finnish politics. My writing and analysis here is based on my own understanding of politics and analyses appeared in the Finnish media. I wrote this post for readers who are interested in politics in general. These are not my own opinions. 

xx Noora   

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *