Ladataan...
Nørrebro Summers

On aika taputella tämänkertainen Helsinki-saaga pakettiin. Linkit edellisiin osiin löytyy tämän postauksen lopusta.

Kun saavuttiin mun turistien kanssa lauantaina festarialueelle, tuntui edellisen yön melankolia kovin kaukaiselta. Juotiin viiniä muovimukeista, valitettiin vähän kuumuudesta, juoruiltiin niitä näitä ja laahustettiin ympäriinsä. Törmäsin muutamaan tuttuun ja yhteen ystävään, heitin läpyskää sekalaisen porukan kanssa ja olin varma, että illasta tulisi hyvä. Niin kuin tulikin, mutta – viikonlopun teeman mukaisesti – eri tavalla kuin osasin odottaa.

Koska just kun olin niin valmis siihen ja just oikeassa mielentilassa täydelliseen Flow-iltaan, vyöryivät tummanharmaat pilvet etelästä kohti meitä. Tiedän, että ne tulivat sieltä suunnasta, koska olin niin uutisista etukäteen lukenut ja katsottiin alkuillasta puhelimen kartasta, että missä se etelä mahtaakaan olla tästä katsottuna. Niin nopeasti, suorastaan pelottavalla tavalla, hikinen alkuilta vaihtui tummaksi paineeksi ja satoihin ympäriinsä poukkoileviin juhlijoihin.

 

 

Painauduttiin rakennuksen seinää vasten, minä vuotavassa oranssissa sadeviitassani ja Köpis-kaverit tietenkin mustissa, ja ihmeteltiin järjetöntä ukkosta. Just silloin se tunne taas iski, irrallisuus ja joukkoon kuulumattomuus. Vakaa fiilis siitä, että nää festarit ei tänä vuonna oo mun paikka, sellainen joka tekis mut onnelliseksi, ei enää sen jälkeen kun kaiken kauniiksi tekevä aurinko on kadonnut. Kun tulee pimeää ja epätarkkaa, mun pitää olla muualla.

Ja toisin kuin perjantaina, jolloin kärvistelin ulkopuolisessa olossani tuntikausia ja yritin pysyä menossa mukana, tiesin mä tällä kertaa minne mun pitää lähteä. Ja että aikaa ei voi enää hukata ollenkaan. Kun 45 minuuttia myöhemmin istuin litimärkänä vanhan tarhakaverini viereen erään kalliolaisen kuppilan sohvalle, tunsin sydänalassani asti, että päätös oli ainoa oikea. Otettiin sukat ja kengät vaivihkaa pois jaloista pöydän alla ja työnnettiin varpaat lämpimään mattoon, tilattiin talon valkkaria ja pizzaa, juteltiin vähän kaikesta ja ei oikeestaan juuri mistään. Niin kuin ystävien kanssa pitääkin.

Opin monia asioita noiden outojen päivien aikana, mutta ehkä tärkeimpänä sen, että just sellaiset viikonloput, kun kaikki suunnitelmat menee päin mäntyä ja festareilla sataa vettä sekä oksia, saattaa olla maailman onnellisimpia, kun ne jakaa oikean tyypin kanssa.

 

 

Ja mitä tulee muistoihin, joista tämän saagan edellisessä osassa puhuin:

Se yks kerta kun tuli ihan hirveä ukkonen ja mä hylkäsin Flown lauantaina puoli kasilta ja evakuoiduin Catin kanssa baariin, on just sellainen muisto joiden haalimisesta elämässä mielestäni on kyse.

Tuon kaliiperin frendejä ei oo helppo löytää (ja onhan tässä tehty tuttavuuttakin noin 30 vuotta), mutta tiedän nyt entistä tarkemmin mitä Köpiksestäkin etsin, mihin hommiin panostan. En kulisseihin enkä mukana roikkumisiin, vaan leppoisaan piehtarointiin niiden muutaman kanssa, jotka ymmärtää mun kesäistä melankoliaa ja satunnaista tarvetta häippäistä festareilta kesken kaiken. Vähän niin kuin ne teinit siellä puistikon reunustalla perjantaiyönä, jotain sen tyyppistä tavoittelen. Elämä on aika paljon muuttunut sitten teini-iän, mutta ystävyyden perusjutut ei.

Frendit, Stadin ja Köpiksen, ootte niin <3<3<3

 

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Eräs kesäviikonloppu Helsingissä osa 1/3

Eräs kesäviikonloppu Helsingissä osa 2/3

Lähde, ennen kuin sinusta tulee m*lkku

---

There was a night of thunder, wine and friendship.

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Ladataan...
Nørrebro Summers

Muutama viikko on vierähtänyt edellisestä säästökuuripostauksesta, joten eiköhän oo taas tilannepäivityksen aika! Muistin virkistykseksi sekä tiedoksi nyt vasta kelkkaan hyppääville, projektin käänteet tähän saakka:

Aloin tuossa kevään aikana potea kalvavaa huonoa omaatuntoa siitä, etten oo pariin vuoteen pitänyt lompakkoni nyöreistä tarpeeksi hyvää huolta ja olin ajautunut holtittomaksi tuhlaajaksi. Toukokuun lopussa oli viimein aika katsoa peiliin sekä todellisuutta silmästä silmään ja aloittaa säästökuuri, ryhtyä ainakin taas tiedostamaan, minne mun massit oikeesti valuu. Näihin kolmeen säästökuukauteen on mahtunut paljon kaikenmoista; surkeita epäonnistumisia, maailman kalleimpia viikkoja ja hyviä hetkiä. Linkit aiempiin jaaritteluihin löytyy tämän postauksen lopusta.

Mutta siis missä mennään nyt?

Heinäkuun loppu oli meikäläiselle aikamoista shokkiterapiaa, koska kuten suuri osa teistä muistanee, paloi kyseisen kuun aikana ihan järkyttävä summa cashbaa just kun olin vaahdonnut säästämisen aloittamisesta. Moinen mahalasku oli todella masentava, ahdistavakin, suorastaan lannistava, mutta näin jälkikäteen mietittynä; ehkä mä tarttin just tuollaisen rajumman herätyksen. Heinäkuussa tunsin menettäneeni kosketuksen pankkitiliini ja menoihini, hyvästä yrityksestä huolimatta, ja ryhdistäydyin saamari.

 

 

Sain heinäkuun lopussa vajaan liksan palkattomasta kesälomasta johtuen - tuo kahden viikon mittainen lovi on onneksi jakautunut heinä- ja elokuun palkkoihin, eli ei sentään tarvinnut sinnitellä puolikkaalla liksalla. En tästä johtuen poikkeuksellisesti siirtänyt säästötilille mitään palkkapäivänä, mutta päätin pärjätä jämäliksalla kuukauden, säästötiliin kajoamatta.

Tiesin elokuun tarkoittavan paljon ohjelmaa ja ylimääräisiä menoja, eli yhtälöstä tulisi haastava. Haastava ja kiinnostava.

Nyt muutamaa vuorokautta ennen palkkapäivää käyttötililläni on tällainen summa: 73 euroa. Se näyttää vaatimattomalta, mutta tulee riittämään. Jes! Oon tässä kuussa koittanut vältellä ravintolaillallisia (vaihtelevalla, paikoin surkealla menestyksellä) ja kiertänyt kauppakeskukset kaukaa. Ylimääräistä lommoa lompakkoon on nakertanut muun muassa ensi kuun Italian reissun autovuokra, kahdet konserttiliput ja eräs pitkä viikonloppu Helsingissä, jolloin syötiin ja juotiin lähes pelkästään ulkona. Mutta kaiken kaikkiaan - I freaking did it.

Eikä siinä vielä kaikki! Nimittäin kuten saatatte muistaa, aloitin elokuun alussa automaattisen viikottaisen tilisiirron käyttötililtä säästötilille. Eli siitä huolimatta etten liksapäivänä laittanut penniäkään säästöön, lähtee tililtäni tiistaina jo tän kuun viides siirto... ja huomaamatta säästämäni summa elokussa on 1000 kruunua eli 135€. (Huomaan nyt, että kurssi on sen verran heilahtanut ekasta laskelmastani, että täytyypä nostaa tuota summaa kruunuissa. 150€ nimittäin kuulostaisi niin paljon paremmalta kuin 135€.)

Toisin sanoen. Tänä vajavaisen palkan kuukautena, johon mahtui myös paljon ylimääräisiä menoja, en ole joutunut kajoamaan säästöihini vaan päinvastoin, saanut jotain pientä säästöön.

 

 

Seuraavaksi onkin luvassa syyskuun haaste: yksi viikko Italiassa sekä yksi pitkä viikonloppu Helsingissä, taas yhden viikon verran vajaalla liksalla. Ja yleensä just syyskuisin saan vuoden pahimman mulla ei oo MITÄÄN kivaa päällepantavaa -kohtauksen, jotka tuppaavat olemaan aika hintavia nahkanilkkureineen ja neuleineen. Jäämme siis jännityksellä odottamaan projektin etenemistä.

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Säästökuuri osa 1: Apua, minusta on tullut tuhlaaja

Säästökuuri osa 2: Maailman kalleimmat viikot

Säästökuuri osa 3: Helpoin keksimäni säästökikka

Säästökuuri osa 4: Kesällä säästämisen dilemma

---

Lately I have not been spending crazy amounts of money, as I used to. Could this be... progress?

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Ladataan...
Nørrebro Summers

Istuskelen tässä lauantaiaamun perinteiseen tyyliin sohvallani kahvia hörppien ja tällä kertaa mietin: kunpa nyt ei hetkeen tapahtuisi mitään yllättävää saatika mylläyttävää, suuntaan tai toiseen. Elämään pääsi livahtamaan niin paljon kaikkea ikävää muutaman viikon aikana, etten lopulta tiennyt miten päin tässä ois pitänyt olla. Nyt voisin nauttia tasaisuudesta ja tavallisuudesta pidemmän aikaa, jättäisin mielellään tyhmien juttujen lisäksi suurimmat riemunkiljahduksetkin toisille ja hengailisin vaan zeninä. Ensi viikon kalenteri on duuneja ja kahta iltamenoa lukuun ottamatta täysin tyhjillään, eli edellytykset rauhoittumiselle on ainakin kunnossa.

On ärsyttävää kun jengi vihjailee ja antaa pikku teasereita, muttei kuitenkaan sitten paljasta yhtään mitään. Samalla vaivalla vois mun mielestä olla vaan hiljaa. Nyt kun tunnen olevani näiden viikkojen paremmalla puolella, haluan kertoa vähän enemmän. Eli mitä täällä kulisseissa oikein on tapahtunut?

 

 

- Eräs myrkyllinen ihminen, jonka oon päästänyt elämääni ja kenen tempaukset menivät nyt vähän liian pitkälle. Yhtäkkiä huomasin olevani osa teinidraamaa, enkä meinannut päästä tilanteesta edes piru vie pois. Loppu hyvin kaikki hyvin ja nyt voin onneksi kevein mielin kertoa jättäneeni kyseiset kuviot pysyvästi taakseni. Juttelin tästä draamasta ystävälle skumpan äärellä viime lauantaina, sitäkin vähän pähkäillen että onko mussa jotain vikaa kun 32-vuotiaana tällaiseen vielä ajaudun, ja se sanoi tosi lohduttavasti: sä etsit niin täysillä, löydät ja imet puoleesi kaikkea ihanaa, pakostikin vahingossa siinä samalla tulee sellaistakin mukaan mitä et haluaisi. Ja just niinhän se on. Istuin siinä luottoystävän kanssa, tyypin jota en kaksi vuotta sitten edes tuntenut, ja muistin taas että suurin osa löydöistäni on ollut superhyviä juttuja.

- Niin, ja maanantaina tuli puskista meidän firman YT:t. Blogia pidempään seuranneet tietävät, että meikäläisen duunirintama on ollut aikamoinen stressitekijä koko Tanskassa asumisen ajan, joten tällainen pikku ylläripylläri just kun hommat alkavat tasoittua oli aika... noh, raskas. Prosessi hoidettiin onneksi tehokkaasti ja mielestäni niin hyvin kuin moisessa vaikeassa tilanteessa on mahdollista, ja itse tiesin jo torstaina olevani turvassa. Moni ympäriltä joutui kuitenkin lähtemään, eli helppo tää viikko ei ollut - meillekään jotka jäivät.

- Ja sitten on eräs perhettä varjostava huoli, joka yhä painaa sydäntä eikä ainakaan toistaiseksi oo katoamassa minnekään. Viittaan taas tähän postaukseen viime viikonlopulta, jossa sanoin näin: Sitä on niin paljon vahvempi käsittelemään vaikeuksia ja huonoa onnea, kun ei jo valmiiksi oo ahdistunut kaikesta turhasta möhnästä. On helpompi olla vahva, kun ihon alla poreileva tunne - niin elämästä kuin itsestään henkilönä - on positiivinen. Ja juuri tähän ohjenuoraani aion nyt tukeutua, saakoon kyseinen vaikeus elämäni yksinoikeuden. Turha möhnä on poissa.

 

 

Joo, ei tosiaan elämäni kulta-aikaa mutta kuten sanottu, nyt tuntuu että pahin on selätetty. Tahdon uskoa niin. Istuttiin eilen iltaa F:n ja ystäväpariskunnan kanssa, syötiin mahat täyteen ulkona, naurettiin Vesterbrossa vielä kauan sen jälkeen kun oli tullut pimeää ja unohdin kaikki mahdolliset huolet moneksi tunniksi. Tultiin kotiin kioskin kautta, ostin sisustuslehden ja tänään maailma näyttää just siltä miltä sen lauantaisin kuuluu.

Aurinkoista viikonloppua sinnekin! <3

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Pizzaa, chiantia ja uusia viritelmiä

Ihmiset, jotka loistaa toisilleen kirkkaampina kuin toiset

Onko lähipiirissäsi ihmisimuri?

---

After some not-so-nice weeks, life is looking pretty again <3

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Pages