Ladataan...

Maanantai oli eka kerta kenties koskaan kun ei ahdistanut aivan jäätävästi mennä takaisin duuniin loman jälkeen. Kerroin perinteisenä ehkä vähän liiankin rehtinä suomalaisena saman myös pomolle, siis ei siinä että duuneissa ois kaikkien näiden vuosien varrella varsinaisesti ollut mitään vikaa (tai no, kröhömm) mutta kyseenalaistan aina koko elämäni tarkoituksen ekaa työpäivää edeltävänä iltana. Tiiäksä. (En jotenkin usko että se ihan täysin tietää.) Kerroin kanssa sen, että yritän lähteä uuteen syksyyn sillä asenteella, etten ota niin kovin vakavasti seuraavaa emämunaustani tai sellaista tilannetta kun en taas osaa mielestäni yhtään mitään ja oon ihan turhake. 

Yritin kanssa lounasruokalan kastikejonossa vääntää yhdelle puolitutulle työkaverille (tositapahtumiin perustuvaa) puujalkavitsiä siitä, että naisen kuusi lihapullaa on viisi lihapullaa, mutta se setti meni tosi pahasti metsään. Hei anteeks, tää kuulosti paljon paremmalta mun päässä, palaillaan. On sellainen olo, että arki on alkanut ja mä oon siellä missä mun kuuluu olla - mutta että ehkä joku päivä voisin oppia vähän miettimään ennen kuin puhun. Olkoon se vaikka vuoden 2019 juttuja, tai 2020. Ei kaikkea voi eikä tarvitse saavuttaa kerralla.

Muuten elokuun ekat arkiset päivät ovat kuluneet leppoisasti:

vähän viiniä ja simpukoita mun ja Susan vanhassa kantiksessa, lainatapaaminen ekassa pankissa (jaiks!!!!), frisbeen heittelyä ja trampoliineilla pomppimista F:n kanssa. Oon yrittänyt lukea lomalta jääneen trillerin jämiä, mutta se on ihan liian pelottava iltalukemiseksi. Kaiken kaikkiaan on sopivan mukava fiilis, ei sellainen yliriemukas tila josta tietää rämähtävänsä alas ennemmin tai myöhemmin, vaan sanalla sanoen kiva.

 

 

Elämä on kivaa, duuni on kivaa, Köpis on kiva, kesä on kiva, tuleva syksy tuntuu kivalta, julkinen liikenne ja pyöräurpot on perseestä, meidän koti on kiva, poikaystävä saa mut nauramaan niin kovaa että meinaan oksentaa jaloilleni, kaverit on kivoja ja erilaisten tulevaisuuden skenaarioiden pohtiminen on kivaa. Tuossa maanantain ja tiistain aikana koin hetkellisen tuskastumisen ja kyseenalaistin elämäni tarkoitusta, mutta siihenkin auttoi se frisbeen heittely.

Voisko tää olla se vuosi, kun kaikki ei ala luisumaan päin helvettiä lokakussa? Voisko?

P.S. F on innostunut muutaman vuoden tauon jälkeen tosissaan kuvauksesta, eli oon saanut leikkiä aika paljon oman elämäni fäshönmodelia! Oon vaan alkanut miettimään, että pitäisköhän mun joskus käyttää jotain toistakin kassia kuin tuota ainaista Makian kangasnyssykkää. En oo vielä kuitenkaan käyttänyt, eli lähitulevaisuudessa saatatte nähdä muutamankin kuvasarjan, jossa hengailen lukemattomissa asuissa ja paikoissa tuo sama kassi kainalossa. Toisaalta tää tirisevän kuuma kesä on entisestään vahvistanut tunnetta siitä, etten halua ostaa enää koskaan turhaa räyhnää, eli näillä mennään.

P.P.S. Sinä lukija joka erään aiemman postauksen kommenttikentässä ilmaisit huolesi Nørrebro Summersin mahdollisesta muuttumisesta selfieblogiksi ja annoin sulle luvan tulla läpsäisemään mua jos niin tapahtuu, MÄ NIIN TIEDÄN MILTÄ TÄÄ NÄYTTÄÄ JA MITÄ SÄ NYT AJATTELET JA TÄÄ EI OO SITÄ MILTÄ SE NÄYTTÄÄ JA NYT ON SYYLLINEN LUIKKUOLO! Lupaan, että kotikuvia ja muuta sälää jossa ei oo tietoakaan mun pärstästä on pian luvassa (ja sen jälkeen taas ehkä kuvia musta ja tuosta kassista). Otin olohuoneen uudet sisustuskuvatkin kokonaan uusiksi, koska niihin ekoihin olin unohtanut laastarinväriset rintsikat sohvalle.

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

 

 

 

Ladataan...
Nørrebro Summers

Istuttiin jokin aika sitten työkavereiden kanssa perjantai-iltaa Kødbyenin Fiskebarin terassilla (the place to be kesäiltaisin!) ja tajusin että oon ollut siellä viimeksi aika tasan vuosi sitten. Viihtyisä mesta, hyviä ostereita ja simpukoita, en tiedä miten ei oo tässä välissä tullut käytyä. Näin jälkikäteen ajateltuna tää vuosi on mennyt yhdessä hujauksessa, kesä vaihtunut syksyyn ja siihen loputtoman pimeään säkkiin jota myös Tanskan talveksi kutsutaan, sitten uuteen kevääseen ja hiljalleen alkukesään. Vuoteen mahtui kivojen juttujen, proseccon ja seafoodin lisäksi myös surua ja huolta perheenjäsenten sairastumisten tiimoilta, oman terveyden takkuilusta johtuen ja sitten oli myös täysin turhaa, sielua ahdistavaa draamaa - jonka onneksi saksin elämästäni elokuun puolivälissä kylmästi pois.

Kun silloin lähes vuosi sitten istuin Fiskebarin terassilla, vietettiin mun synttäri-iltaa mimmikavereiden kesken. Meitä oli yhteensä ehkä kahdeksan tyyppiä, oli ihan täydellinen sää, olin pakahtua ilosta ja ylpeydestä kun jo kahden Tanska-vuoden jälkeen pystyin viettämään juhlapäivääni niin kivassa, suuressa ystäväporukassa. Ja sitten kuitenkin, jossain alitajuntani syövereissä mua nakersi se, että kaikki ei tässä kuviossa oo ihan oikein. Uskottelin sen illan jälkeen itelleni vielä muutaman kuukauden, että tää on se juttu ja nää on ne mun tyypit, mutta sitten vaan jotenkin... mulle riitti.

 

 

Mut kaksikymppisenä tunteneet tietävät, että draama ei ole vieras käsitys mulle laisinkaan. Useammankin kerran on tullut seisottua myrskyn silmässä, oon varmaan jollain asteella nauttinutkin siitä että ympärillä sattuu ja tapahtuu. Ja sitten mä väsyin siihen hommaan ihan täysin. Ehkä kun tää aikuisuus urastresseineen, kaikenkirjavine kasvukipuineen ja sekalaisine paineineen tuntuu olevan tarpeeksi dramaattista jo muutenkin - niin en mä sitten, kiitti vaan, tarvii enää ihmissuhteiden puolelta mitään yläasteelta tuttua klikkienmuodostusshaibaa ja pahan mielen lietsomista. Mieluummin oon vaikka yksin, tai Susan kaa kahdestaan forever. <3

Ja niin mä sitten tajusin tällä viimeisimmällä Fiskebar-reissulla, että siitä isosta ryhmästä on elämässäni jäljellä enää vaan muutama tyyppi. Toisaalta pari uutta ihanaa on tullut lisää. Eikä siinä, ne vuoden takaisetkin mimmit on mukavia, erityisen kiinnostavia ja karismaattisia, varmasti hyviä ystäviä jollekin toiselle, mutta eivät olleet oikea match just mulle. Podin jonkin aikaa huonoa omaatuntoa siitä, että vielä tässä iässä täytyy käydä läpi tällaista kaveridraamaa, mutta toisaalta lienee ymmärrettävää että ystäväporukan kokoaminen tyhjästä uudessa maassa vaatii jonkin verran säätöä alkuvaiheessa. Ja sen suhteen mun on vaan pakko olla tosi ehdoton, että jos mulle tulee jossain seurassa ahdistunut, joukkoon kuulumaton, yläastefiiliksiin takautunut ja jatkuvasti väärinymmärretty olo, niin

se on adios. En mä vaan jaksa enää, ihan silkkaa mukavuudenhaluani.

Silloin loppukesästä tää päätös vetäytyä niistä aiemmista kuvioista taka-alalle kirpaisi ja jonkin aikaa suretti, mutta nyt kaikki se tuntuu niin kaukaiselta. Oikealta päätökseltä, ehdottomasti. Ja onpa ihana tajuta, että mun elämä on ollut 

drama-free since August 2017.

 

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

 

 

Ladataan...
Nørrebro Summers

Heräsin sunnuntaina taas vaihteeksi ihan naurettavan aikaisin - en vaan malttanut nukkua, koska tiesin että sinä päivänä mulla olisi viimein aikaa konkreettisesti startata mun tyylinmetsästysprojekti. Pieni kertaus: tahdon irtautua tutusta ja turvallisesta, vähän liiankin arkisesta farkut, toppi ja neule -pukeutumistyylistäni ja luoda itselleni harkitun, kiinnostavan, yhteensointuvan, mukautuvan, laadukkaan ja kestävän tyylin. Ennen kuin voin alkaa haalimaan Pinterest sauhuten uutta kamaa, tulee mun tietenkin käydä läpi olemassaolevat vaatevarastoni todella kriittisellä silmällä, heivata kierrätykseen toimimattomat jutut sekä päättää vaalia niitä hyviä ostoksia. Koska eräs suurimmista jujuista tässä projektissa on se, ettei tulevaisuudessa tarttisi enää kuormittaa luontoa hurahtamalla jokaiseen trendiin ja sortumalla sekalaisiin virheostoksiin, on supertärkeää analysoida nykytilannetta rauhassa.

Ja niin tyhjeni siis vaatekaappini sisältö mytyksi sängylle, josta mä kasasin ne yksitellen pinoihin. Osa jäisi, osa saisi lähteä. Jos en ollut varma, sekin sai lähteä.

Oon tehnyt viimeisen vuoden aikana ainakin yhden pienemmän karsimisprojektin, eli komeron sisältö ei ollut niin pommi kuin se oli vielä vuosi sitten. Reilulla kädellä kuitenkin riitti vielä karsittavaa. On todella pelottavaa, miten sokeasti ja ympäristöstä välittämättä sitä haalii roipetta niskaan, miettimättä yhtään seurauksia. Niin innoissaan siellä sovituskopissa fiilistelee jotain asua ja muutaman kuukauden päästä se on jo roskaa. Kierrätykseen laittaminen ei todellakaan saisi olla yhtä kuin puhdas omatunto. On parempi herätä tähän myöhään kuin ei milloinkaan, toivottavasti en enää sorru moiseen ostokäyttäytymiseen tulevaisuudessa.

Anyways, nyt kun moralisoinnit ja syyllisyydessä piehtaroinnit on käyty läpi, voidaan keskittyä varsinaiseen pointtiin, eli siihen mitä karsimisoperaatiosta seurasi. Saanen esitellä, kaikki tätä nykyä omistamani topit ja farkut (okei, muutama toppi lisää lojunee pyykkikorissa):

 

 

Samaa kaavaa noudatti myös muut vaatekappaleet, eli kaapin sisältöä on to-del-la karsittu. Yllä näkyvästä toppipinkasta löytyy siis kaikki arkitopeista juhlavampiin ja kesätopeista talvikauden suosikkeihin. Pystyn tätä nykyä muistamaan lähes jokaisen yksittäisen vaatteeni. Ehkä oon poikkeuksellinen vaatehullu (vaikken kylläkään usko niin, valitettavasti), mutta mun mielestä ylläolevien kuvien toppi- ja farkkumäärä tuntuu tosi vähäiseltä. Pinoni eivät koskaan aiemmin aikuisiällä oo olleet noin pienet, läheskään.

Samalla kun heivasin vaatetta kierrätyspinoon, tein muistiinpanoja. En siis vain nitonut vasemmalla kädellä rättiä jätesäkkiin vaan pysähdyin jokaikisen niistä kohdalla miettimään, mikä siinä vaateostossa meni alunperin metsään. Miksi tämä vaate ei päässyt ylleni kuin kahdesti, miksi tämä vaate näyttää rääsyltä vaikka oli ostohetkellä muka niin hieno, miksen ikinä tuntenut itseäni tässä vaatteessa kotoisaksi. Vaikka kierrätyspinossa oli lopulta suorastaan häpeällinen määrä vaatteita, ei syitä ollut läheskään yhtä monta. Tuosta listauksesta syntyi projektin ensimmäinen kulmakivi,

uuden tyylini kymmenen kieltoa:

1) Älä osta mitään helposti rypistyvää, et vaan oo silittävää sorttia.

2) Älä sorru liian kirkkaisiin, keinotekoisen näköisiin väreihin kuten vaikkapa sähkönsiniseen. Ei sun juttu. Jätä väliin myös valkoinen, ei niinikään sun juttu.

3) Lopeta pysyvästi raitojen ja pilkkujen ostaminen, et käytä niitä kuitenkaan.

4) Älä sorru ketjuliikkeiden kuviokuoseihin, sua hävettää liikaa käyttää sitä kaikkien tunnistamaa H&M:n kesän 2015 kuosia vielä kolmen vuodenkin jälkeen.

5) Älä uskottele itsellesi ettet vihaa jäykkiä bleisereitä, äläkä sorru niiden ostamiseen aina kun haluat todistaa itsellesi jotakin uraasi liittyen. Et ole bleiseri-ihminen ja nautit aivan liikaa rajoituksetta liikkuvista käsivarsista.

6) Älä osta avoselkäisiä toppeja ja mekkoja, ellei kyseessä oo vaate jonka kanssa ei kerta kaikkiaan tartte rintsikoita. Valehtelet itsellesi joka kerta keksiväsi tähän jonkun ratkaisun himassa, muttet koskaan keksi ja vaate jää käyttämättä.

7) Jätä ostamatta sellaisetkin vaatteet, joiden selkäpuolella on suuri rusetti tai jokin muu pullottava ominaisuus. Let's face it, sellaisia päiviä ei Pohjolassa tule vastaan, ettei tarttisi mukaan neuletta tai takkia... ja sieltä se uloke sitten pullottaa järkyttävän näköisenä.

8) Älä osta liian kaapumaisia, vyötäröttömiä vaatteita. Vaikka ne näyttävät eleganteilta muilla ihmisillä, saavat ne sinut tuntemaan itsesi Muumiksi (ja vaikka rakastat Muumeja et halua tuntea itsäsi sellaiseksi, trust me).

9) Älä osta tuhoon tuomittuja materiaaleja, kuten liian ohutta lirua, läpikuultavaa saatika -näkyvää, hengittämätöntä, kahisevaa tai joustamatonta.

10) Jos vaate on kerännyt nukkaa, pölyä ja epämääräistä nöyhtää jo kaupassa, tilanne tulee eskaloitumaan himassa. Älä osta sitä!

 

Tästä kieltolistasta on hyvä lähteä liikenteeseen, pohtimaan mistä täydellinen tyyli sitten koostuu kun ei ainakaan noista. Postaussarjan seuraavissa osissa päästäänkin jännän äärelle, nimittäin vaatekaapistani löytyneisiin kivoihin juttuihin sekä niihin ei-pinoon joutuneisiin.

Stay tuned!

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Pages