Ladataan...
Nørrebro Summers

 

Viikonloppu oli aivan täydellinen. Aurinkoa, F:n kanssa hengailua, ystäviä, hyvää ruokaa, viiniä, pyöräilyhommia. Itse asiassa ihanat päivät on jatkuneet jo pidemmän aikaa. Kesä on viimein täällä. Mulla oli maanantaina synttärit (lempipäiväni vuodesta!), joka kruunasi tän upean ajanjakson. Blogistakin on varmasti huomannut, että fiilis on hyvä ja kivasti pyyhkii.

Eli arvatkaa vaan, kuinka paljon ärsyttää maanantai-iltana päälle täräyttänyt alkukesän flunssa. Saattaa olla, etten osannut viikonlopputäpinöissäni pukeutua asianmukaisesti ja nyt makselen viuluja. Olo on tällä hetkellä sellainen, että hyvä kun pysyvät silmät auki, eli en oo saanut riivittyä kasaan yhtäkään blogipostausta sitten viikonlopun. Saatika, että olisin jaksanut valmistautua kolmen Helsingin ystäväni huomenna alkavaan vierailuun. Nelipäiväiseen viikonloppuun, jonka sääennuste näyttää pelkältä auringolta, ja jota ollaan odotettu joulun välipäivistä saakka.

Huokaus.

Yritän lääkitä itseni terveiden kirjoihin huomiseen aamuun mennessä ja ajastaa edes postauksen tai pari loppuviikolle. Saattaapi kuitenkin olla, että jää moiset ylimääräiset puuhastelut suunnitelman asteelle. Eli älkää ihmetelkö mahdollista blogihiljaisuutta tällä viikolla. Täällä kuitenkin ollaan ja I'll be back. <3

Ihanaa loppuviikkoa sinne ruudun toiselle puolelle! Toivottavasti teistäkin moni saa lomailla neljäpäiväisen viikonlopun verran.

 

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Aknen (ja kilot) karistanut ruokavalio

Kesä + CPH = <3

Täydellisen kesän resepti

---

I've been having so much summer fun. And now I'm down with a cold.

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

 

 

Ladataan...
Nørrebro Summers

Eilen se tosissaan iski. Ei tässä olla enää syksyssä, joulu on ihan just täällä. Vuosi on käytännössä ohi. Aika hurjaa. Silti viimeinen juonenkäänne antaa vieläkin odottaa itseään. En ois kyllä lokakuussa uskonut, että edes viikolla 49 en tiedä miltä elämä näyttää helmikuusta alkaen. Hyvältä varmaan, siihen ainakin tahdon uskoa. Ja uskonkin, muuten oisin kyllä aktiivisemmin edistänyt muita vaihtoehtoja viimeisten kuukausien aikana.

Mutta silti. Tää on ollut pähkähullu vuosi, joka pitää imagostaan kiinni ihan kalkkiviivoille saakka.

 

 

Mä lähden joulun alla puolentoista viikon lomalle Helsinkiin. Ajatus tuntui matkan varaushetkellä loistavalta, mutta nyt oon alkanut ihmetellä valintaani. Siis sinne samaan paikkaanko, jossa mulla oli kiusaantunut olo jo edellisen muutaman päivän reissun aikana? Palkaton ylimääräinen loma - Stadissa? Hotellissa ydinkeskustassa, eikä oo salee edes lunta. Aika passeli tapa taputella tämä vuosi. Eiköhän sieltä taas joku postaustrilogia saada aikaiseksi.

Viikolla 49 mä oon ollut kärttyinen. Siis oikeesti, ihan mahdottoman pahantuulinen. Oon mielestäni käsittellyt asian mallikelpoisesti: on paljon parempi kertoa porukalle olevansa tänään grumpy ja saada vastakaikuna kikattelua ja kertomuksia omista vastoinkäymisistä, kun vaan kiukutella ja olla toisille ääliö. On ollut melko vaikeaa pysyä kärttyisenä, kun ympärillä on niin mukavaa porukkaa, mutta onnistuin kuitenkin ihan perjantai-iltapäivään saakka. Sitten nauroin hysteerisesti, enkä olisi malttanut lähteä toimistolta.

Samaisena perjantai-iltapäivänä F kantoi kotiin kuvissa näkyvät upeat kukat. Se on kyllä maailman kivoin tyyppi, varmasti on.

 

 

Oon myös suunnitellut talvilomaa. Siis sellaista, joka ei toivottavasti olisi palkaton ja jota en viettäisi Stadissa. Loman suunnittelu bestiksen kanssa on muuten kivaa vastatoimintaa kärttyisyydelle. Paitsi kun kuulin, että Balilla saattaa olla helmikuussa huonot ilmat ja piti aloittaa kaikki alusta. Silloin ärsytti. Loman toteutuminen on pitkälti sidoksissa helmikuusta alkaviin käänteisiin (niin on muuten kärttyisyyskin) ja siihen, voisinko ottaa silloinkin vapaata. Jos siis en ole työtön. Mitäs näitä pikkujuttuja liikaa miettimään.

Kaksi viikkoa joululomaan. Kyllä tää vielä tästä.

 

 

Ja koska kaikkia kiinnostaa kuitenkin eniten: joulusukka. Sinne on ilmestynyt vaikka mitä kivaa. Rakastamiani Ole Henriksenin tuotteita, leffalippuja, jouluteetä ja kynttilä. Oon saanut kirjeitse tietää, että tontun nimi on Bernard ja se on noin 15 cm pitkä. F oli törmännyt Bernardiin taas rappukäytävässä ja seuraavaksi se kuulemma haluaa kertoa jotain harrastuksistaan.

Ihanaa viikonloppua ruudun toiselle puolelle, söpöliinit! <3

---

It's been a wild year and it's soon over.

---

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN'

Ladataan...
Nørrebro Summers

Tää on ollut sellainen viikko, että jo maanantai-iltana kauhistelin, että on jo maanantai-ilta. Oisin tarvinnut viikkoon ainakin yhden päivän enemmän, se oli alusta asti selvää. Elelen tällä hetkellä tosi jännittäviä hetkiä töissä ja odottelen tuomiota jatkostani. Oonko mahdollisesti työtön parin kuukauden päästä? Joudunko pian aloittamaan aktiivisen työnhaun? Jos joudun, niin mistä ihmeestä revin ylimääräisen ajan ja energian siihen(kin)? Mitä käy kaikille remontti- ja sisustussuunnitelmille, jos meikäläisen tulevaisuudenkuvat hämärtyy? Voisko kuitenkin käydä niin hyvin, että saan jatkaa nykyisessä pestissäni? Ja bonuskysymys: miten inkivääritee voi koko ajan olla loppu?

Kiireestä ja suurista kysymysmerkeistä huolimatta oon edelleen zen ja onnellinen. Mun muutaman viikon takainen postaus positiivisen, mutta kuitenkin rauhallisen fiiliksen tavoittelusta ei oo ainakaan vielä jinxannut tätä hommaa. Toivottavasti ei tämäkään lausahdus.

 

 

Mutta siis asiaan. Viikon käänteisiin. Tällä viikolla oon:

- Viettänyt spontaanin viini-illan kaverin kanssa meillä. Vaikka olin vakaasti päättänyt sinä samaisena iltana kirjoittaa blogipostauksen ja järjestää vierashuoneen toisen kaverin viikonloppuvisiittiä varten.

- Ottanut tavakseni herätä aamuisin jo ennen kuutta, jotta ehdin viettää omaa laatuaikaa kunnolla edes jossain välissä vuorokautta. Tai siis ei mun illat mitenkään hektisiä oo ollut, mutta sillon on aina jotenkin levoton ja vähän väsähtänyt olo. Istun siis aamulla jopa tunnin sohvalla teetä juoden, tekemättä oikeestaan mitään (tai kirjoittaen blogipostauksia).

- Käynyt popup-raflassa vetämässä korealaiset bbq-överit. Kimchiöverit jos tarkkoja ollaan. Just tällaiset ihanat ruoka- ja juomatapahtumat on ehkä parasta Köpiksessä. (Postauksen kuvat on sieltä, ennen kun syötiin kaikki mikä pöydästä irtosi.)

- Käyttänyt toimistolla kaksi kertaa sanaa thingy kuvatessani projektin osaa. Note to self: kun odotat päätöstä määräaikaisen työsopimuksesi vakinaistamisesta, vältä sanomasta social media thingy tai workshop thingy pomosi edessä.

 

 

- Ai niin ja kävellyt kasuaalisti neukkariin luullen olevani kutsuttu siellä käynnissä olevaan palaveriin. Istunut alas ja laskenut kahvikuppini pöydälle, moikannut porukkaa. Ja luikkinut pois, kun työkaveri tuli oven suusta ilmoittamaan, että meidän palaveri ei itse asiassa liity tähän hommaan mitenkään ja ohjasi mut viereiseen huoneeseen.

- Ja työntynyt vielä uudestaan sinne väärään neukkariin hakemaan mun kahvikupin, jonka unohdin pöydälle siellä istuskellessani. Note to self: kun odotat päätöstä määräaikaisen työsopimuksesi vakinaistamisesta, älä ole ääliö.

- Ostanut velourmekon. Luit oikein. Tai oikeastaan kaksi.

- Ihmetellyt ihmisiä, jotka tähän aikaan vuodesta haluaa matkustaa jonnekin lämpimään ja valoisaan. Miksi ihmeessä, justhan vasta oli kesä ja tuskanhiki? Tää on just paras aika kynttilöille ja laiskottelulle. Punkulle ja kaikelle parhaalle.

- Joutunut automaattimetron ovien uhriksi ja tullut kuskatuksi yhden pysäkin liian pitkälle. Taas.

 

 

Ihanaa viikonloppua! TGIF!

Psssst: Vielä muutama päivä aikaa osallistua aiemmassa postauksessa arvontaan ja voittaa mittatilauksena tehty nimikyltti postiluukkuusi. Täältä.

---

This week I've done all things cool and Copenhagen (such as KOMA pop up). And been a dork at times.

---

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN'

Pages