Ladataan...

Mitäpä tätä kiertelemään: me ollaan päätetty laittaa meidän asunto myyntiin. 

Olin ihan ekaksi kirjoittamassa jotain runollista siitä, etten oikein itsekään tajua miten tähän ratkaisuun näin nopeasti päädyttiin, mutta sitten naapuri aloitti bassot tapissa lasten diskon kello 9.30 lauantaiaamuna, pomppujen sekä huutojen säestyksellä, ja mä pääpiirteittäin muistin että miksi. En kestä ihmisiä tahi meuhkaa, ellen oo itse vapaaehtoisesti niiden pariin hakeutunut. Kaupungin jatkuva taustahäly, se ettei kotiovelta edes oikein pysty kävellä mihinkään suuntaan löytääkseen hiljaisuuden, tekee musta vähän raivohullun ahdistuneen ja levottoman.

Niin paljon kuin mä rakastankin tiettyjä asioita kaupungissa asumisessa ja oon kaivannut lähiöstä cityyn lähes koko aikuisikäni, on totuus vaan se että tähän elämänvaiheeseen tämä ei taidakaan olla se paras ratkaisu. Ois ollut sairaan siistiä asua keskustassa silloin, kun ravasin baareissa ja elin kaupunkia enemmän, mutta kovin moni juttu on viime vuosina muuttunut. Lähinnä mä nautin kotona tai ystävien kanssa hengailusta, hyvästä ruoasta ja satunnaisista viini-illoista (jotka nekin voi yhtä hyvin tapahtua jonkun himassa kuin baarissa) sekä voimia palauttavasta rauhasta. Ja let's face it, en mä nyt niiiiiin kauas Köpiksestä suunnittele muuttavani että tässä ois varsinaisesti syytä minkäänlaiseen ylidramatisointiin (voin toki silti luvata, että ylidramatisoinnilta ei kohdallani vältytä).

 

 

Elämä on siihenkin verrattuna tosi erilaista, mitä se oli mun ensimmäisen Köpis-vuoden ajan. Silloin mä olin paljon sosiaalisemmalla vaihteella, nälkäinen saamaan uusia ystäviä ja luomaan itseni muotoisen painauman upouuteen kaupunkiin. Kävin aika usein baareissa ja jopa klubeilla - mutta kelatkaa, oon viimeksi käynyt Köpiksessä aamuyön puolelle venyvästi ulkona ulkona (jos ei siis esimerkiksi firman pikkujouluja jne. oteta mukaan) tuossa vuoden 2016 maaliskuussa - ironisesti noin kuukautta ennen kuin muutin, noh, keskustaan. Jonkin aikaa mä oon tässä venaillut, että josko taas saisin kipinän baareissa käymiseen, tai elämään eksyisi yöelämään houkuttavia uusia kavereita, mutta eipä niin taida tapahtua. Jos me löydetään se meidän unelmatalo, muutetaan pikkukaupunkiin ja saan innostuksen lähteä Köpikseen bailaamaan, niin ehkä mä voin tällä tahdilla kolmen vuoden välein sen öisen 150€ taksireissun maksaa. (Tai sitten ottaa... yöjunan. Tää vaihtoehto saa hengityksen vähän pinnalliseksi. En oo kai vieläkään unohtanut niitä jokaviikkoisia 40 minuutin yödösämatkoja Steissiltä Itä-Helsingin lähiöön, kun joku vuoroin meinasi oksentaa päälle, ahdisteli tai yritti torkkua vasten.)

Kuten tuossa kesällä kirjoittelin, on tää tähänastisen elämäni ehdottomasti vaikein ja pelottavin päätös, mutta nyt se on vähän niin kuin tehty. Tai siis, ei kai vielä konkreettisesti koska mitään ei oo oikeastaan tapahtunut paitsi että löydettiin meille välittäjä josta hirmuisesti tykätään, mutta ensimmäinen todellinen askel on otettu. Varmaankin tässä syksyn aikana pullautetaan tämä meidän rakas koti markkinoille ja katsotaan mitä tapahtuu. Tuntuu aivan älyttömän epätodelliselta, mutta Nørrebro-aika lähenee loppuaan.

Jos mulle oltais viime syksynä sanottu, että ollaan jo 2,5 asumisvuoden jälkeen muuttamassa pois mun unelmakämpästä (siis sikäli jos tämän joku sopivalla hinnalla tahtoo ostaa), niin oisin vaan nauranut. En oikeen itsekään tiedä mitä tässä tapahtui. Lähinnä tekee mieli mennä lattialle makaamaan ja pysyä siinä kunnes tilanne on ratkennut ja joku muu hoitanut kaikki mietiskelyt sekä päätökset mun puolesta. Mutta sellaista vaihtista ei taida nyt olla, pitää vaan pitää hatusta kiinni ja luottaa siihen että niin käy kuin on tarkoitettu. Ja muistaa, että tässä on kuitenkin kyse vaan kämpästä.

 

 

Mutta voih, mistä kämpästä <3<3<3

Nyt se lasten diskokin on tietty jo loppunut (lasten biletyksessä on se hyvä puoli, että ne ei nähtävästi jaksa puolta tuntia pidempää) ja katson taas ympärilleni ja mietin: am I stupid, am I cray?

Kaikki talokuumeilupostaukset löytyvät täältä.

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

 

Ladataan...
Nørrebro Summers

Kuten tiedättekin, vietettiin tuossa hetki sitten F:n kanssa meidän 5-vuotispäivää. Ei olla aiemmin annettu toisillemme vuosipäivälahjoja - koska mitä ihmeen järkeä siinä on kun ne tavallaan kumoaa toinen toisensa, tai jotain (hmmmm, kuulostaapa fiksulta selitettynä). Ei vaan oo tuntunut siltä että tuo olisi meille mikään lahjanantojuhla. Nyt kuitenkin tahoillamme meidän molempien mieliin oli hiipinyt, että jotain olisi kiva toiselle keksiä kun kerta näin juhlavasta, ekasta pyöreästä luvusta on kyse.

Minä vanhana taiteilijasieluna kokosin F:lle kirjasen meidän yhteiseltä taipaleelta, sisältäen kaikkea mahdollista hassuista kuvista tarinoihin sekä sekalaisiin viesteihin vuosien varrelta. Myhäilin mielessäni partaani, jos se mulle jotain menee hankkimaan niin ei kyllä ainakaan tätä yllättävämpää. Pointsit kotiin! 

Mutta kun tultiin meidän vuosipäivätreffeiltä himaan kyseisen keskiviikkoillan pimeinä tunteina, odotti ruokailuhuoneessa jotakin suurin piirtein yhtä odottamatonta. Nimittäin tää kaveri:

 

 

Pointsit!!! 

Kuvissa patsastelee Birds Of America -sarjan juliste The Dybdahl Co:lta. Dybdahl on mun megalempparein printtifirma, ja ollaan F:n kanssa molemmat näitä kyseisiä lintuja - etenkin koossa jättiläinen - ihailtu kuukausikaupalla. En siis oisi voinut parempaa ylläriä toivoa. F oli kertomansa mukaan käynyt julisteita myyvässä liikkeessä viattomana aikomuksenaan ostaa sellainen normikokoinen lintujuliste. Se oli kehyksineen jo pakattu kauniiseen paperiin ja valmiina maksettavaksi, kun F oli muuttanut mielensä ja pyytänyt henkilökuntaa sittenkin kuskaamaan tämän hieman suuremman version meille. Ja tuossa se nyt sitten on. Kaunis lintuni tulee syrjäyttämään ruokailuhuoneen seinällä poikittain roikkuvan peilin ja pääsee ansaitulle kunniapaikalle tässä kodissa, ja varmasti myös tulevissa. Love it, love it, love it.

Mitäs tykkäätte mun lahjasta? :D

 

Dybdahlin printeissä on yleisesti ottaen jotain sellaista mun sielua rauhoittavaa, silmiä hivelevää, kauas kuljettavaa taikaa, jota en vaan voi vastustaa. Saman talon ihana viidakkojuliste löytyy meidän makkarista ja sitä voi käydä kurkkaamassa vaikka täällä.

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Ladataan...
Nørrebro Summers

Ihanaa, ihanaa! Meidän olkkarista on tuntunut aina puuttuvan jotain, ja välillä toisaalta sinne on päätynyt jotain ylimääräistä mikä nurkkaukseen ei kuuluJa nyt yks kaks yllättäen huone vaikuttaisikin olevan aivan valmis - eihän siinä mennyt kuin kaksi vuotta. Ratkaisu löytyi sieltä mistä ratkaisut yleensä tuppaavat löytymään: kasveista. Of course.

 

 

Mä en varsinaisesti olohuonetta kovin paljoa katsele ja sen takia en varmaan oo ihan kamalasti jaksanut sen sisustuksen vihoviimeistelystä välittää. Istun kotona viettämästäni ajasta 97% sohvalla erkkeriä sekä ruokailuhuonetta vilkuillen, ja jotenkin F on onnistunut vakiinnuttamaan itselleen seinänpuoleisen paikan ruokapöydän äärestä, eli tuosta nurkasta on kehittynyt mulle kuin sokea piste. Ei niin väliä onko siellä kaikki aivan mieleeni, kunhan sohvalta on kivat näkymät muualle kämppään.

Jokunen päivä sitten kuitenkin sain yhden kuuluisista järjestelypuuskistani (riivaatuksi joutumiseksikin sitä voisi kai kutsua) ja muun muassa raahasin vaaleanpunaisen vitriinin pikkuhuoneeseen, järjestelin erinäisiä esineitä uusiin paikkoihin ja kannoin nurkkaan talouden kaksi suurinta kasvia.

Ja tattadaa, siinä se oli. Kaikki palaset naksahtivat kohdalleen <3 Ja mitään uutta ei tarvinnut ostaa. 

 

 

Jooooos nyt jotain lähtisin vielä olkkarinurkkauksen sisustuksesta fiksailemaan, niin lamppu lähtisi vaihtoon ja ainakin osa mustaraamisista julisteista saisi ympärilleen valkoiset, kultaiset tai puunväriset kehykset. Tässä sen näkee, että pitäisi aina kuunnella sydämensä ääntä. F vaatimalla vaati mustia kehyksiä meidän jullariseinään ja alistuvaisena ressukkana (krhömmm) mä reppana suostuin - ja kattokaa mitä kävi! En tykkää! Sama homma ton meidän hypermarketista löytämän kuparinvärisen hökötinlampun ja esimerkiksi ruokailuhuoneen tummanruskean pöydän kanssa. En alun alkaen ollut mitenkään erityisen innoissaan niistä, eikä tunteet vaivihkaa oo kehittyneet yhtään sen mukavampaan suuntaan.

Mutta ei mietitä nyt näitä.

 

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

 

 

Pages