Ladataan...
Nørrebro Summers

 

Oiskohan pienen asunto-updaten aika? Tässä onkin ehtinyt sattua jo vaikka mitä ja toisaalta ei juuri mitään edellisen kämppäpäivityksen jälkeen.

Viime aikoina on tuntunut jotenkin absurdilta miettiä kämppähommia ja jotenkin tiedostaa, että kaiken tän sumun päälle me ehkä joudutaan kohta muuttamaan tai sitten ehkä ei. Voi olla, ettei kämppä mee kaupaksi lähellekään pyyntihintaa ja sitten päätetäänkin jäädä tähän vielä vuodeksi tai muutamaksi asumaan. Fiilikset on vaihdelleet päivästä toiseen, joskus jopa saman päivän kellonajasta toiseen. Toisinaan ajatukset karkaa tulevaan kevääseen ja siihen, miten upeeta ois silloin jo opetella puutarhanhoitoa pienessä merenrantakaupungissa. Ja toisinaan kelaan että damn it, osa musta ois helpottunut jos asuntoa ei myydäkään ja mun ei tartte tehdä tätä päätöstä vielä. Köpiksen asuntomarkkinat on tällä hetkellä vähän pysähtyneessä tilassa vastikaan muuttuneista lainasäädöksistä johtuen, eikä mikään oo varmaa.

Olo on kuitenkin rauhallinen. Mikä tahansa vaihtoehto on hyvä. Tiedostan, että ainakaan nyt mun onnellisuus ja elämänlaatu ei oo kämpästä kiinni. Tai siis - oon onnekas joka tapauksessa. 

Jos mun pitäisi lyödä vetoa jonkin vaihtoehdon puolesta, niin veikkaisin että kyllä me tähän ostaja löydetään, muttei sitä unelmataloa. Ei ylläri pylläri yhtään nappaisi, mutta veikkaan että päädytään tästä määrittelemättömäksi ajaksi vuokralle, maksamaan lähes pari tuhatta euroa kuussa mitäänsanomattomasta 65 neliön asunnosta jollain ankealla alueella. Gotta love Köpiksen vuokrakämppätilanne. Tuossa vaihtoehdossa eniten riipii väliaikaisuus, se että pitää pysyä valmiustilassa. Ja mä en nyt varsinaisesti kukoista epävarmoissa olosuhteissa, joita ei voi suunnitella saatika hallita. Mutta silti, tän kerran elämässäni oon päättänyt olla suuremmin välittämättä. Me keksitään varmasti jotain.

Ja mitä niihin unelmataloihin tulee... Mulle on alkanut valjeta, että talon metsästyksestä saattaa tulla pirun pitkä projekti. Ollaan käyty tähän mennessä katsomassa noin kymmentä taloa, vähän haistelemassa ilmaa ja hakemassa tuntumaa siitä, mitä me etsitään. Siinä missä alkukesästä asetin asuntoportaalin hakufiltteriin 23 kiinostavaa kaupunkia tai aluetta, ovat ne nyt karsiutuneet käytännössä kolmeen. F on paljon joustavampi, mutta mä en enää pääse pois ajatuksesta että me asuttais maksimissaan kilsan päästä rannasta. Sen lisäksi F näyttää kelpuuttavan minkä tahansa parakin. Mulle tärkeintä on käytännöllisyys ja elämä siellä talossa, sulle näyttää olevan ne pirun ruutuikkunat, se sanoo. Mutta kun mulle ne pirun ruutuikkunat ja muutama muu pakollinen ominaisuus ovat myös sitä elämää. Etsin pysähdyspaikkaa kymmeneksi vuodeksi, ja haluaisin sen olevan seesteinen koti, jonka kauniista ikkunoista näkyy paljon vihreää (en sentään haaveile että niistä näkyy merensinistä, että mun mielestä F vois lopettaa ton nalkutuksen).

Noin kymmenestä nähdystä talosta yhteen F rakastui, ja näin jälkiviisaana se oliskin ollut pirun hyvä ostos. Yhteen mä rakastuin (sen ikkunasta näkyi merensinistä!), mutta se on kallis ja vaatisi vielä ehkä sadalla tonnilla remonttia (valitettavasti euroissa, ei kruunuissa). Yhteen me molemmat rakastuttiin, mutta ei oltu vielä valmiita silloin ja sittemmin ollaan huomattu että sijaintikin ois ollut väärä. Ja sitten oli se yksi, joka tuntui molemmista siltä että nyt hitto vie natsasi - mutta ei siitäkään taida tulla mitään.

Yksi on sentään hyvä: on eräs kaupunki, joka on tässä kesän ja syksyn aikana alkanut tuntua kodilta. Ei siellä oo eikä tapahdu mitään ihmeempiä, mutta kaipaan sinne jatkuvasti. Lähden Köpiksestä hieman ahdistuneena ja mietin, että mitäköhän mä oon tekemässä ja onko mitään järkeä muuttaa pois täältä, mutta aina kun juna lähenee tuon kaupungin asemaa, mut valtaa selittämätön varmuuden tunne. Tuntuu hyvältä kävellä sen hiljaisilla kaduilla, tallustella pitkin upottavaa rantahiekkaa, haistella merta ja lounastaa sataman kalaravintolassa. 

En tiedä vielä miten tää tarina etenee, mutta toivon että yksi seuraavista luvuista vie meidät just siihen kaupunkiin. Eikä sieltä nyt niiiiin hankala oo päästä pois, puolisen tuntia junalla Köpikseen. It'll be fine. I'll be fine.

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Ladataan...
Nørrebro Summers

 

Hullua, miten nopeesti aika kuluu. Miten ihmeessä voi olla, että muutettiin tähän "uuteen" kämppään jo lähes kaksi vuotta sitten? Voiko tosiaan olla, että oon kesällä asunut Köpiksessä jo kolme vuotta? (Älkää edes kysykö miten kielen opiskelu sujuu, koska nyt mua alkaa jo vähän hävettää.) Ja hesús, ollaanko seukattu F:n kanssa kohta viisi vee? (Aiemmin en kerta kaikkiaan käsittänyt, miten jengi jaksaa olla saman tyypin kanssa yli kolme vuotta ja mitä ihmettä porukka tekee suhteessa sen jälkeen. Mistä ne edes enää puhuu!?!) (Nyt tiedän. Hengailee <3) Oonko muka ollut tässä upouudessa työssä kohta vuoden? Oonko tuntenut pari uutta ystävää jo kaks ja puoli vuotta? Alkaako siitäkin olemaan jo vuosi, kun oli kevät ja fiilistelin Köpistä?

Kun ostettiin tää asunto, kelailtiin että tässä olisi hyvä majailla viitisen vuotta. Siis viitisen vuotta, eli ihan järisyttävän pitkään, suorastaan forever. Tuolla logiikalla kesän jälkeen olisi kuitenkin peräti puolet Nørrebro-ajasta takana. Valehtelisin jos väittäisin, etten ois jo kuikuillut asuntoportaaleista kaikenkirjavia taloja ja kaipaillut lähiöön, mutta toisaalta tässä alkaa pakokauhu iskeä. Me ei olla edelleenkään saatu keittiötä ja kylppäriä rempattua (toki se on johtunut ja edelleenkin johtuu epävarmoista kuvioista taloyhtiön suurempien remppojen suhteen... ja siitä ajaako ne meidät taloudelliseen perikatoon tai puhkaistaanko kenties jostakin huoneesta reikä tulevalle parvekkeelle), pikkuhuone toimii romuvarastona ja kaikki on muutenkin ihan vaiheessa. Tai siis vaiheessa siihen nähden, että oltais asuttu täällä jo puolet ajastamme.

Lisäksi oon häthätään ehtinyt tutustua Nørrebrohon tässä parissa vuodessa, mutta miten ihmeessä mä voisin muuttaa jonnekin lähiöön ennen kuin ainakin Østerbro ja Vesterbro on hallussa? Nykyisellä laskukaavalla (ja ottaen huomioon että Nbrossa riittää vielä tutkittavaa) olisin saanut tutkimusmatkani päätökseen tuossa 2022-2023 paikkeilla. Ja sen jälkeen voisin sitten rentoutua, mahdollisesti uudella parvekkeellani.

Muistan kuin eilisen sen helmikuisen sunnuntain, kun tultiin F:n kanssa katsomaan tätä asuntoa muutaman ihme murjun jälkeen. Me esitettiin nyrpeää (se oli mulle tosi vaikeaa, koska olin pähkärakastunut siitä asti kun astuttiin ovesta sisään), tepasteltiin muiden näyttöön saapuneiden keskuudessa, koputeltiin seiniä kasuaalisti ja kun jäätiin hetkeksi ruokailuhuoneeseen kahdestaan F kuiskasi mun korvaan jotain sellaista kuin I freaking love it. Tehtiin tarjous, ostettiin kämppä ja lopulta muutettiin. Tuntuu hurjalta, että samanlaisessa hujauksessa kuin mitä siitä nyt on kulunut, pakattaisiin taas omaisuus laatikoihin ja häippästäisiin muualle.

Joten aika, voitko pliis hidastaa pikkasen.

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Ladataan...
Nørrebro Summers

Tää viikonloppu on mennyt sisustuksen, sisustuksen, sisustuksen ja vähän siivouksenkin parissa. Päivän verran Lilyssä vellonut bugi kuvien näkymisen, tai siis näkymättömyyden, kanssa tarjosi mulle oivan ja oikeastaan erittäin tarpeellisen tekosyyn jatkaa tämän viikon suunnittelematonta blogipaastoa vielä hetken. Nyt vaikuttaa kuvat taas toimivan normaaliin tapaan ja sunnuntain kunniaksi olisi luvassa pitkästä aikaa pläjäys sisustuskuvia meidän erkkeristä, lempi kämpänosastani.

Kertailen tässä samalla kuluneiden 1,5 blogivuoden sekalaisia oppeja ja ajatuksia.

 

 

Jos saisin kaksi asiaa tehdä toisin heti sieltä blogin alkupäivistä saakka, olisi ne nämä:

Antaisin tälle kyhäelmälle fiksumman nimen, sellaisen joka ei oo kaupunginosaan sidottu. Siis mitä ihmettä mä silloin mietin, halooo? Ihan nørrebropäissäni just sataneliöisen kämpän ostaneena en varmaan mitään muuta. Tää uusi asunto tuntui niin jättimäiseltä unelmien täyttymykseltä (kuten se toki onkin), etten osannut kuvitellakaan sellaista päivää, kun havittelen jotakin muuta saatika asun jossain muualla. Ehken edes ajatellut bloggaamista vuosikausia jatkuvana harrastuksena. Oon vielä ihan pihkassa meidän kämppään ja bloggaukseen, mutta Itä-Helsingin metsien kasvattina ajatukset yhä useammin karkailee jonnekin vähän syrjempään. Hiljaisuuden ja luonnon äärelle. Ikiomaan taloon, jos ihan totta puhutaan.

Talo Köpiksen reunamilla ei kuulu lähivuosien suunnitelmiin, mutta kun sen aika toivottavasti lopulta koittaa - niin mitä mä teen tälle nimelle? Onneksi tässä on hyvin aikaa mietiskellä sitä, ja omaa tyhmyyttään. (Toisaalta Nørrebro Summers... ei tätä nimeä kovin paljoa voi katua.)

Toinen juttu jonka tekisin toisin on se, etten lokeroisi itseäni liian tiukalle blogin alkutaipaleella. Sisustusblogi, kaikkea kanssa. Eihän siitä tullut yhtään mitään. Luojan kiitos en sentään nimennyt blogia Home Decoration Summers in Nørrebroksi. Vuosi sitten kun yritin vielä kiltisti pysyä omaksumassani sisustuslaatikossa, oli usein tosi hankala keksiä postausaiheita, kun ei ollut tarpeeksi hyviä sisustuskuvia, uutta krääsää tai ylipäätään mitään itseäni kiinnostavaa sanottavaa. Oisin säästynyt monelta turhalta hampaiden kiristelyltä, jos oisin alusta asti ottanut rennommin. Elämää ja ihmettelyä Köpiksessä, viiniä ja frendejä, joskus sisustushommeleita. Ehkä jotain enemmän, joskus vähemmän. Boom.

 

 

Siinä missä oisin voinut tehdä jotain toisin, niin on myös paljon sellaista mikä on mennyt putkeen. Siis muutakin, kuin valokuvaustaitojeni kehittyminen nykyiseen OK tilaan tasolta "hei kuka antoi simpanssille kameran".

Ehkä ensimmäisenä se, etten toivottavasti oo ainakaan liikoja sortunut todellisuuden silotteluun tai överihienosteluun. Myönnän, että mun tosielämä näyttää aika erilaiselta kuin nää kirkkaudella kyllästetyt erkkerikuvat, mutta toisaalta nääkin kuvat otin huomaamatta että mun oliivipuu oli käynyt kuolinkamppailunsa tuossa samassa paikassa jättäen jälkeensä lehden jos toisenkin. Ei oltu imuroitu kuvaushetkellä ehkä kuukauteen, hups. Mutta ei se haittaa, kaiken ei tartte olla kiiltokuvaa.

Ja ai että, oon tavannut niin ihania tyyppejä blogin kautta virtuaalimaailmassa (no te!) ja ihan oikeassakin elämässä. Oon käynyt monta kiinnostavaa keskustelua, saanut lukuisia vinkkejä, uusia ajatuksia, tukea, nauranut teidän vitseille, inspiroitunut. Vaikka lillun uudessa kotimaassa kaukana kaikesta, tuntuu hassulla tavalla että oon kuitenkin läsnä Suomen päivittäisissä meiningeissä ja mukana vanhojen hoodien tapahtumissa.

In a nutshell, en osaa edes kuvitella elämää ilman blogia. Musta tuntuu, että Nørrebro Summersin tarina on vasta kunnolla alkamassa.

 

 

Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta <3

Puss!

Pages