Ladataan...

Kaksi tuntia konkkauutisen jälkeen sain hyvältä työkamulta linkin kiinnostavaan työpaikkailmoitukseen:

- Tää duuni sopis sulle.

- Omg! Joo! Kiitti kun vinkkasit.

Kolmen päivän kuluttua:

- Hain sitä duunia, se vois ihan oikeesti olla unelmatyömatskua.

- Sen kuvaus kyllä huutaa sun nimeä.

Siitä vielä muutama päivä:

- No, joko sä tapaat ne tänään??

- En oo kuullut vielä mitään… Niillä taitaa olla kiire mun työsopparin luonnostelun ja mun työpöydän järkkäilyn kanssa.

Pari viikkoa myöhemmin:

- No, miten se haastattelu meni?

- Se oli kyllä parhaita haastatteluja ikinä ja ne nauro mun vitseille.

Viime viikolla:

- Sain sen duunin. Ostan sulle drinkin huomenna.

 

 

Niin. Yllättäen pukannut vähän pidempi talviloma on ensi viikon jälkeen ohi, ja uudet hommat alkaa maanantaina 18.2. Työnhakukuukauden aikana kerkesin jutella jopa parinkymmenen rekrytyypin ja kiinnostavan kontaktin kanssa Linkkari-viestitse tai puhelimessa, käydä noin viidessä firmassa kahvilla tai virallisessa haastattelussa ja innostua tosissani kolmesta eri työpaikasta. Kuitenkin koko ajan oli sellainen fiilis, että kaikki se suhina oli vähän sellaista selustan turvaamista ja tuplavarmistelua, koska tietenkin mä saan sen yhden ainoan unelmaduunin, josta Aleks mulle joulukuun lopussa vinkkasi. En osannut pitää fiiliksiä omana tietonani ollenkaan, vaan jinxailin huolella menemään jo ennen kuin kutsua ensimmäiseenkään haastatteluun oli kuulunut. En millään malttanut pysyttäytyä jos-muodossa, vaan lipsuin aina fiilistelemään mitä tapahtuu kun aloitan siellä.

Tää on ekoja kertoja meitsin elämässä, kun uusi ura luiskahti kohdalleen silleen perinteisellä kaavalla. Näin ilmoituksen mun seuraavasta unelmatyöpaikasta, lähetin sinne pirun hyvän hakemuksen, kävin parissa haastattelussa ja sain sen duunin. En ajautunut minnekään, en sattumalta päätynyt, en sanonut joo lähinnä koska ei ollut syytä sanoa ei (vaikka just näillä taktiikoilla oon navigoinut tähän saakka ja on käynyt hitsin hyviä juttuja). Ehkä siksi tää kaikki onkin tuntunut niin epätodelliselta ja vähän pelottavaltakin, on koko ajan jänskättänyt että josko ne vielä peruukin koko jutun. Siitä on nyt viikko aikaa kun ne lähetti mun sopparin allekirjoitettavaksi, eli kai tässä jo uskaltaa uskoa.

Sen oon jo tähän ikään mennessä oppinut, että unelmaduunikin on varmasti monelta osaa pehvasta, moni juttu menee pieleen ja arki runnoo alleen vaaleanpunaiset kuvitelmat aika äkkiä. Toisaalta koen että just nyt on hyvä hetki hypätä uuteen, oon valmis kohtaamaan uudet haasteet sellaisina kuin ne on ja vääntämään niiden parissa kolkytseittemän tuntia viikossa. Olo on sopiva yhdistelmä pinkkiä hattaraa ja harmaata realismia.

Ja voi luoja, oon to-del-la valmis lopettamaan himassa hengailun. Tuntuu että kestän tätä just vielä sen yhden viikon ja sitten oisinkin jo joutunut kirjautumaan pehmustetulle klinikalle.

 

 

Niin, ja yks juttu vielä. Mun uudessa työpaikassa on 6 viikkoa ja 4 päivää lomaa vuodessa :D Kuka ois uskonut, että mun haave seitsemästä palkallisesta lomaviikosta on lähes toteutettavissa? Written in the stars, my friends.

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

 

 

 

Ladataan...
Nørrebro Summers

Jos mä jotain oon viime aikoina oppinut niin sen, että elämää voi kuvitella suunnittelevansa, muttei suunnitella. Osan suunnitelmista purkaa ihan itse kun keksiikin haluavansa jotakin muuta, ja osaa kohti elämä heittää sen kuuluisan curveballin ja kaikki muuttuu. Jos on oikein onnekas, kuten meikäläinen, tajuaa kuitenkin niiden kaikista tärkeimpien palasten olevan vielä kohdallaan.

Täällä tilanne on edellisestä päivityksestä muuttunut sen verran, että mut vapautettiinkin yllättäen töistä eilen, eli nyt se aikakausi on ihan oikeesti ohi. Liksa onneksi rullaa vielä muutaman kuukauden (siis sitten kun se joskus keväämmällä palkkaturvan kautta könttänä maksetaan), mutta mä oon täysin vailla velvotteita ja aikatauluja. Mulla on hyvin aikaa alkaa pakkailemaan meidän nykyistä elämää pahvilaatikoihin ja valmistautua parin viikon päästä koittavaan tilapäisasuntoon muuttoon.

Musta tuntuu etten vielä oo oikeesti edes käsittänyt tätä muutosta. Sitä, miten vakaa talous, vakityö josta tykkään ihan hirmuisen paljon, ihana omistusasunto keskustassa ja unelmatalon metsästys kuin yhdessä hujauksessa vaihtuvat työttömyyteen ja kalustettuun minikaksioon. Vain joksikin aikaa, asunnon osalta omasta päätöksestä, mutta silti. Tätä tilannetta en ois puoli vuotta sitten osannut edes kuvitella.

 

 

Nyt tuntuu tyhjältä, mutta lähinnä vapaalta. Vaikka oli tavallaan kiva käydä vielä töissä ja saada ryhtiä arkeen parin ylimääräisen viikon ajan, tuntuu reilummalta että tällaisessa tilanteessa saa keskittyä täysillä omaan hyvinvointiin ja tulevaan, menneessä vellomisen sijaan. Aion antaa itselleni tosi paljon aikaa rentoutua ja nauttia elämästä, levätä ja reflektoida viime vuosien kokemuksia. Lukea, nukkua, tavata ystäviä ja tehdä sellaisia Köpis-juttuja, jotka aina roikkuvat to do -listalla, mutta jäävät arjessa tekemättä. Nauttia siitä, että yllärityöttömyyden johdosta mulla on tänä talvena mahdollisuus ulkoilla päivänvalon aikaan niin paljon kuin mieli tekee. Seuraavat viikot mun pääfokus on omassa olossa, ja siitä tulee kivaa.

Samalla oon heittänyt verkot vesille mahdollisimman laajasti, pistänyt matoa koukkuun uuden duunin suhteen. Parista jutusta oon jo kieltäytynyt, ja muutama kiinnostava keskustelu on buukattu. Tuntuu hyvältä, että ympärillä tuntuu olevan nyt jonkin verran pöhinää, ja ainakin tällä hetkellä uskon että uusi työ voi hyvinkin löytyä jo keväällä. Toisaalta aion pitää tiukasti kiinni omista toiveista seuraavan duuniaskeleen suhteen ja yritän uskaltaa olla tarttumatta sellaiseen, joka ei saa suurta perhosparvea mahaan. Vaikka tää outo, tyhjä tilanne tuntuu hassulta ja vähän pelottavalta, koen tän myös mahdollisuutena maalata itselleni mahtava uusi vuosi ja muutama seuraavakin.

Ja hei, nyt mulla on ainakin aikaa ja innostusta blogille. Ja kerrankin perhana tuntuu, että on jotain uutta kerrottavaa :D

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

 

 

 

Ladataan...
Nørrebro Summers

 

Viime vuonna tähän aikaan kärsin pitkittyneestä kroonisesta stressistä ja lausuin tärkeimmän toiveeni vuodelle 2018: kunpa olo helpottaisi, ja rintaa alati painava ahdistus jo hellittäisi. Kuinka ollakaan, jo huhtikuussa olin kuin uusi ihminen ja fiilis on kohentunut tasaisesti vuoden varrella. Syksyn ja talven kiireet eivät oo tuntuneet juuri missään. Oon saanut voimani, itseni, elämäni takaisin.

Se onkin hyvä juttu se, sillä vuoteen 2019 niitä paukkuja sitten tarvitaankin.

Nyt vuoden viimeisenä päivänä katson eteen avautuvaa uutta mokomaa silmät lautasina. Mitä pirua mun elämässä taas tapahtuu? Totta vie, mun työnantaja, suuri tanskalainen firma joka on ollut pystyssä vuosikymmeniä, pamautti konkurssiin muutama päivä sitten. Vielä puoliltapäivin perjantaina tein täyttä häkää duunia ensi vuoden projektien parissa ja iltapäivällä tuli puhelu, ettei enää oo työpaikkaa minne mennä. Jassåå, ei kai siinä sitten. Ja senhän te tiedättekin, että meidän kämppä on myyty - ja vaikken asunnottomaksi joudukaan, niin kodittomia me tammikuun lopusta lähtien ollaan. Muutetaan kalustettuun minikaksioon Köpiksen lähiöön odottelemaan talon löytymistä. Niin, ja mitä tulee talon ostamiseen yllärityöttömänä... voitte kuvitella, että siinäkin on vähän mietittävää.

Mikään ei siis juuri nyt oo varmaa paitsi se, että vuodesta 2019 tulee hurjien muutosten vuosi. Taas kerran.

Mutta jos ihan rehellisiä ollaan niin oon salaa vähän innoissani. Joulun alla nimittäin alkoi viimein takaraivossa kyteä ajatus siitä, miltä mun seuraava unelmaduuni näyttäisi. Vietin tulevaisuuden maalailun parissa muutaman huonounisen yön, ja tulin tulokseen, etten ehkä kuitenkaan uskalla hypätä, ehken kuitenkaan oo ihan vielä tarpeeksi vahva uuteen. Ja niin siinä kävi, että päätös muutoksesta tehtiin mun puolesta - ja aivan sattumalta mulla onkin jo suunnitelma kytemässä. Vielä kuukausi sitten en ois osannut keksiä mihin suuntaan lähtisin uraani kehittämään, mutta nyt tiedän aika tarkasti.

Vuodesta tulee varmasti haastava, todennäköisesti myös jokseenkin raastava, mutta mulla on vahva fiilis että huippuhyviäkin juttuja on luvassa. Ja hei, ainakaan ei tuu tylsää.

Hyvää Uutta Vuotta, just sinä siellä! <3

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Pages