Kako si? Mitä kuuluu?

Yllärii! Tekee mieli vähän prokrastinoida yhtä (sinänsä tosi mieluista ja mielenkiintoista) koulujuttua, ja vastaan tuli yhdessä tän blogialustan vähän tunnetummassa blogissa arkisten kuulumisten kertomisen postausformaatti. Kukaan ei pyytänyt mun kuulumisia, mutta täällä määräänkin minä ja nyt kerron miten mun maailma makaa!

Mitä oikeasti kuuluu?

Rehellisesti, ihan hirveesti kaikkea.

Olen tunnetusti aika herkkis, ja tuntuu että huhtikuun alkupuolella tapahtui kauheasti aika isoja asioita yhdellä kertaa. Kaikenlaisia murheita ja huolia on mielen päällä, kuten läheiseni terveyshuolet Suomessa ja siihen liittyvä koko tunneskaalaa. Vaalit ja niiden merkitys mietityttää myös edelleen, toisaalta eduskunnan nuorentuminen ja sukupuolijakauman tasaantuminen tuntuu toki hyvältä mutta samalla mietin kovasti, millainen hallitus me saadaan ja etenkin, millaista ilmastopolitiikkaa siellä hallituksessa tehdään. Täällä Belgradissa mun ehdottomasti käytetyimpiin fraaseihin kuuluu ”ne treba kesa”, en tarvitse muovipussia. Muoviroskaa tuntuu silti tulevan ovista ja ikkunoista. Ja kaikki roskat menee sekajätteeseen. Jätteiden lajittelemattomuus on vain pieni jäävuoren huippu maassa, jossa ilmastokeskustelu ei ole mitenkään erityisen framilla muutenkaan.

Ja sitten kuuluu tämmöstä. Vastaanotin opiskelupaikan unelmieni maisteriohjelmassa Tampereella. Se kalskahtaa entistäkin enemmän omalta nyt, kun täällä on päässyt tutustumaan rauhan- ja konfliktintutkimuksen aiheisiin.

Juuri nyt tuntuu, että mun aivot on kuin sirkus, jonka tirehtööri otti hatkat: kaikki esiintyjät trapetsitaiteilijasta leijonankesyttäjään (eli mun ajatukset joita yhdistää lähinnä sama firma eli mun pää) juoksentelee ympäriinsä ilman minkäänlaista kunnon ohjaajaa. Yritän lukea artikkelia totuuskomissioista, ja yhtäkkiä joku jonglööri tiputtaa pallot ja huomioni keskittyy siihen, onkohan ok sanoa ratikkaa sporaksi Tampereella, ja onkohan yksi mun lempparikahvila auki ortodoksipääsiäisenä.

Mitä tapahtuu työrintamalla?

No eipä mittää, en ole töissä nyt. Vapaaehtoishommat kiinnostaisi, katselen niitä kun palaan Suomeen.

Parisuhde/perhe/ystävät?

Oon kiitollinen kaikista. Parisuhteeni toinen osapuoli tulee Budapestiin sunnuntaina ja olen siitä  hirveän onnellinen! Perheen kanssa pidän vaihtelevasti yhteyttä, lähetin isovanhemmille postikortteja ja ne tulivat kuulemma perille, eli uskallan lähettää kortteja jatkossakin höhö. Veljeni lähetti mulle taannoin pdf-tiedoston nimeltä ”How is me” kun kysyin mitä kuuluu – naurattaa edelleen :D

Ystävyyssuhteet ansaitsevat erityismaininnan: kaikki rakkaat tyypit, joita saan nähdä tulevan viikon sisällä, ne joille lähetän pöljiä ääniviestejä tai kissameemejä instagram dm:ssä, ne joiden kanssa ei kauheesti koodailla mutta joista välitän ja jotka välittää musta, ja mun syventyvät ystävyyssuhteet täällä. Niin ihanaa ja antoisaa, että on tuttuja, kamuja ja ystäviä.

Matkat?

Budapest ylihuomenna! En ole vielä ihan varma muista matkoista. Tänä vuonna haluaisin loppusyksystä tai talven puolella Tukholmaan yhteen japanilaistyyliseen öykkyyn spa-hotelli Yasuragiin (ystävälläni Essillä on pettämätön maku ja hän suosittelee), mutta saa nyt ensin nähdä mitä loppukevät ja kesä tuovat tullessaan.

Harrastukset/hyvinvointi?

Kehoni ja mieleni voivat varsin hyvin. Käyn lenkkeilemässä kerran tai kaksi viikossa tuolla naapurin juoksuradalla, tosin en saa itseäni hölkkäämään juuri puolta tuntia pidempään koska hukkasin kuulokkeeni joskus yli kuukausi sitten enkä ole jaksanut hommata uusia. Salsaharrastus on vienyt mun sydämen ja toivon kovasti, että kurssi jatkuu pääsiäisen jälkeen ja pysyn kelkassa vaikka ensi viikolla tunnit jääkin välistä.

Inspiroi eniten/vähiten?

Eniten inspiroi maanläheisyys, upea aktivisti ja malli Rain Dove (instassa @raindovemodel), mutkattomuus ja uteliaisuus. Vähiten inspiroi populismi ja neonvärit.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Syön  huvittavan epämielikuvituksellisia asioita, jonkin verran ulkona, tuntuu etten tarpeeksi vihanneksia. En katso sarjoja tai leffoja, siihen kuluu liikaa nettiä eikä mulla sitäpaitsi ole suoratoistopalveluihin tunnuksia. Luen serbialaisen Ivo Andrićin merkkiteosta The Bridge on the Drina, jonka kamuni Sergio vinkkasi mulle. Etenee hyvin hitaasti. Toin kotoa itselleni kolme lohtukirjaa, sille varalle että kaipaan suomeksi lukemista: Anni Kytömäen Kultarinta ja Maggie Nelsonin Argonautit meni heti tänne tultuani, suosikkikirjani Joel Haahtelan Mistä maailmat alkavat odottaa hetkeä, jolloin erityisesti kaipaan jotakin kaunista ja elvyttävää.

Mitä odotan?

Huomista Lotan näkemistä ja sitä edeltävää matkaa aamuvarhaisen Belgradin halki, irtojäätelösäätä, syksyn uusia seikkailuja. Uimista meressä Helsingissä ja yhden lainakoiran tapaamista.