Miksi on niin hieno juttu, että Kylie Jenner lopetti huulitäytteiden ottamisen

NUDE

Onkohan tästä nyt jo pari viikkoa (en tiedä, koska loma ja aivot hellemössönä), kun Kylie Jenner kertoi luopuneensa huulitäytteistään. Eräs fani olis kysynyt Kylien Instagram-kuvan kommenttiboksissa, miksi Kylie näyttää jotenkin omalta nuoremmalta itseltään. Kylie vastasi tähän sitten itse, että "I got rid of all my filler". Ja siitäkös media räjähti!

En ole huulitäyte-ekspertti, joten korjatkaa, jos olen väärässä, mutta hyaluronitäytteistähän ei "hankkiuduta eroon", vaan niitä vain lakataan ottamasta ja huulet palaavat ennen pitkää takaisin omaan muotoonsa ja kokoonsa. Mutta oli ilmaus mikä oli, minusta tämä on aivan mahtava juttu. Olen yrittänyt pohtia, miksi innostuin tästä kuultuani niin kovasti, mutten ole oikein saanut kiinni pohjimmaisista syistä. Tässä kuitenkin muutama ajatus.

No ensinnäkin Kyliehän on miljoonien nuorten esikuva, ehkäpä tämän ajan suurin sellainen. Hänen liikkeitään, hius- ja meikkityylejään seurataan ja kopioidaan ympäri maailman, enkä varmaan ole kovin väärässä sanoessani, että Kylie Jenner aloitti koko huulien täyttämisbuumin. Uusi (tai siis vanha), luonnollisempi suunta on enemmän kuin tervetullut. Ehkäpä joku nuori saattaa nyt ajatella, ettei ole yhtään sen vähäpätöisempi, vaikkei omistaisi jättihuulia luonnostaan tai piikittelyn tuloksena. Some asettaa nuorille muutenkin ihan järkyttäviä ulkonäköpaineita, joten kaikki idolien askeleet kohti vähemmän keinotekoista suuntaa ovat varmasti hyvästä.

Mulle tuli myös fiilis, että Kylie on siirtynyt ehkä askeleen lähemmäs itsensä hyväksymistä sellaisena kun hän on. Ehkäpä äitiys ja asioiden laittaminen uuteen tärkeysjärjestykseen ovat vaikuttaneet tähän. Tämähän on ihan spekulointia, mutta Kylie ei olisi ensimmäinen tietämäni henkilö, joka äitiyden jälkeen alkaa arvostaa enemmän sitä ihka omaa kehoonsa, ihoansa ja vaikkapa niitä huuliansa. Monet voivat myös ajatella, ettei lapselle ole hyvä näyttää, mikä äidissä on äidin mielestä vikana. Lapsi nimittäin voi jossain vaiheessa huomata niitä ihan samoja piirteitä itsessään ja luulla, että niissä on oltava joku vika, kun äitikin niitä on itsessään korjannut.

Toisaalta ajattelen, että kaikki saavat tehdä omalle naamalleen ja vartalolleen ihan mitä tykkäävät. Oli se sitten kirurgista tai pistoksellista. Siksi minulle onkin tullut ehkä jopa hieman huono omatunto siitä, että liputan Kylien luonnollisemman lookin puolesta. Mikä minä ole sanomaan, millaiset huulet hänellä tai kenellä muullakaan pitäisi olla? Mutta jos Kylie tällä näyttää seuraajilleen pienenkin häivähdyksen siitä, että itsensä hyväksyminen on äärimmäisen tärkeää, niin sen kannustaja kyllä olen. Ja onhan se nyt hemmetin rohkeaa muuttaa kasvonpiirteissään jotakin, joka on vuosia ollut tavaramerkkisi ja brändisi perusta.

Mitä mietteitä Kylien uusi suuntaus teissä herättää?

Kuvat Instagramista (kyliejenner ja kyliesnapchat).

Kommentit

Anskuli57 (Ei varmistettu)

Mulle tuli tästä ihan sama fiilis, ja juuri se ristiriita että kukakin tehköön mitä haluaa omalle keholleen jos se onnelliseksi tekee mutta sitten toisaalta olen aina onnellinen kun näkee tämänkaltaisia juttuja ja tulee mieleen että jes. Miten tästä on niin vaikea kirjottaa edes kommenttia niin ettei kuulostaisi alentavalta, mutta pointti nyt on että Kylie näyttää hyvältä ihan omissa huulissaan.

Thebs (Ei varmistettu) http://outlandishblog.com

Robbie Williams sanoi jossain haastattelulla käyneensä täysin tarpeettomassa kauneusleikkauksessa, koska LA:ssa niin vaan kuuluu tehdä. Nyt Virossa asuessa olen huomannut oudon ilmiön; kun ympärillä on päivittäin ihmisiä, joista vähintään kahdella on leikatut tai muokatut huulet, sitä alkaa itsekin hassusti ajatella mahdollista täytteiden kokeilemista. Tallinnassa on harvinaista jos paikallinen nainen EI ole muokannut suunseutuaan lainkaan.
Itse olen syntynyt täysin ylähuulettomana ja tiedostan, että jos sitä lähtisi pikkuisenkin muokkaamaan, lopputulos voi olla ainoastaan naurettavan näköinen :D Mutta SILTI sitä harkitsee joskus kun omasta tiimistäkin löytyy 2 tyttöä, joista toinen täytätti huulensa vain kuukausi sitten.... Ja se sitten tulehtui, mikä toisaalta aiheutti enemmän kakomisrefleksejä kuin haluja muokata omaa naamaansa.

Tällainen heitto nyt täältä vaan :) (Ei varmistettu)

Hyaluronihappotäytteistä hankkiudutaan eroon hyaluronaasilla, muutaman päivän se kai vie.

Erika Naakka
NUDE

Okei, tosi mielenkiintoista! Kiitos infosta :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Tulin kanssa kommentoimaan, että huultentäyttöaineeseen eli hyaluronihappoon lienee jokin ”vasta-aine”, joka jotenkin purkaa sen ja se poistuu kehosta seuraavien päivien aikana. Mutta tuo, että Kylie olisi hankkiutunut eroon kaikista huultensa täytteistä on kyllä puppua. Kyliellä kun ei omia huulia ollut käytännössä lainaan ja melko muhkeat ne edelleen on, joskin pienemmät kuin pahimmillaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Toisaalta mua ärsyttää tällainen tiettyyn henkilöön kohdistuva ulkonäön kommentointi suuntaan tai toiseen. Ei yksilöllä ole velvollisuutta muokata tai olla muokkaamatta ulkonäköään jotta *toiset*ei reagoisi negatiivisella tavalla esim. tulemalla epävarmaksi. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei Kylie itse valinnut julkisuuttaan, häntä jo nuorena pilkattiin "rumuudesta" ympäri internettiä ja jos rahaa on kuin roskaa, kuinka moni meistä voi rehellisesti sanoa, että ei olisi hankkinut jotain muokkausta, jos sen niin helposti saisi.

Tiedän, tämä kaikki johtaa aikamoiseen noidan kehään, että jos valintoja ei saa arvostella, niin mitä useammalla on jotain muokattuna, sitä enemmän ihmiset niitä hankkii epävarmuudestaan. Mutta se, että obsessoidumme ja seuraamme jonkun ulkonäön muutoksia millien tarkkuudella ei auta ihmisiä olemaan tyytyväisiä itseensä. Enemmän pitäisi korostaa, ettei ulkonäöllä ole VÄLIÄ. Ihmisen ei tarvitse pyrkiä miellyttämään kenenkään silmää. Ulkonäkö on pelkkä sattuman tuotos. Jos se tajuttaisiin, ei meikkiblogeillekaan riittäisi seuraajia, se on samaa ilmiötä, vaikka pistokset ovat ehkä äärimmäisempiä. Harva meistä meikkaisi, jos meille ei sitä nuorina naiseksi kasvatettuina esiteltäisi tai jos emme kokisi, että ulkonäkömme on yksi tärkeimmistä ominaisuuksistamme. Siksi ei auta että vastustamme vaan leikkauksia ja pistoksia, vaan koko järjestelmä pitää purkaa.

Erika Naakka
NUDE

Joo samaa mieltä! Mutta tuskinpa ihan tosta vaan päästään todellisuuteen, missä (etenkin naisten) ulkonäöllä ei olisi mitään merkitystä. SIksi tää on musta hyvä välietappi :)

Maria Hakkarainen
Villiviini

Mustakin tää oli mukava uutinen! Kun oon lukenut uutisia siitä, miten paljon kauneusleikkaukset ovat yleistyneet esim. Jenkeissä ja Kiinassa, oon vähän pelännytkin, että mitä jos sama käy Suomessa. Kaikki saavat tehdä omalla kehollaan mitä tahtovat, mutta en haluaisi että täytteiden tai pistosten ottaminen olisi normi. Noilla superjulkkiksilla voi kuitenkin olla valtava vaikutus siihen, mitä pidetään kauniina tai hyväksyttävänä.

Erika Naakka
NUDE

Just niin! Muakin ahdistaa kuinka tavanomaista siitä on tullut ja kuinka yhä nuoremmat ajattelevat, että heiltä odotetaan täydellisyyttä :/

Eipä luopunut (Ei varmistettu)

Olet ehkä uusista kuvista jo huomannutkin, mutta Kylie otti täytteet uudelleen. Taisi olla pelkkä mainostemppu:eikös hän just julkaissut taas uuden huulipunamalliston ja mikäs sen tehokkaampi tapa mainostaa pikkutytöille huulimeikkiä kuin esittämällä että ko. tuote on se joka hänen huulensa on saanut taas turpeaksi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Eikö Kylien alkuperäinen syy huulitäytteiden ottamiselle ollut kiusaaminen ja voimakas epävarmuuden- ja riittämättömyyden tunne?
Tähän peilaten musta on vain hyvä jos hän on luopunut täytteistä ja oppinut rakastamaan itseään sellaisena kuin on.

Geek Squad Protection (Ei varmistettu) https://geekstechs.org/geek-squad-protection/

Thanks for sharing such an informative article with us

Geek Squad Protection (Ei varmistettu) https://geeksquadprotectionplan.net/contact-us/

Thanks for this information. Visit- https://geeksquadprotectionplan.net/contact-us/

Kommentoi