Mikroneulauksen hämmentävät ohjeet

Aikomuksenani oli aloittaa mikroneulaaminen, koska ikääntyminen alkaa näkymään ihossani. Olen kuullut monen sanovan, että 35-vuotiaana ikä alkaa näkymään ja voin allekirjoittaa sen. Viimeisen parin vuoden aikana olen huomannut, että suun vieressä olevat nasobilaaliset juoneet ovat syventyneet. Lisäksi huomaan huokosten suurentuneen ja otsan poikkijuonteet ja silmien harakanvarpaat näkyvät paksun meikkivoiteen alta selkeämmin. Ihon elastisuus on myös vähentynyt. 

 

 

Mikroneulauksen puolesta puhujia on paljon ja sen kerrotaan olevan hyvä hoitokeino ikääntyvälle iholle. Mikroneulauksesta on apua myös akne- ja raskausarpiin, selluliittiin ja maksaläiskiin. Mikroneulauksen kerrotaan auttavan myös hiusten ohenemiseen ja huokosten laajentumiseen.

Mikroneulauksen ideana on tehdä ihoon mikrokokoisia reikiä ja näitä väyliä pitkin tuotteet pääsevät imeytymään syvemmälle. Mikroneulaaminen aiheuttaa iholle ns. trauman ja iho aloittaa biologisen korjausprosessin, jolloin kollageenin ja elastiinin tuotanto kiihtyy. Iho pehmenee, tasoittuu ja kiinteytyy. 

Tilasin ensin testiini pari mikroneulausrullaa. Aloitin 0,25 mm neulausrullalla, joka auttaa pääasiassa tuotteita imeytymään paremmin ja halusin testata sillä, että kuinka ihoni sietää rullaamista. Heti perään tilasin myös 0,5 mm mikroneulausrullan, koska halusin nimenomaan vaikuttaa enemmän ihon ikääntymisen merkkeihin ja 0,5 mm mikrorullausneula vaikuttaa jo kollageenin tuotannon kiihdyttämiseen.

Lukiessani mikroneulauksesta kertovia juttuja ja katsoessani videoita aiheesta huomasin, että mikrorullaamisesta löytyy paljon mielipiteitä ja ristiriitaista tietoa.

Ammattilaiset varoittelevat kotirullauksen riskeistä ja hoidon hyödyttömyydestä. Joidenkin dermarollien valmistajat kertovat heidän rullien olevan ne ainoat ja parhaimmat. Sanotaan, että huonolla rullalla voisi tehdä jopa hallaa iholle. Kiinarullista varoitellaan ja googlesta löytyy kuvia rullista, joiden neulat ovat taipuneet. Tässä vaiheessa aloin empimään asian suhteen. 

Joidenkin mukaan hyvässä rullassa tulisi olla 192 neulaa, mutta enemmän löytää 540 neulan rullia. Yksi on sitä mieltä, että on ihan sama millä rullailee, kunhan rullailee. Toinen kauhistelee toisaalla asiaa. 

Rullan käyttöiästä saa myös montaa ohjetta. Yleisin ohje taisi olla 10-15 kertaa, yksi sanoo rullan kestävän hyvin muutamia kuukausia ja toisen mukaan paras käyttöaika olisi vain muutama kerta. Riippuu tietysti siitä, että rullaako ihoa kuinka pitkään kerrallaan, joka päivä, kerran viikossa vai kerran kuukaudessa. 

 

 

Seuraan Youtubessa Mrs Ginger Beautya ja silmiini osui mikroneulauksesta kertova video, jossa hän kertoi tilanneensa aidoista neuloista tehdyn Gin Amberin dermarollerin. 

Gin Amber on tubettaja ja kosmetologi, joka on mikroneulannut ihoaan vuosien ajan ja nykyään hänellä on hänen omaa nimeä kantava mikroneulasrulla. Gin Amber näyttää yhdellä videolla kuinka hänen mikroneulasrullansa eroaa joistain halvoista rullista halkaisemalla rullan. Video havainnollistaa, kuinka monessa rullassa on itseasiassa neulojen sijaan teräksinen piikkirulla.

 

&t=2s  

 

 

Ginin oma mikroneulausrulla on valmistettu 192 neulasta ja sen hinta on n. 29 dollaria. Koska Ginin rulla ei ole pahan hintainen, niin tilasin kaksi rullaa testiin. Postikulujen kanssa paketin hinnaksi tuli n. 70-80 € ja paketti tuli Amerikasta kahdessa viikossa postiin. 

Valitsin 0,5 mm neularullan ja aikomukseni oli rullailla sillä kerran kuussa. Silloin yksi rulla kestäisi käytössä useita kuukausia. Gin itse painottaa, että rullaa ei missään nimeässä saisi käyttää 10 kertaa enempää, koska neula tylsistyy joka kerta. Itseasiassa 3-4 kerran jälkeen neula on tylsistynyt huomattavan paljon.
 

 

 

Oikeastaan nyt muistin, miksi mikroneulausboomin ollessa ylimmillään pari vuotta sitten jätin rullat lopulta hankkimatta. Taisin lukea ammattilaisten varoitteluja siitä ja päätin, etten halua riskeerata mitään. 

Olin unohtanut nuo varoittelut, mutta nyt aloin  epäröimään koko neulaamisen kanssa.

Ammattilaiset ovat olleet huolissaan mm. kotihoidon hygieenisyydestä ja on erittäin tärkeää millaista tuotetta hoidon jälkeen ihoon tulee laittaa. Ammattilainen osaa kertoa tästäkin enemmän, joten suosittelen loppupeleissä menemään ammattilaisen luokse mikroneulaukseen, mikäli asiasta haluaa olla varma. 

Mitä ajatuksia teillä on mikroneulauksesta? Oletteko kokeilleet mikroneulaamista ja hyötyneet siitä?

Gin Amberin tuotteita on saatavilla täällä . 

 

  

 

Kommentit

JonnaH. (Ei varmistettu) http://keyword-love.blogspot.fi

Tää on trendi josta mä en ole oikein ikinä innostunut. Tehokas varmasti esim. arpiin ja antaisin kyllä ammattilaisen tehdä, mutta en kyllä itse alkaisi säännöllisesti kotona rullailemaan. En osaa oikein selittää, mutta ton sun videosikin tyypin iho näyttää sellaiselta kummalliselta (kumimaiselta) joka tehnyt tota vuosia. :D Isoin ongelmahan tässä taitaa olla se, että tästä ei ole olemassa mitään pidempiaikaisia tutkimustuloksia.

ohsomanyreasons

Kumimaiselta :D Mä aloin myös empimään koko homman kanssa. Sain privana ammattilaisten näkökulmia asiaan ja kuten pelkäsin, huono rulla voi repiä ihoa. Puhumattakaan siitä, että osataanko rullaus tehdä kotona tarpeeksi hygieenisellä tavalla, jolloin se altistaa riskiä tulehduksille. Ammattilaisethan tekevät hoitoa myös sellaisella neulakynällä, jolla ihoon pistetään mikroreikiä ja se ei ainakaan revi ihoa. 

Kommentoi