Ladataan...

Sain tämän postausidean oikeastaan yhdeltä lukijalta, joka kysyi minulta, että mitä tykkäsin lopulta The Ordinaryn tuotteista. Kommentissa oli jotain sen suuntaista, että blogeista löytyy paljon juttua näistä tuotteista mutta ihan hirmuisesti ei löytyisi postauksia siitä, että jäivätkö tuotteet vakikäyttöön lopulta ja toimivatko ne. Itsekin sitä innostuu aina vain uusista tuotteista ja pyrinkin testailemaan nykyään mieluummin jotain uutta, kun jokin tuote loppuu. Harva tuote on itseasiassa sellainen, jonka ostan aina uudelleen, niitä on noin kourallinen.  

 

 

Mutta tuohon kysymykseen, että miten lopulta kävi The Ordinaryn tuotteiden kanssa? Kyllä, ne jäivät käyttööni ja aion jatkossakin tilata tuotteita. Käytin purkin jos toisen *Hyaluronic Acid 2% + B5 hyaluronihappoa, joka on hyvää, mutta toisaalta on ollut ihanaa kokeilla uusia seerumeita, koska niistä innostun aina eniten. The Ordinaryn seerumi on edullista mutta koska se on niin paksua, niin minusta tuntuu, että se myös kuluu aika nopeasti. Parasta siinä on tietysti hinta, mutta toisaalta se on simppelissä pipettipullossaan ja tuoksuttomana tuotteena melko perustuote ja käytän mieluummin jotain ihanan tuoksuisia seerumeita. Seerumista kirjoitin enemmän täällä

 

 

Jokaviikkoisessa käytössä on edelleen *AHA 30% +BHA 2% Peeling Solution, joka on tuote, jolle en ole oikeastaan edes lähtenyt etsimään seuraajaa. Tehokas happokuorinta siloittaa ja pehmentää ihon hetkessä ja se tuntuu todella tehokkaalle. En käytä enää oikeastaan mekaanisia kuorintoja sillä nämä happokuorinnat tuntuvat paljon tehokkaammilta tuotteita. Kuorinnasta kirjoitin enemmän täällä

 

 

*Matrixyl 10%+HA seerumin tilasin kertaalleen uudelleen, sillä muistan lukeneeni jostain, että peptidit ovat A ja C-vitamiinien lisäksi tehokas hoito ikääntyvälle iholle mutta niitä tulee käyttää pitkään ja säännöllisesti. Seerumin käyttö kuitenkin jäi muiden tuotteiden tullessa tilalle, enkä usko enää tilaavani tuotetta. 

 

 

Retinoli kuuluu ehdottomasti viikottaiseen käyttöön. Retinoli on tehokkain raaka-aine ikääntyvän ihon hoidossa jonka lääketiedekin tunnustaa. Ihoni kuivuu välillä pahasti, joten käytän retinolia vain 1-2 kertaa viikossa. Tilasin hellävaraisemman squalanea sisältävää Granactive Retinoid 2% in Squalane, mutta en lopulta tykännyt seerumin öljyisestä tuntumasta. Sen sijaan seuraavaksi avaamattomana odottaa vuoroaan voidemaisempi koostumus *Granactive Retinoid 2% Emulsion. Retinoleista kirjoitin enemmän täällä ja täällä.

 

 

The Ordinary jäi siis käyttööni tiettyjen tuotteiden osalta. Luulen, että tuotteet joita tilaan jatkossakin sarjalta ovat näitä erikoistuotteita, koska tuotteiden hinta on yksinkertaisesti niin edullinen. Sen sijaan hyaluronihapposeerumien tmv. tuotteiden kohdalla jatkan mielelläni uusien tuotteiden testailuja.

Seuraavaksi kiinnostaisi kokeilla tuotetta *Lactid Acid 10% + HA 2%, joka on hellävaraisempi kevyesti kuoriva maitohappoa sisältävä seerumi. 

 

 

The Ordinary on edelleen mielestäni hyvä ja tosi edullinen sarja mutta kieltämättä se on myös aika tylsä tuotesarja, jos tykkää kauniista pakkauksista ja tuotteista, jotka tuoksuvat hyvälle. 

 

 

Tuotteita on saatavilla nykyään *elevenin verkkokaupasta sekä The Ordinaryn omilta sivuilta

 

Miten muiden kävi, jäikö tuotesarja käyttöön?

 

*postaus sisältää affiliate-linkkejä

Ladataan...

Ladataan...

RCMA merkin irtopuuterit ovat suosittuja ympäri maailman ja niitä suosivat niin meikkaajat kuin tubettajatakin. No-Color Powder-versio on valkoista, mutta se ei tee kasvoja vaaleaksi vaan katoaa täysin ihoon hienojakoisuutensa vuoksi. Tykkään itse käyttää irtopuutereita, joissa ei ole mitään sävyä, jolloin se ei muuta meikkipohjan sävyä. Jotkut valkoiset puuterit jättävät nimittäin jotenkin kalvakan lopputuloksen iholle.

Olen myös huomannut, että vaikka moni puuteri tuntuisi kaupassa hienojakoiselle ja huomaamattomalle, niin meikatessa ne kuitenkin jättävät kuivan ja puuterisen tunteen kasvoille. 

 

 

RCMA on sen vuoksi hyvä puuteri, että se ei kuivata huolellisesti kosteutettua ja kuulasta ihoa ja meikkipohjaa vaan se ainoastaan kiinnittää meikin ja vie kiillon pois. Puuteri on sen verran hienojakoista, että jos iho on kovin rasvainen, niin sitä pitää lisätä reiluummin vaikka vipan avulla painellen. 

 

Purkki on kömpelö maustesirottiminen näköinen purkki, josta tuotteen annosteleminen on kieltämättä vähän hankalaa ja sitä meinaa tulla liikaa kerralla. Tuotetta on kuitenkin peräti 85g purkissa ja sen hinta on 15 euron paikkeilla, joten pieni hukkapuuteri ei harmita niin paljon kuin 40 euron puutereiden kohdalla. Tipautan varovasti puuteria kämmenelle ja käytän sen levittämiseen isoa puuterisivellintä. 

 

 

Lempparisiveltimeni on ollut pitkään mitä pullein ja isoin Morphen E2 puuterisivellin. Silmänympärysalueelle käytän erikseen pienempää sivellintä tai Beautyblenderiä, jotta saan peiteaineet ja luomivärinpohjustajan kiinnittymään paremmin. 

Puuteria on saatavilla Beautybayssa täällä ja Morphen E2 sivellintä Morphen omilta sivuilta täällä

 

Kenen muun lempipuuteri tämä on? 

 

Ladataan...

Ladataan...

*Yhteistyössä Makeup Revolution.

Syksy tuo tullessaan paljon ihania meikkiuutuuksia, kuten myös Makeup Revolution-sarjalle. Sain valita testiin muutaman uutuustuotteen ja halusin ehdottomasti kokeilla Conceal & Define Full Coverage And Countour-peitevoidetta, koska sitä on verrattu kulttimaineiseen Tarten Shape Tapeen. Itse en ole kyseistä peitevoidetta kokeillut, mutta sen nimeen moni vannoo, koska se on todella peittävää. Toinen kiinnostava uutuus on Fast Base Stick Foundation- meikkivoidepuikko, joka on kuuleman mukaan myös todella peittävää. 

 

 

Conceal & Define-peitevoiteesta on saatavilla 13 sävyä. Koko sarjalla sävyjä on 18 kpl, mutta ilmeisesti 13 vaaleinta sävyä on valittu ainakin Prisman valikoimiin. Laaja sävyskaala on iso plussa, sillä yleensä markettimeikkien peitevoiteiden sävyvalikoima kattaa vain pari hassua sävyä. Sävyissä on huomioitu ihovärit vaaleasta tummaan sekä niiden lisäksi kylmät, lämpimät ja neutraalit ihonsävyt. 

 

 

Conceal & Define peitevoide on tarkoitettu tummien silmänalusten, näppyjen ja epätasaisen ihon peittämiseen, mutta sillä voi tehdä myös kasvojen muotoilua tummien ja vaaleiden sävyjen avulla. 

Peitevoide on iholla kevyen tuntuinen, vaikka se on todella pigmenttistä. Kuivuessaan se on aavistuksen verran kuivempaa kuin esim. kermaisempi Maybelline Fit Me-peitevoide, joka on sopinut kuivalle silmänympärysiholleni hyvin. Peittokyvyltään nämä tuotteet painivat aikalailla samassa sarjassa. Taputtelemalla tuotteen iholle se on peittävää mutta huomasin, että siveltimellä levitys ohentaa peittokykyä nopeasti. Kannattaa siis taputella tuote vaikka sormenpäillä, jos haluaa täysin peittävää lopputulosta.

 

 

 

Sävyjä valintaa helpottaakseni listasin alle sävykoodit, jotka kertovat tummuusasteen ja pohjasävyn: 

 
C1 – For fair skin tones with neutral undertone
C2 – For fair skin tones with yellow undertone
C3 – For fair skin tones with neutral undertone
C4 – For light skin tones with pink undertone
C5 – For light skin tones with golden undertone
C6 – For light/medium skin tones with neutral undertone
C7 – For medium skin tones with peach undertone
C8 – For medium skin tones with a golden undertone
C9 – For medium skin tones with a peach undertone
C10 – For medium skin tones with a golden undertone
C11 – For medium/dark skin tones with a golden undertone
C12 – For medium/dark skin tones with a neutral undertone
C13 – For dark skin tones with a warm undertone

 

Valitsin testiin neutraalit sävyt vaaleimmasta päästä, koska ihonsävyni on neutraali. C1 on kuitenkin tosi vaalea, joka sopii ihan lumikki-ihoisille, samoin C3 olikin yllättävän vaalea. Nyt päivitettyneellä ihollani jopa C6 on liian vaalea sävy, mutta uskon noiden sävyjen toimivan talvella. 

 

 

Toinen jännittävä uutuustuote, on Fast Base Stick Foundation, jonka luulin ensin olevan jotain tököttimäistä ja kuivaa panstickiä. Yllätyksekseni se olikin täysin eri maata; se jättää kuulaan valoaheijastavan ns. "dewy" pinnan iholle. Meikkivoide on todella peittävää ja rasvaisen tuntuista ja se vaatii huolellisen puuteroinnin päälle. 

 

 

Sen huomasin, että meikkivoide toimii iholla paremmin silloin, kun siinä ei ole pintakuivuutta. Ihoni oli pintakuivassa kunnossa ja meikkivoide kasaantui päivän aikana kuiviin kohtiin ja oikeastaan se vasta paljasti ihoni kuivan kunnon. Kunnon kosteusseerumien ja hoitovesien jälkeen pintakuivuus hävisi ja meikkivoidekin asettui kauniisti iholle.

Halutessaan tuotteella saa todella peittävää lopputulosta, mutta parilla kevyellä sipaisulla saa kevyemmän lopputuloksen. Itse olen tykännyt levittää tuotteen tasapäisellä Sigman meikkivoidesiveltimellä niin, että oikein työstän se ihoon. 

 

 

Fast Base Stickin saatavilla oleva sävyvalikoima on 18 kpl. 

F1 - For fair skin with neutral undertone
F2 - For fair skin with yellow undertone
F3 – For fair skin tones with pink undertone
F4 – For light skin tones with neutral undertone
F5 – For light skin tones with pink undertone
F6 – For light/medium skin tones with yellow undertone
F7 – For medium skin tones with peach undertone
F8 – For medium skin tones with yellow undertone
F9 – For medium skin tones with a peach undertone
F10 – For medium skin tones with a golden undertone
F11 – For medium/dark skin tones with a beige undertone
F12 – For medium/dark skin tones with a neutral undertone
F13 – For dark skin tones with a warm undertone
F14 – for dark skin tones with a cool undertone
F15 – for dark skin tones with a neutral undertone
F16 – for dark skin tones with a warm undertone
F17 – for dark skin tones with a neutral undertone
F18 – for dark skin tones with a warm undertone

 

 

Sävyä oli vaikea valita, koska ihoni on kesän jäljiltä päivettynyt, pisamainen ja punakampi kuin talvella. Pyysin testiini neutraalipohjaisen F4, keltapohjaisen F6 ja persikkapohjaisen F7. F4 on yllättävän punakka sävy, joten uskon keltapohjaisten sävyjen sopivan iholleni paremmin.

Testasin sävyä F6, joka on pohjasävyltään kellertävämpi ja peitevoiteen sävyä C6, jotka molemmat olivat liian vaaleita, mutta pelastin tilanteen aurinkopuuterilla. Peitevoidetta käytin reilulla kädellä kirkastamaan silmänalusia, koska se on liian vaalea peittämään esim. pelkät tummat silmänaluset. 

 

 

Näiden molempien tuotteiden kanssa huomasin, kuinka tärkeää on huolellinen puuterointi. Huonosti puuteroidussa otsassa meikkivoide kasaantui juonteeseen päivän aikana ihon rasvoittuessa ja peitevoide karkaa nopeasti ryppyihin, jos sitä ei kiinnitä puuterilla kunnolla. Muutoin varsin toimivat tuotteet, varsinkin jos kaipaa oikein peittäviä tuotteita. 

Tuotteita on saatavilla syyskuun alusta saakka osasta Prismoista, sekä Foodien verkkosivuilta täältä. Meikkivoiteen hinta näkyy olevan Foodien sivuilla 7,58 euroa ja peitevoiteen hinta 5,98 euroa.  Tuotteet ovat vegan friendly ja cruelty free. 

 

 

Onko joku jo kokeillut tuotteita? 

Olisi kiva kuulla onko tuote verrattavissa Tarten Shape Tapeen? Onko joku jo verrannut tuotteita?

 

*tuotteet saatu testiin 

 

Pages