Oma lehmä, oja ja ammuu

2.2.2017 harhaanjohtava

Aloitan eri aiheesta kuin mihin lopetan, tyypillistä

En minä tiedä, mitä minä haluan. Minä haluan toipua ja herätä huomenna terveenä, elinvoimaisena, onnellisena, vahvana ja kauniina niin sisältä kuin ulkoakin. Olisi siihen vielä kiva saada vähän rahaakin kylkeen. Parikymmentätuhatta voisi riittää näin alkuunsa. Vaatimaton kun olen.

Raha ei tuo ehkä onnea, mutta sen puuttuminen syö sitä viimeistäkin onnenjyvää, sellainen velmu ilme kasvoillansa nakertelee ja laulaa ”no hitto miks ei”. Laura Voutilainen oli mun lapsuuden idoli. Idolsissa käyntini jälkeen se on ollut mulle vaan ylimielinen akka, jolla on hyvä laulunääni ja hyviä biisejä. Boikotoisin, jos voisin. Mieli ei anna periksi. Sydäntuhkaa. ♡

Kävin äsken suihkussa. Kutiaa joka paikka ihan hulluna. Mutta jos mä alkaisin itseäni rasvalla voitelemaan, niin montako purkkia menisi? Viisi painallusta jaloille, neljä käsille, selkään en yletä, pyllylle riittäisi yksi painallus (sitä rasvaa, senkin pervot!), rinnoille yksi, mutta niiden alle loppupurkki ja sitten pitäisi jo avata kokonaan uusi tuolle the mahalle. Mutta on kyllä ihan parasta rasvaa. LV herkälle iholle, 300 ml pumppupullo. Suosittelen. Ulkoisesti.

Oikeasti mun piti puhua mun keskittymishäiriöistä. Ne on aina olleet pahoja. Sen takia tuo perinteinen käsinkirjoittaminen on hirveän vaikeaa. Mun oma pää toimii ennakoivana tekstinsyöttönä ja kirjoittaa ihan muuta kuin piti. Nämä älylaitteet sentään korjaa osan. Mutta ei mua päästetä siinäkään helpolla. Se korjaa sen joko väärin tai oikein kunnolla väärin. Olen kirjoittaessani skarpimpi kuin polkupyörällä liikenteessä. Ja tässä hyvät ihmiset on se syy, miksi en edes uskalla kokeilla ajokortin hankkimista. Tiedostan olevani riski. Olen kävelevä täystuho. Miettikää nyt se kävelevä täystuho auton rattiin.

Sillä välillä, kun te mietitte edellistä, minä ihailin tämän mökömököhuoneeni mattoa. Värikäs räsymatto. Vähän lyhyt ja paksu. Se on Janin matto. Mä uskon siihen sanontaan, että omistaja alkaa aikaa myöten muistuttamaan mattoansa. Jani oli juuri tuollainen. Vähän lyhyt ja paksu, mutta ennen kaikkea värikäs. Nyt on minun vuoroni alkaa muistuttaa sitä. Lyhyys ja paksuus alkaa olla hallinnassa, mutta värit puuttuu. Tunnen itseni mustavalkoiseksi haamuksi, jolla on kirkuvanpunainen tukka. No, jostain se värjäys oli aloitettava. Edes ulkoisesti.

Mä halusin veljen jäämistöstä vain räsymatot. Mä rakastan niitä mattoja.

Lyhyt, paksu ja värikäs? Veikö Havakka tämän nyt jo ihan 10-0? 😀

Kauneus Oma elämä Iho Ajattelin tänään

31.1.2017 harhaanjohtava

Helppoa kuin heinänteko -millä mailalla sitä heinäntekoa pelataan?

Kuinka kauan jaksaa piilottaa hymyn taakse pelkoa, vihaa, katkeruutta, ahdistusta, surua, masennusta?

– Liian kauan. Aivan liian kauan.

Mulle yritettiin tarjota apua jo, kun asuin Orivedellä. Siitä on oltava 13 vuotta. Lävitseni nähtiin. Minä olin liian lähellä nähdäkseni mitään ongelmaa, vaikka voin pahoin ja olin itsetuhoinen. Join mieluummin yksin baarissa humalat kuin kävin minulle tarjotussa terapiassa.

Sama parkanossa. Tunti psykiatrilla. Se oli hiljaisin ja kiusallisin tunti ikinä. En mennyt toiste. Minulle kuitenkin yritettiin tarjota apua. Taas lävitseni nähtiin.

Sitten muutettiin Kihniölle. Olin kai vain outo muukalainen. Juoruja kyllä liikkui. Mies lähti töihin, niin minulla oli viisi vierasta miestä sängyssä. Piru vie, että olikin mehukas juoru, koska tosiaan kaksi miestä, tai poikiahan ne vielä oli, kävi lähes päivittäin ja kehtasivat vielä kiivetä tikkaita pitkin katolle ja koputtaa salakavalasti keittiön ikkunaan ”saataisko tulla nettiä lainaamaan?” Se niistä sänkypuuhista. 😀

Seuraavassa juorussa minut oli lukittu kellariin. Joo, muutettiin ok-taloon, jossa oli kellari, mutta harmi vaan, että todellisuus oli työttömyys ja tietynlainen erakoituminen. WoWia taidettiin pelata. Ja Poksia Aapelissa. Mä tahkosin sitä yhtä pallopeliä varmaan seitsemän vuotta joka päivä. Sitten mun Java vaan meni pätki. Ei toimi Aapeli, ei. Mutta ei, se ei ole syy ahdistukseeni, masennukseeni tai unettomuuteeni. Niiden jäljet johtaa pidemmälle kuin 13 vuoden taakse. Edellisessä terapiassa tultiin siihen tulokseen, etten taida edes tietää, miltä tuntuu, kun ei ahdista. Olen pystynyt kokemaan onnea monista asioista ja jopa rakastumaan, ilman että olen koskaan itse ollut ehjä. Elämä kanssani ei todellakaan ole ollut helppoa. Ainakaan yhtä helppoa kuin heinänteko. Riippuen tietysti siitä, että millä mailalla sitä heinäntekoa pelataan…

Mä haluan lopettaa tämän postauksen kolmeen kuvaan. Minä lapsena, minä teininä ja minä nyt. Vasta nyt tajusin, ettei mun ole pakko hymyillä, jos sattuu. Mä aion joskus vielä hymyillä niin, että mun sielu on paikattu purukumilla, sydän kypärällä ja pää laastareilla, kunhan sieltä on kaikki paha ulos vuodatettu. Tapahtuu se sitten tässä elämässä tai vasta tämän jälkeen.

Hah, kuka myöntää, että äsken kirjoittamani kappale sai tämän biisin soimaan päässä? Jos ei vielä, niin tässä se on, olkaa hyvät.

https://youtu.be/viSjeK6BtjY

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään