”Kovin on heppoinen silta.” ”-MUTTA KANTAA SILTI!”

Mä en ymmärrä, miksi juuri tuo radiomainos on jäänyt mieleeni? Se on aina vaan yhtä hauska. Ennen, kun öisin ahdisti, kävelin alasti jääkaapille, saatoin syödä persiljaa suoraan kimpusta ja vetää päälle hömpsyt joko sinappi- tai mätitahnatuubista. Siinä samalla matkin äänettömösti tuota vanhaa mainosta. Verestin äsken muistoja vain huomatakseni, ettei se enää auta ja mätitahnakin on loppu. Perhana.

Meillä asuu taloudessa 4 kuorsaavaa miestä. NELJÄ! (4) Kaksi niistä on onneksi kissoja, joiden kuorsaamiseen korvatulpatkin auttavat. Olenkin valloittanut vierashuoneen itselleni ja noille kahdelle apinalle. Sitä paitsi täällä on lämpöpatteri päällä ja iso kasa peittoja. Taivas!

Nyt tää kuulostaa siltä, että jakaannutaan iltaisin jokainen eri suuntiin. Ei suinkaan! Kun poika on lukittu huoneeseensa (okei, huono. Se ovi vaan on vähän jäykkä. Saa se sen paremmin itse auki kuin minä). Mut sitten alkaa meidän makkarissa sutina! Joo-o, meillä on Blondi tuli taloon-maraton. Voi niitä aikoja, kun Liisa Tähtisen nauru oli se, mitä kaikki matkivat. Mä teen sitä vieläkin. Yksin. Maitokaapissa.

Ja takaisin asiaan. Minä siirryn omaan turvalliseen soppeeni heti, kun kuorsaus alkaa. Täällä mä rauhoitun. Sitä kuuluisaa omaa aikaa. Apinatkin nukkuvat kiltisti. Ton seinäkellon mä kyllä heitän vielä lepikkoon, se kuuluu korvatulppienkin läpi. Tollanen naantalinaurinko oikein. Muovikello suoraan ysäriltä. Noh noh, kellolle voi tulla paha mieli.

Josta päästäänkin siihen, että mun aistit on koko ajan varpaillaan. Joudun käyttämään näitä tulppia usein tai kuppi menee nurin. Havainnollistaisin, jos ainut lähellä oleva kuppi ei olisi rintaliivit. Välillä muhun ei voi koskea ollenkaan. Pelkkä hipaisu saattaa tehdä kipeää. Ruoka ei oikein maita, kun vatsa ei kestä mitään. Alkaen ihan vaikka salaatista. syön nykyään pöntöllö. No en sentään, mutta lähellä vessaa kuitenkin. Saunoessa tai lämpöisessä suihkussa mun polvet turpoavat ja kehoon muodostuu mustelmia. Sadekelin kyllä tuntee katsomatta ulos. Jänniä juttuja. Taas voidaan kysyä, että kumpi on syy ja kumpi seuraus. Mikä on masennuksen osuus tässä koko helvetissä.

Mietin loppuun jotain typerää putoushoentaa, mutta ehkä mä tyksin enemmän The joulukalenterista.

”OLLIII, Olliii, minä seison mistelinoksan alla! Olliiii!”

Mä en jaksa hymyillä enää. 

”Bobobo ja sillee”