Viime päivät ajatusmaailmani on ollut jälleen kunnon sekamelska. Ja ei, en valita eikä minulla mene millään tavalla huonosti, mutta fiilikset ovat seilanneet aika paljon ja olen punninnut jälleen todella paljon asioita elämässäni – arvoja, ihmissuhteita, työtä ja vapaa-aikaa. Toisinaan kiroan sitä, että ajattelen niin paljon ja jään usein jollain tavalla jumiin omiin ajatuksiin, ellei niihin synny selkeää ratkaisua – ja harvoinpa muuten syntyy ainakaan sillä sekunnilla. Niin monissa asioissa kun on myös kaksi puolta ja vain harvoin joku asia on täysin läpimätä tai täydellisen hyvä. Elämä onkin pitkälti sellaista tasapainottelua myös epäkohtien kanssa ja vaikka sitä kuinka haluaisi, että kaikki tässä maailmassa olisi oikeudenmukaista, pehmeää ja rehtiä, eihän se aina niin mene. Itsehän olen vielä niin hemmetin kärsimätön, että jos näen epäkohdan, haluaisin siihen heti muutoksen enkä huomenna!

Yksi viime päivinä mielessäni pyörinyt asia, on kaupallisuus. Koska työskentelen hyvin kaupallisella alalla, luonnollisestikin se on aina säännöllisesti mielessä. Kaupallisuus on asia, joka on ja tulee aina olemaan, sillä niin tämä yhteiskunta pyörii. Blogimaailmassa kaupallisuus on puhuttanut viime vuodet enemmän kuin koskaan ja aina esimerkiksi Jodelia selatessa huomaan, miten ihmisiä yleisesti harmittaa blogien ja Instagramin kaupallistuminen. Ymmärrän tämän täysin, sillä itsekin olen säännöllisesti ähkyssä ja vaikka en niinkään siitä syystä, että muilla on kaupallisia yhteistöitä, niin asia mietityttää oman tekemisen kautta. Kun aikanaan blogin perustin, perustin sen täysin muista syistä kuin toimeentulon lähteeksi. En olisi ikinä osannut kuvitella, että jossain kohtaa elämää oma brändi on tulonlähteeni, tai edes osa sitä. Ja rehellisesti, olen aina kirjoittanut blogia siksi, että nautin siitä! En ole koskaan pyrkinyt haalimaan kymmeniä yhteistöitä kuukauteen, vaan ollut tyytyväinen yhteen tai kahteen, sillä olen halunnut säilyttää blogini punaisen langan, joka ei ole jatkuvasti myydä teille jotain tai esimerkiksi kirjoittaa jotain saadakseen klikkejä tai huomiota. Toki toimeen on tultava ja osittain siitä syystä olen blogiani kaupallistanut, mutta halunnut säilyttää tässäkin asiassa balanssin.

Vaikka ajattelen näin, välillä huomaan, miten kaupallisuus nyt vaan puskee ovista ja ikkunoista, ja on joka paikassa läsnä täyttäen omankin ajatusmaailman. Osittain tähän vaikuttaa varmasti myös se, kun työskentelen osa-aikaisesti konsulttina mediatoimistossa ja sielläkin luonnollisesti kaupallisuus on vahvasti läsnä. Vaikka on vapaus suunnitella kivoja kampanjoita ja asiakkaitani on esimerkiksi hyvinvoinnin ja luonnonkosmetiikan puolella, kyllä kaikkea ohjaa silti myös rahallinen tulos. Toisinaan mietinkin, onko työni aidosti merkityksellistä ja ehkä jollain tavalla olen alkanut kaipaamaan tunnetta siitä, että voin aidosti olla jollekin ihmiselle hyödyksi muutoinkin kuin numeraalisten tulosten kautta? Eli vaikka tekeminen on kivaa ja monipuolista, haluaisin silti enemmän syvempää tunnetta siitä, että teen tärkeitä asioita! Jossain kohtaa koin kyseistä tunnetta hyvin pitkälti blogin kautta, sillä sain paljon sähköposteja ja kommentteja, kuinka teksteihini oli helppo samaistua ja sitä kautta koin roolini tärkeäksi. Nykyään kommentteja tulee niin vähän, että olen alkanut kyseenalaistamaan myös omaa sisältöä ja kyllä voin myöntää, etten ole panostanut blogiin enää samalla tavalla kuin aikaisemmin panostin. En ole ollut samalla tavalla läsnä ja välillä on ollut tunne siitä, että kaikki on jo annettu. Oikeastaan tästä syystä olenkin miettinyt, että haluaisin viedä blogia päiväkirjanomaiseen suuntaan ja täten luoda tänne sellaista arkipäiväistä aitoa ilmapiiriä. Vaikka onhan se totta, ettei blogimaailma tule enää koskaan palaamaan siihen, mistä se lähti, niin sisällön kautta sitä on kuitenkin mahdollista muokata suuntaan, joka tuntuu omalta.

Olen luonteeltani herkkä ja oikeasti aika pehmo, jonka vuoksi huomaan, etten aina tunne itseäni kovin vahvaksi tässä kovassa maailmassa. Toki osaan vetää kovempaa roolia ja muokkautua tilanteisiin, mutta en voi sanoa, että tuntisin noissa tilanteissa olevani mukavuusalueellani. Mutta kuten jo alussa sanottu, asioissa on usein kaksi puolta, eli monesti kyse on myös omasta suhtautumisesta. Itse otan asiat liian usein turhan vakavasti ja jään tosiaan pyörittelemään niitä mieleeni, vaikka loppupeleissä koko juttu ei olisi edes käsissäni. Heikkouteni onkin kokea sellaisetkin seikat, joiden ei tulisi antaa vaikuttaa omaan mielialaan, vahvasti. Toisaalta heikkoudet voi kääntää myös voimavaroiksi, eli ehkä tämä puoleni aikaan saa sen, että punnitsen jatkuvasti elämän eri osa-alueita ja pyrin miettimään, olenko oikealla polulla? Ja tästä päästäänkin siihen katsomaani ratkaisuun, eli alaa ei tarvitse vaihtaa, mutta voin lisätä elämääni elementtejä, jotka keventävät tuota tämänhetkistä kaupallista ähkyä. Tällaisia asioita voi olla esimerkiksi se kaikki luova tekeminen, joka ei ole työhön sidonnaista ja ikään kuin tasapainottaa elämää. Tuollaisia asioita minulla on ollut viimeisen vuoden sisään todella vähän, siis aivan naurettavan vähän.

Samoja ajatuksia olen muistaakseni joskus jakanut myös ihmissuhteiden saralta, nimittäin hyvin saman tyylisiä tuntemuksia olen silläkin elämän osa-alueella sinkkuna tuntenut. Että olen ikään kuin liian herkkä deittailukulttuuriin ja sellaiseen kertakäyttöisyyteen, joka tuntuu olevan niin in. Pelaaminen ja kaikki turha ihmisillä leikkiminen on mielestäni tällä ikää jo aika out, enkä jaksa tai halua olla osa sitä. En myöskään pysty katsomaan läpi sormien pettämistä tai muita vastaavia ihmissuhteiden epäkohtia. Toisaalta en enää ole varma, pystyvätkö tämän päivän ihmiset normaaliin parisuhteeseen? Paljon olen ympärilläni nähnyt, mikä varmasti ajatuksiini myös vaikuttaa, jonka tiimoilta joskus miettinyt, miksi sitä itse ajattelisi eri tavalla? Tai että pitäisikö vaan kovettaa itsensä ja pyrkiä olemaan yhtä turta kuin moni muu on? Tähän mennessä en ole halunnut noinkaan tehdä ja toivon, etten koskaan halua, mutta kunhan toisinaan mietin.

Herättääkö kaupallisuus ja ylipäänsä sellainen maailman kovuus teissä koskaan vastaavia tuntemuksia?

Kuvat: Iines Aaltonen