Paino on sivutuote elämäntavoista - Mitä se tarkoittaa? osa 2

Kuva: Pixabay

Ihmisen elämä on syntymästä kuolemaan asti keskeneräinen. Siksi täydellisen elämän tavoittelu on turhaa. Näin puhui Maaret Kallio radiohaastattelussaan, josta viime postauksessa inspiroiduin. Nimittäin nämä yleisesti elämään liittyvät viisaudet pätevät mielestäni äärettömän hyvin myös esimerkiksi ikuisuusaiheisiin painonhallinta ja laihduttaminen. 

Edellisessä postauksessa vertasin painoa sivutuotteeksi elämäntavoista aivan kuten Maaret Kallion mukaan menestyminen on sivutuote omistautumisesta itselle tärkeille asioille. Jatkan nyt tässä postauksessa ajatuksiani keskeneräisyyden merkityksestä painoon liittyen. 

VIIMEISET ATERIAT ENNEN SUURTA KOITOSTA...

Ihmeen tiukassa elää käsitys ihmisten mielessä siitä, että esimerkiksi laihduttaminen on projekti, joka on tietynmittainen (mielellään vielä lyhyt!!!)  ajanjakso ja jolla on selkeä alku ja loppu. Lupauksia uudesta elämästä aloitetaan joka viikon ensimmäinen maanantai tai seuraavan kuun alussa. Tälle uuden elämän alkamiselle asetetaan suuria odotuksia ja siten tietysti myös latauksia ja paineita. Olen kuullut potilailtani nimityksiä viimeisistä aterioista, joita nautitaan päivää ennen muutoksen alkamista. Ne ateriat ovat usein ruokia tai juomia, joita ajatellaan jollakin tapaa paheellisiksi ja epäterveellisiksi, mutta joista kuitenkin suuresti nautitaan ja joista halutaan saada ikäänkuin viimeiset henkoset ennen pitkää kautta ilman. 

En voi olla miettimättä, mitenköhän suureen arvoon tällaiset jalustalle asetetut ruoat ja juomat saavatkaan ihmisen mielessä? Ja mitäköhän tapahtuu lopuille ruoille ja juomille, jotka itselle tulevina päivinä sallitaan? Tapahtuuko perinteinen jako kiellettyihin ja sallittuihin suuhunpantaviin? 

Mitäköhän tapahtuu, kun ihminen kieltää itseltään jotakin?

... OVAT VARMOJA TAPOJA TORPEDOIDA ONNISTUMINEN

No ei ainakaan ajattele niitä yhtään vähempää. Todennäköisesti itseltä kiellettyjä asioita ajattelee jopa kahta kauheammin. Lopulta väsyneenä, stressaantuneena, kaikin tavoin uupuneena todennnäköisesti kaipaa ulospääsyä itselle rakennetusta umpikujasta ja "sortuu" syömään juuri niitä kiellettyjä ruokia. Tässä vaiheessa suupala tai kaksi ei enää riitä, vaan näitä ruokia suorastaan kauhotaan kaksinkäsin, syleillään kuin kauan kaivattua ystävää eikä millään haluta päästää irti.  Kunnes kupla puhkeaa ja syyllisyys porautuu tajuntaan kertoen erittäin nalkuttavalla äänensävyllään, mitä juuri tuli tehtyä.

Se, miten syyllisyyden tunteeseen suhtautuu, ratkaisee repsahtamisen lopputuloksen. Opitaanko tapahtuneesta ja yritetään uudelleen vai käperrytäänkö epäonnistumisen tunteeseen ja jätetään muutoksen jatkamiset sikseen. Molempia tarinoita nimittäin kuulee ja näkee. Mitä repsahduksista sitten voisi oppia?

REPSAHDUKSET KUULUVAT MUUTOKSEN TEKEMISEEN

Tässä kohtaa keskeneräisyyden hyväksyminen astuu kuvioihin. Jos yritämme saada kertalaakista valmista on vähän sama kuin yrittäisi ekaluokkalaisena ratkaista lukion pitkänmatikan tehtäviä. Ei voi oppia derivoimaan, integroimaan ja laskemaan yhtälöitä ennen kuin on ymmärtänyt matemaattisia perusperiaatteita. On opittava ensin laskemaan yhteen ja vähentämään, kertomaan ja jakamaan. Tekee sen sitten päässään tai sovelluksien avulla on annettava aivoilleen mahdollisuus oppia käsitteet ja niiden hyödyntäminen arkisissa tilanteissa. 

Kuten viime postauksessa sanoin, painonmuuttamisessa on aina mukana useampi muuttuja. Perinteiset käsityksen kulutuksen ja saannin tasapainosta ovat harhaanjohtavia. Vaikka teoriassa esimerkiksi kevytmaidon vaihtaminen rasvattomaan maitoon auttaisi laihtumaan vuodessa useita kiloja, näin ei käytännössä ole. Kehomme ei nimittäin toimi näin yksinkertaisesti. Kehomme pyrkii nimittäin estämään muutosta tapahtumasta. Käytännössä olemme siis tekemisissä paitsi kehomme vastustuksen kanssa, myös arkeen liittyvien muutosten kanssa. Ja nämä tekijät eivät missään vaiheessa lopu, vaan ovat jatkuvasti matkassa mukana.

Ellemme opi sopeutumaan niihin. 

Ja repsahduksista oppimisessa on kyse juuri tästä.  Sopeutumisesta. Meidän on opittava ratkomaan omaan elämäämme liittyvät yhtälöt omilla muuttujillamme ja ratkomaan niitä. Voimme ottaa oppia siitä, mikä toimii jollakulla toisella, mutta loppujen lopuksi onnistuaksemme omassa elämässämme ja omissa muutoksissamme meidän on opittava tunnistamaan, mitkä ovat omat ongelmamme ja miten niitä ratkotaan. Repsahdukset ovat kuin vääriä vastauksia, joita yhtälöistämme saamme. Olemme saattaneet lähteä väärin keinoin liikkeelle. Tai emme ole tunnistaneet, mistä esimerkiksi painoasioissa on juuri omalla kohdallamme kyse. 

Repsahdukset opettavat siis meille meistä itsestämme. Siksi ne ovat niin tärkeitä. 

KERRALLA EI VOI EIKÄ TARVITSE TULLA VALMISTA

Mitä jos ottaisimme painoon liittyvissä asioissa samankaltaisen asenteen kuin elämiseen keskeneräisenä? Päästäisimme irti siitä oletuksesta, että olemme onnellisia vasta kun meillä on tietty painolukema, kuntotaso, ulkonäkö tai muu vastaava? Tekisimme muutoksia ihan rauhassa samalla oppien itselle sopivista asioista?

Kun fysiologisesti muutoksien tapahtuminen kehossa ja mielessä vie aikaa, kuukausista vuosiin, emmekä elä tyhjiössä, on suoranainen mahdottomuus olla valmis paketti hetkessä. Mirä jos emme tavoittelisikaan valmista, vaan antaisimme itsemme olla keskeneräisiä? Matkalla kohti meille sopivampia elämäntapoja. Ehkä viimeisiä aterioita ei tarvittaisi, ehkä suuria mieltä masentavia epäonnistumisia ei tapahtuisi, jos paineita onnistua kertaheitolla ei olisi?

Minä kannatan tätä vaihtoehtoa. Se antaa mahdollisuuden onnistua, sillä se tarjoaa aikaa lopputuloksen kestävyyden kannalta tärkeille oppimiskokemuksile, havannoille ja ennen kaikkea samalla ihan tavallisen elämän elämiselle. Koska emme ihmisinä voi tulla koskaan valmiiksi, mikä kiire meillä on tietyille saavutuksille? On erittäin olennaista muistaa, että elämä jatkuu suruineen ja iloineen myös saavutusten jälkeen, emme ole suojassa murheilta mitä ikinä painammekaan. On illuusio kuvitella säästyvänsä ihmisyydeltä tietynnäköisenä tai -kokoisena. 

Vielä muutama ajatus jäi odottamaan pääsyään esille. Niistä lisää seuraavassa postauksessa :)

-Katja

Kommentoi