Tunteiden vuoristorataa Kartanohotelli Karolineburgissa - koulutuspäivät Kajaanissa jatkuivat

Toinen seminaariosuus psykofyysisen psykoterapian perusteiden koulutuksesta on takana. Jos viimeksi koulutuspäivinä asetuin epämukavuusalueelle fiilistelemään, ei kuivin jaloin (eikä silmin) selvitty tästäkään osuudesta. Ja hyvä niin.Toistan ehkä itseäni kun sanon tämän, mutta olen ravitsemustieteen opintojen jälkeen parhaassa koulutuksessa juuri nyt. En osannut edes kuvitella koulutukseen viime syksynä ilmottauduttuani millaiselle matkalle itseen ja elämään se minut veisikään. 

Tällä kertaa koulutus järjestettiin Kartanohotelli Karolineburgissa, joka oli edellistä paikkaa, Kajaanin Scandic-hotellia ehdottomasti parempi tila koulutuksen sisältöä ajatellen. Kartanossa oli sopiva yhdistelmä hienostunutta ja kodinomaista tunnelmaa luoden mukavan intiimit ja henkisesti turvalliset puitteet erittäin elämänmakuisten teorioiden ja tarinoiden tutkimiselle. Jo viime kerralla koulutusporukkamme hiotui yllättävän nopeasti toimivaksi kokonaisuudeksi ja tällä kertaa jatkettiin toisiimme ja itseemme tutustumista luottavissa tunnelmissa. Luottamus ja turva kun ovat ehdottoman tärkeät kulmakivet kehollisten ja psyykkisten prosessien tarkasteluun. 

Ja tällä kertaa auto vei minut turvallisesti perille Kajaaniin Kuopiosta ja takaisin. Yövyin Kartanohotellissa molemmat yöt takaisinajamisen sijaan ja vietin iltaisin aikaa muiden koulutukseen osallistuvien kanssa. Päivän aikaiset keholliset ja mielelliset prosessit veivät voimia, joten hotellissa yöpyminen oli erittäin hyvä idea. En yleensä nauti erityisemmin hotellissa yöpymisestä, mutta tässä kohtaa se tuli tarpeeseen, jotta edestakaisin ajaminen ei väsyttäisi entisestään. Huone oli yhdelle yöpyjälle jopa iso, mukavuudeltaan perustasoa. Tosin kylppärin amme nosti pisteitä, vaikka en sitä ehtinytkään testata. Aamupala oli myös perusaamupalatasoa, joskin jogurtit ja hillo kerrostettuina pikkulasipurkeissa olivat sen verran söpöjä, että ansaitsevat maininnan :). Kuva jäi valitettavasti ottamatta.

Sen sijaan erityismaininnan arvoisia olivat ruoat Anorakissa, pohjoismaiseen keittiöön nojaavassa ravintola-kahvila-baari-yhdistelmässä Kajaanin keskustan tuntumassa, jossa söimme ekana päivänä lounasta ja toisen koulutuspäivän iltana päivällistä ateriaan sopivine viineineen. Anorak on vuodesta 2017 alkaen toiminut ravintola- kahvila-baari-yhdistelmä vanhassa kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa hirsitalossa, jossa toimii lisäksi R-Collectionin kauppa, tämän ehkä nimestä olisi voinut päätelläkin. Ruokailujen jälkeen poikkesimme myös kaupan puolelle ihastelemaan kaupan vaatteita, koruja ja laukkuja. Tuoksusaippuoitakin kassalla taisi olla tarjolla. R-Collection vei mieleni ala-asteaikaan, jolloin muistan luokkakavereilla olleen hupullisia tai huputtomia RCollectionin collegepaitoja. 

Anorakiin suunnittelimme tulevamme toistekkin, sen verran ison vaikutuksen Anorak meistä moneen teki!

Mitä itse koulutuspäivien antiin tulee, en olisi jälleen kerran voinut etukäteen edes aavistaa millaisille vesille joutuisin. Oivalsin muun muassa, että ärtymyksellä voi olla monet kasvot. Ärtymys voi piilottaa sisäänsä vaikkapa surua, levon tarvetta tai tyytymättömyyden tunnetta. Oivalsin, että kehon vasen puoli voi ottaa kantaakseen piilotettuja tunteita ja rentoutua, kun tunteet saavat nimen ja pääsevät esiin. Eräs koulutukseen osallistuva kertoikin teoriasta, jonka mukaan keho jakautuu feminiiniseen ja maskuliiniseen puoleen. Arvatkaapa, kumpaa puolta vasen puoli edustaa...

Oivallusten vyyhti jatkui koulutuksen jälkeen kotona. Katsonkin tällä hetkellä sekä omaa elämääni että elämää ylipäätään aivan uudesta näkökulmasta.  Kiitänkin kovasti sekä kouluttajia että koulutukseen osallistuvia keskusteluistamme, harjoitteluistamme ja kohtaamisistamme, joiden myötä itsensä tutkiskelu syvempää kuin aiemmin oli mahdollista. Olin jälleen kerran epämukavuusalueella, mutta luottavaisemmin kuin viimeksi. Opinkin, että omat rajat ja omat tärkeät suojamekanismit voi säilyttää, vaikka paljastaakin itsensä toisille ja ennen kaikkea itselleen. Taputan myös itseäni olkapäälle rohkeudesta katsoa uuteen suuntaan. Sillä ainahan vaihtoehtona olisi sulkea silmänsä ja korvansa ja pitää vanhasta tutusta ja turvallisesta kiinni. Tein kuitenkin jo viime koulutuspäivillä sen päätöksen, että katson pintaa syvemmälle, sillä haluan oppia, kehittyä ja kasvaa. Niin ihmisenä kuin työssäni. 

On mielenkiintoista, että mitä syvemmälle mielen ja kehon syövereihin sukeltaa, sitä helpompaa on hengittää. Haluankin tähän loppuun linkata yhden ehdottomasti suosikkibiiseistäni, joka kuvastaa tunnelmiani juuri nyt.

-Katja

Kommentoi