Ladataan...

Kuva: Pixabay

Näin ajattelin tänään aamupäivälla ohjatulla jumppatunnilla. Hyvänolon tunne lähti virtaamaan koko kehoon musiikin ensitahtien lähtiessä soimaan. Pysyin rytmissä hyvin mukana ja jaksoin kaikki liikkeet koko tunnin ajan. Olin ylpeä kehostani. Hitto vie, minähän pidän kehostani. 

MINÄ OSAAN!

En ole missin mitoissa eikä minusta ole fitness-kisalavoille. Kehitettäviä kohteita löytyy niin kestävyyden, liikkuvuuden kuin lihaskunnon saralla. En ole paras missään urheilulajissa enkä pysty kaikkeen, mitä haluaisin.  Mutta pystyn tekemään kehollani kuitenkin niitä asioita, joista nautin. Voin kävellä, juosta, pyöräillä ja tanssia. Voin venytellä ja joogata, nostaa painoja ja punnertaa.  Voin harjoitella käsilläseisontaa, leaunvetoa, siltaa tai spagaattia. Voin kantaa kauppakassit ja nousta portaita. Hikoilla tai ottaa iisimmin, fiiliksen mukaan, yksin tai porukassa.

Parasta on se, että aina voin oppia kehostani uutta. Esimerkiksi tänään olin todella tyytyväinen, kun sain pidettyä ajatukseni lapatuessa kahvakuulaosiossa ja tehtyä vatsalihaksia pilateksesta tuttujen oppien mukaisesti jännittämättä samalla niskojani. Olen siis kehittynyt liikkujana aiemmasta. Läpsy minulle!

JUURI MINULLE SOPIVAA LIIKUNTAA AJATUKSELLA

Liikunta ei ole minulle kalorienkulutusta tai pakollinen paha. Se on paitsi kehonhuoltoa myös mielentuuletusta. Kun viime vuonna sain useaan otteeseen kuulla rintarankani huonosta liikkuvuudesta, niskan oikeasta asennosta, keskivartalon hallinnan ja lapatuen merkityksestä on mahtava huomata ajatuksella keskittyvänsä juuri näihin kehitettäviin kohteisiin ja oivaltaa itsekin niiden merkitys. Vähemmän päänsärkyjä, notkeampi ranka ja ryhdikkäämpi olo ovat juuri ne palkinnot, mitä olen hakemassakin.

Toki sen verran kunnianhimoinen olen, että haluan oppia paremmaksi niissä lajeissa, joita teen, eli tavoittelen muutakin kuin arjessa tuntuvaa hyvää oloa, mutta koen olevani oikealla tiellä myös niiden saavuttamisessa. Ajatuksella tehty liike kun menee juuri sinne minne pitääkin ja muovaa kehoa juuri siihen suuntaan, mihin haluankin. 

Joskus haluaisimme kehomme pystyvän asioihin, joihin se ei ongelmitta pysty.  Been there done that. Liikunnassa, kun missään muussakaan, enemmän ei ole enemmän, sen olen itsekin saanut karvaasti kokea. Päinvastoin, joskus vähemmän on enemmän, jos se tehdään ajatuksella. Liikatekeminen myös usein johtaa epätasapainoon muiden tarpeiden, kuten syömisen ja levon, suhteen. Sopivan tasapainon oppii kokeilemalla ja kuulostelemalla kehoaan.

Itse olen oppinut hurjasti kehostani vuosien mittaan paitsi kokeilemalla erilaisia lajeja myös erilaisissa käsittelyissä, kuten hieronnassa. Ulkopuolisen palaute on joskus erittäin tervetullutta, lisäksi erilaisten vaivojen myötä olen oppinut arvostamaan kehoni toimintaa. Kaikki meissä jalkapohjista päänahkaan on jollain tapaa yhteydessä toisiinsa ja siksi oman kehonhuolto ei ole vain pikavenyttelyitä jumppatunnin jälkeen tai puolivuosittaisia hierontoja. 

HUONOTKIN PÄIVÄT KUULUVAT ASIAAN

En suinkaan ole rakastunut kehooni joka päivä. Myös minulla on niitä hetkiä ja päiviä, kun koen kehoni vääränlaiseksi, jäykäksi, turvonneeksi ja näen pääosin niitä kohtia, joihin en ole tyytyväinen. Se ei suinkaan johdu siitä, että kehoni muuttuisi radikaalisti joka päivä, vaan pitkälti mieliala, väsymys, hormonit, vatsantoiminta, nälkä tai liikkumisesta palautumattomuus saavat minut kokemaan itseni epämiellyttäväksi. Peilikuvakin voi vaihdella sen mukaan, millaiset lasit päässä kuljen päivän aikana.

Koen tärkeänä sen, että opin tuntemaan oman kehoni toimintaa, jotta tällaisina ei-niin-ihanina päivinä osaan kohdella itseäni ja kehoani tarpeenmukaisella tavalla. Että syön, lepään ja rauhoitun sen sijaan, että tekisin turhia päätelmiä kehoni tilasta.  Kehon kannalta pahinta on stressaavan tai väsyneen työpäivän jälkeen lähteä vielä nostamaan sykkeitä lenkkipolulle tai pumppaamaan rautaa salille eli lisäämään kehon stressikuormaa, kun keholla on tarve nimenomaan saada stressitasoja alas jollakin sekä mieltä että kehoa rentouttavalla tavalla.

Jos elämässä tuulee kovasti, viisasta on käydä vaikka matolle hetkeksi makaamaan ja pohtia hetki sitä, mitä todella tarvitsen. Jos kireän päänupin hoitokeinona olisi kupillinen kuumaa ja Netlix, kokovartalohieronta, putkirullaus tai kunnon yöunet, on minun parasta tehdä juuri se. Lopputuloksena voi olla seuraavana aamuna virkeämpi, notkeampi, kivuttomampi ja kevyempi keho. Keho, josta on ehkä helpompi pitää. 

KEHONI ON KOTINI

Kehoni ei ole irrallinen osa minusta, vaan minä asun kehossani. Kun pidän huolta tästä asunnostani, myös viihdyn siinä. Tärkeintä ei ole se, miltä näytän, vaan miltä tunnun. Ja siihen voin itse vaikuttaa omilla valinnoillani. Kun syön ja nukun säännöllisesti ja riittävästi, jaksan liikkua ja palautua ja kehityn. Mikäpä on oleillessa kodissa, jossa voin elää kuten haluan, melko vapaasti, realistisin ehdoin toki. Kuten oikeassakin elämässä, kotia on siivottava ja siitä on pidettävä huolta.

Jos siis et ole sinut kehosi kanssa, pohdi, oletko näin tehnyt.  Onko mielesi hyvä vuokralainen? Kannatko vastuuta luustosi, lihastesi ja niveltesi, siis kantavan perusrunkosi,  hyvinvoinnista?  Käytätkö koko keuhkojesi kapasiteettia, tuulettuvatko rakkulasi, virtaavatko nesteesi vapaasti? Entä ruokitko myös kehoasi tarpeeksi ja annatko sille riittävästi lepoa? Ovatko kaikki tarpeesi tasapainossa? 

KUINKA VOI OPPIA PITÄMÄÄN KEHOSTAAN?

Saamieni asiantuntijavinkkien ja omakohtaisten kokemusten perusteella olen päätynyt nykyisiin suosikkitapoihini liikkua. Viime vuotiset päänsäryt muistuttivat kokonaisvaltaisen kehonhuollon merkityksestä, joten venyttelyt, rullailut ja joogaliikkeet ovat tulleet jokapäiväiseen arkeen mukaan. Kannan nyt paremmin vastuuta itsestäni ja hyvinvoinnistani kuin joskus aiemmin. Veikkaan, että se vastuunottaminen on tärkeä osa itsestä pitämistä. Joskus harmittelen, että olisinpa ollut näin viisas jo nuorempana, mutta niinhän se menee, että kantapään kautta oppii parhaiten. Joskus kirjaimellisesti.

Minulla kehostani pitäminen syntyy tiedon ja kokemuksien pohjalta. Olen oivaltanut, mistä keho rakentuu ja miten minä voin sen hyvinvointiin vaikuttaa. Mielestäni tärkeä pointti kehostaan pitämisessä tai sen harjoittelemisessa on  ymmärtää se, ettei ole olemassa täydellistä kehoa. Jokaisessa kehossa on vahvuudet ja heikkoudet. Katsojan ja kokijan mukaan. Vertailu on siten turhaa. Toinen tärkeä pointti on ymmärtää myös se, ettei kehostaan pitämisen sanominen ääneen vaadi 100% tyytyväisyyttä 24/7.

Se, mitä kehosta pitäminen mielestäni sen sijaan vaatii, on oppia tuntemaan itseään ja kehoaan sekä oppia elämään itselleen sopivalla tavalla.  Jos pyrit miellyttämään muita tai vaadit itseltäsi ja keholtasi mahdottomia, on aivan varmaa, ettei onnistumisen kokemuksia kovin helpolla irtoa. Todennäköisesti vietät epämiellyttäviä aikoja kehossasi. Siirrä siis armollinen katse kehoosi ja hyväksy se, mitä näet. Hyvine ja huonoine puolinesi. Hyväksy se, mitä voit muuttaa ja mitä et. Halutessasi voit keskittyä sitten kehittämään kehoasi. Tai sitten voit vain olla juuri se, kuka olet. 

Mutta muista. Kehosta pitämistä ei kukaan tule sinulle tarjoamaan ulkopuolelta. Se on sisäsyntyistä. Se on sinun itse löydettävä.  Onneksi ratkaisun avaimet ovat lähellä. Nimittäin juuri sinussa. 

Näihin tunnelmiin, hyvää viikonloppua!

-Katja 

Ladataan...

Kuva: Pixabay

Onpas oudon ihanaa istua taas koneen äärellä ja avata blogialusta. Käyttäjätunnuksen ja salasanan sentään muistin, sen verran monta kertaa ne on tullut tänne näpyteltyä. Viimeisin blogikirjoitus näytti olevan lokakuulta, tauko kirjoittamisesta tosin tuntuu PAAALJON pidemmältä kuin reilulta kahdelta kuukaudelta. Tosin onhan tahti syksyn myötä selvästi hidastunut verrattuna kevääseen, jolloin viikottain tuli postauksia julkaistua. Ajoittain blogia tuli mietittyä, muttei sen enempää. Ajatus ei ollut enää kulkenut mukana.

MITÄ TAPAHTUI? 

Mitään maata mullistavaa ei ole tapahtunut, asiat ovat hyvin, en vain kerta kaikkiaan työpäivän jälkeen enää jaksanut istua koneelle, kun jo päivän aikana oli useita hetkiä tullut koneella vietettyä. Postausideoita oli välillä mielessä, mutta itse tekstin tuotto hiomisineen, kuvien lisäyksineen,mahdollisine teknisine vaikeuksineen tuntui sen verran vaivalloiselta jo ajatuksena, että päätin suosiolla jättää koneen kiinni ja keskittyä vain työpäivästä palautumiseen ja tehdä juuri sitä, mitä huvitti, pakolliset kotityöt yms. toki hoisin. 

Vuoden 2017 lopulla tein tilinpäätöstä kuluneesta vuodesta, sen vaikutuksista kehooni ja mieleeni. Viime vuoden aikana olen kärsinyt selkävaivoista ja migreeneistä enemmän kuin koskaan aiemmin muistan. Syksyllä aloitin migreenin estolääkityksen, jolla pahimmat piikit sain taltutettua, mutta itse migreenin aiheuttajia, väsymystä, stressiä ja lihaskireyksiä, lääkitys ei poistanut tietenkään, joten niihin oli pakko tulla muutos.  Uudenvuoden päätökseni oli pitää parempaa huolta itsestäni, nostaa oma hyvinvointi esille, pitää kiinni omista rajoista. Ajatuksin ja teoin. Joululomalla sain nollattua tilanteen, kerättyä jälleen voimia ja uuteen vuoteen lähdinkin uusin aivoin. Vaikka olin tehnyt jo koko syksyn ajan havaintoja minua kuormittavista asioista, sain ne varsinaisesti käyttöön vasta, kun uusi vuosi uusine kalentereineen odotti täyttämistään.

MIKÄ ON MUUTTUNUT?

Vuoden alku on lähtenyt lupaavasti. Olen nukkunut säännöllisemmin koko viikon ajan (niin, syksyn loppupuolella tuli paha tapa "nukkua univelkoja" pois viikonloppuisin, mikä ei tietystikään ole suositeltava tapa ja sen kyllä huomasin lisääntyvinä päänsärkyinä). Olen huoltanut kehoani joogan ja venytysten avulla aiempaa enemmän, vaihdoin harrastuksia mieluisimmiksi ja paremmin keholleni sopiviksi ja huolehdin töissä taukoliikunnasta. Istumatyöläinen kun olen ja tulen ammattini puolesta varmasti olemaankin pitkään, on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että nivelet ja ranka pysyvät nesteytettyinä ja liikkuvaisina, jotta pahemmilta selkävaivoilta vältyn. Minulla on sukurasitteena selkävaivat, joten vaivojen ennaltaehkäisy on nyt helpompaa kuin vaivojen hoito joskus myöhemmin. Toistettujen liikkuvuusliikkeiden myötä olen oppinut pitämään niistä ja kaipaamaan niitä heti aamusta lähtien. En siis tee mitään pakolla, vaan omasta valinnastani. 

Ja lopputuloksena on kokemus siitä, että elämä, asiat ja aika on paremmin omassa hallinnassani. Kun luovuin liiasta tekemisestä, stressiä aiheuttavista asioista ja järkeisti tavoitteitani, sain helpommin hallittavissa olevan paketin todella mukavia asioita. Periaatteissa tein yksinkertaisia siirtoja, mutta ajatuksella. Ja se onkin uusin oivallukseni. Asioita voi tehdä ja asioita voi tehdä (hyvin). Jälkimmäisessä ajatus on mukana, ensimmäisessä se on sinnepäin. Uskon, että muutokseni tulevat paremmin kestämään arkea kuin aiemmin ja siten ovat pysyviä.

MIKÄ ON BLOGIN KOHTALO?

Mitä tulee kirjoittamiseen ja blogiiin, voisin sanoa löytäneeni blogin uudelleen. Kun viime vuoden puolella blogin pitämisestä tuli pikemminkin suoritus, pakolla tehtävä muiden to do-listan asioiden keskellä, lähtee kirjoittaminen nyt jälleen minusta itsestäni ja halusta kirjoittaa. Olen viime viikkoina huomannut ajattelevani blogia usein ja sitä millaista blogia haluan pitää ja miksi. Taukoa ajattelin ensin pitää niin kauan kuin tarvitsee, blogin lopettaminenkin kävi mielessä. Kuitenkin aika- ja voimavarasyöppöjen vähetessä ja tekemisen sutkakoiduttua on aikaa ja voimavaroja vapautunut ja ne haluan nyt käyttää jälleen tähän, kirjoittamiseen. Mitään uutta ja mullistavaa ei ole luvassa, edelleen kirjoitan asioista, joita pyörittelen omassa päässäni tai joita potilaiden kanssa keskustelessa nousee esille. Kirjoitan, koska olen valinnut kirjoittaa. En kirjoita pakosta tai vanhasta tottumuksesta, en tavoittele blogilla mitään sen kummempaa kuin omaa hyvää oloa. Sillä olen omalla kohdallani huomannut yleensä parhaiten toimivan sen, että teen tekemisen ilosta vailla suurempia suunnitelmia. Siitä tulee se tekemisen rentous ja ilo, jotka saavat minut kerta toisena jälkeen jatkamaan. Ja jatkamisella, säännöllisyydellähän ne tulokset tehdään. 

Katsotaan, miltä blogi tulee näyttämään vuonna 2018. En nimittäin itsekään tiedä, mutta ounastelen hyvää :)

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

-Katja

Ps. Ah, tuntuipa hyvältä pitkästä aikaa kirjoittaa ja julkaista postaus!

Ladataan...
Onnellinen keho

Kuva: Pixabay

Varmasti meillä kaikilla on omat suosikkiruokamme, vastaavasti omat inhokkimme tai ainakin ne vähemmän mukavat ruoat syödä. Niin myös minulla. Jo lapsesta saakka olen pitänyt kovasti pinaattikeitosta.

Olin haltioissani, kun koulussa oli lounaaksi tätä vihreää keittoa kera keitetyn kananmunan ja karjalanpiirakan. Erittäin toimiva kombinaatio! Edelleen yhdistän nämä kolme ruoka-ainetta toisiinsa kuuluvaksi. Joskus olen tehnyt pinaattikeittoa itse, joskus ostanut valmiina tai syönyt lounaspaikoissa. Olen kokeillut niin pakaste- kuin Pirkan, Rainbown, Kokkikartanon yms. versiot, suuresti en ole eroja havainnut. Olen ollut vain tyytyväinen saadessani pitkästä aikaa nauttia lapsuuden herkkuruoastani.

Tai no, olin vielä tähän viikkoon asti. Minulle on nimittäin käynyt niin, että tässä kuluneen vuoden aikana olen ostanut töihin evääksi tätä keittoa useammin kuin muutaman vuoden aikana yhteensä. Lopputuloksena...  kyllästyminen. Enää ei pinaattikeitto edes ajatuksena herätä kiinnosta. Päinvastoin. 

Kun tämän ajatuksen totesin ääneen, pohdin hetken, mistä se johtuu. Ja päädyin vain yhteen syyhyn: olen syönyt lempiruokaani niin usein, että siitä on tullut tavallista. Itse asiassa jopa syy sille, miksi pinaattikeitosta alun perin on tullut lempiruokaani taitaa piillä siinä, ettei meillä kotona sitä juuri syöty. En muista kertaakaan äitini sitä itse valmistaneen ja vain pari kertaa muistan kotona pakastekeittoa sulattaneeni kattilassa. Ei ole siis ollut mikään tavanomainen ruoka perheessäni, joten ehkäpä juuri siksi, harvinaisuuden vuoksi, keitto on niin hyvältä maistunut aina koulussa tai muualla, missä sitä on tarjottu. 

Mitä opimme tästä? Tutuiksi, tavallisiksi, ei-rajoitetuiksi päätyneet ruoat menettävät hohdokkuutensa. Ja toisinpäin, harvoin, spesiaalitilanteissa tai rajoitetusti saatavat ruoat houkuttelevat enemmän, maistuvat paremmilta ja palkitsevat enemmän. 

Samaa tulosta kertovat syömiskäyttäytymistutkimuksetkin, joissa ruokien houkuttelevuutta tai palkitsevuutta on tarkasteltu. Esimerkiksi tämän kuun alussa Hesarissa julkaistiin artikkeli ruokahimojen synnystä. Artikkelissa haastateltiin Itä-Suomen yliopiston tutkijaa Leila Karhusta, joka mainitsi muun muassa ruokien kieltämisen lisäämässä tiettyjen ruokien himoamista. Vaikka yleensä puhutaankin herkkujen himoamisesta, mihin olemme taipuvaisia luontaisten makean ja rasvaisen mieltymyksiemme vuoksi, on niihin liittyvää psykologista puolta tärkeä myös nostaa esille myös arkiruokakeskusteluun.  Mitä jos söisimmekin suklaata täysin sallitusti ja hyvällä omallatunnolla? Maistuisiko se enää yhtä taivaalliselta ja houkuttaisiko se enää syömään sitä paljoa kerralla?

Jos tähän vastaisin omalla pinaattikeittokokemuksellani, sanoisin, että mitä arkisemmaksi, jatkuvasti saatavilla olevaksi syömämme asiat muuttuvat, sitä vähemmän ne kiinnostavat. 

Jos siis koet tiettyjen ruokien olevan sinulle ongelma, kysy itseltäsi kaksi asiaa:

1. Milloin viimeksi olet kyseistä ruokaa saanut?

2. Saatko kyseistä ruokaa milloin vain haluat vai rajaatko sen saamista jotakin?

Jos vastaat ensimmäiseen kohtaan, "ettet muista" tai "kauan aikaa sitten" ja jos vielä rajoitat sen syömistä jollakin tapaa, mitä todennäköisemmin kyseinen ruoka tulee pysymään korokkeella, maistumaan taivaalliselta ja houkuttamaan sinua syömään sitä niin paljon kuin vatsa vetää, kun kerrankin sitä itsellesi suot.

Jos taas vastaat 1.kohtaan esim. "eilen", "tänään" tai "vasta" ja rajoitat syömisiäsi jollain tapaa, on kielletyn hedelmän himo silti suuri. Niin suuri vaikutus mielellämme on. 

En kannusta tekemään kaikesta hyvästä ruoasta arkista, lemppareita saa edelleen olla. Kannustan olemaan tekemättä syömisestä liian hienoa ja mahtavaa, jotta ylilyönneiltä ja turhilta syyllisyyden tunteilta vältyttäisiin. Syömisen on tarkoitus olla tavallista, luonnollista, vain osa arkea. Isompi rooli voi kieliä ongelmista ruokaan suhtautumisessa. 

Ja mitä minun pinaattikeittosuhteeseeni tulee, veikkaan, että se palautuu vielä ainakin jossain määrin ennalleen ajan kanssa. Ja jos ei palaudu, niin ei se mitään. Olen jo monet keittoni saanut. Onneksi maailmassa on muitakin hyviä ruokia ja ennen kaikkea hyviä asioita, joista iloita ja saada onnen tunteita :)

-Katja

Pages