Elämää sängyn pohjalla

En saa elämästä otetta. Kaikki tuntuu liian vaikealta ja vaativan liikaa ponnistelua. Mitään en jaksa ja mikään ei kiinnosta. Tekee vain mieli maata sängyssä tuijjotellen puhelinta ja nukkua. Tai noh, nukahdan aina vahingossa enkä tarkoituksellisesti. Painajaiset pääsevät valloilleen silmieni painuessa kiinni, joten pyrin välttämään nukkumista. Eihän se ole mielekästä maata yksin sängyssä tekemättä mitään, mutta muutakaan en juuri nyt jaksa. Keho ja mieli tuntuu voimattomalta. Ihan kuin ne eivät jaksaisi enää taistella. Taistella pysyäkseen koossa ja edustuskunnossa. Hävettää taas olla tässä kunnossa, joten en halua poistua kotoa tai nähdä ihmisiä. Joka kohtaa särkee ja itkuherkkyys on vaivannut jo päiviä. 

IMG_0350.JPG

IMG_0394.JPG

IMG_20181113_134712.png

IMG_20181113_134811.png

IMG_20181114_131345.png

Aina sama juttu. Ensin masentaa ja sitten naurattaa, elämä on paskaa ja pian elämä onkin taas ihanaa. Aivan kuin yhdessä kehossa asuisi kaksi täysin erilaisella mielialalla varustettua henkilöä. Ne hallitsevat vuorotellen, mutta niitä ei voi väen vängällä repiä esiin. Niillä on aivan oma työnjakonsa. Yleensä se pelottava, melankolinen tyyppi kyykyttää tätä mukavaa höpönassua. Tässä minä nyt sitten odottelen, että tämä kiva tyyppi pääsisi vuorostaan leimaamaan oman kellokorttinsa. 

IMG_20181113_134741.png

FB_IMG_1537051928355.jpg

Eikä tämä tekemättömyys edes ole mukavaa ja rentouttavaa. Aivoissa on jäänyt levy päälle…”pitäisi, pitäisi, pitäisi, pitäisi”…kaikkea mahdollista pitäisi tehdä. Jaksamattomuuden mukana tulee syyllisyyden tunne. Pitäisi osata olla iloinen siitä, että saan päivän aikana tehtyä edes asian tai kaksi, mutta kyllähän tämä harmittaa. Ei tässä muu auta kuin astua ulos mukavuusalueelta. Vaikka asiat ei juuri nyt innostaisi, ei se tarkoita etteikö niitä silti tulisi tehdä.

Always look on the bright side of life. Ulkona on koleaa ja harmaata, mutta siellä on raitista ilmaa. Salille on matkaa ja siellä on ihmisiä, mutta treenin jälkeen olo on paljon parempi. Opiskelu turhauttaa ja keskittymiskyky herpaantuu koko ajan, mutta se avaa ovia hyvään tulevaisuuteen. Sosiaalisuus vaatii panostusta myös minun osaltani ja juuri nyt tuntuu, että kukaan ei kunnolla ymmärrä minua, mutta rakkaiden pitäminen lähellä kannattaa. Tällä taktiikalla saan useimmiten itseni nousemaan ylös sängystä. En aina, mutta useimmiten. Joskus kaikki positiivisuus on painettu syvälle mullan alle ja joutuu kaivelemaan hieman pidempään. Mutta hei se sängyssä makaaminen on hyvää aikaa aivotyöskentelylle! Toinen hyvä taktiikka on edetä päivä kerrallaan. Huolehtia siitä, että selviät nyt tämän päivän läpi. 

IMG_20181114_131223.png

”Suuria elämänhallinnan vaikeuksia”, näin terapeuttini kirjoitti minusta koneelleen. Jokainen päivä on minulle pientä kamppailua ja tunnen olevani hieman hukassa. Olen nyt päättänyt ottaa tehtäväkseni keskittyä ihan normi arjen askareisiin ja saada ne rullaamaan. Kolmas taktiikkani on kehua itseäni pienistäkin onnistumisista.

IMG_20181114_131239.png

 

U took ur meds today, freaking fantastic

IMG_0353.JPG

You did the dishes today *round of applause* 

IMG_0390.JPG

U showered today, u gorgeous bitch 

IMG_0354.JPG

IMG_20181114_133008.png

 U left the house today *pats on the back* 

IMG_0386.JPG

U went to the store today, u go girlll 

IMG_0388.JPG

U went to the gym today, that’s fab 

Snapchat-236140774.jpg

U did some studying today, fucking awesome 

IMG_0334.JPG

U cleaned your apartment today, yasss queen 

IMG_0239.JPG

U opened up about ur problems today *thumbs up* 

IMG_20181017_071801.png

U had a chill night at home today instead of clubbing, niceeee

IMG_0290.JPG

U wore makeup today *brofist* 

IMG_20181109_130934_342.jpg

Itseään saa kehua. Jopa tällaisista ”pienistä” saavutuksista. Aluksi se saattaa tuntua hassulle, sillä ”nämähän on ihan normi juttuja, joita kaikki muutkin tekevät…ei näistä ansaitse kehuja”, mutta jos nämä asiat tuottavat sinulle hankaluuksia ja sinä onnistut tekemään ne silti, on se kehujen paikka. Minun elämä vaikuttaa ulkopuolisen silmin todella helpolta, mutta meillä kaikilla on omat demonimme, jotka vaikeuttavat elämäämme. Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. 

Miksi minä sitten oikein kirjoittelen tällaisista asioista…valittaakseni? Saadakseni sympatiaa? Ei ja ei. Kirjoitan näistä asioista saadakseni ymmärrystä ja ehkä joku voi samaistua tilanteeseeni/mietteisiini…”en olekaan yksin”. Olen pysytellyt nyt taka-alalla aikalailla kaikesta, koska elämässäni on yhtäaikaisesti tapahtunut ei mitään ja aivan liian paljon. Vietin 19v syntymäpäiväni yksin (omasta tahdostani) ja se sai minut tajuamaan, että tarvitsen ihmisiä ympärilleni. Joten minuun saa ottaa yhteyttä, tuetaan toinen toisiamme. En aina jaksa lähteä liikkeelle, mutta jos edes silloin tällöin. 

IMG_20181113_134759.png

IMG_20181113_140114.png

 

Näiden kaiffareiden kanssa olen nyt eniten viettänyt aikaa…

IMG_0397.JPG

IMG_0398.JPG

(Ainut joulubiisi, johon olen ehtinyt addiktoitumaan) 

IMG_20181113_135105.png

Viime viikot olen elänyt elämää sängyn pohjalta käsin, mutta se antoi minulle paljon aikaa ajatella seuraavaa siirtoani. Suunta on nyt ylöspäin ja polttoaineena toimii optimismi, kärsivällisyys ja pienistä saavutuksista iloitseminen. Kaamosmasennus meinaa kavuta niskan päälle, mutta minä potkin sitä takaisin persuuksille.

Pidetäänhän ihmiset toisistamme huolta kaiken tämän harmauden keskellä! 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *