Ihmissuhdesoppa

Miten voin olla näin huono rakkaudessa? Miksi pelkään rakastaa, vaan hankaloitan asioita tahallani satuttaen niitä ihmisiä, jotka välittävät minusta eniten? Hyödynnänkö muiden rakkautta vain omaksi edukseni ja kun en enää tarvitse toisen huolenpitoa, hylkään hänet kylmästi? Olenko sitoutumiskammoinen? Toiminko ”jätän toisen ensin ennen kuin hän ehtii jättää minut” -logiikalla? Enkö vain ole tyttöystävämateriaalia?

Kaikki nämä kiperät kysymykset tulvivat esiin aivojeni sopukoista saaden aikaan puristuksen tunteen sydämessäni. Vasta äsken tunsin olevani iloinen maatessani sängyllä käsikädessä toisen ihmisen vierellä. Sitten sain viestin exältäni, joka on maailman ihanin ja välittävin ihminen, mutta ketä en rakastanut tarpeeksi pystyäkseni jatkamaan kaukosuhdettamme. Minä asun Suomessa, hän Aasiassa…olimme onnellisia, mutta liian kaukana toisistamme. Ero on tuore, joten meillä molemmilla on vielä tunteet pinnassa ja haavat apposen auki…hänellä hieman enemmän kuin minulla. Totta puhuen olen tietoisesti ja tiedostomattomasti ripotellut suolaa hänen haavoihinsa, sillä olen tällä hetkellä tavallaan avoimessa suhteessa (kerrankin ihmisen kanssa, joka ei asu tuhansien kilometrien päässä) ja keskittynyt olemaan mokaamatta tätäkin juttua. Exäni ei ole vielä valmis näkemään minun onneani jonkun toisen kanssa, enkä todellakaan syytä häntä siitä, se on täysin normaalia ja asiaan kuuluvaa. Ja aivan kuten hän minulle viestissään ilmaisi, jos näkisin hänen viettävän lähekkäin aikaa jonkun toisen ihmisen kanssa muutama päivä eromme jälkeen, olisin negatiivisten tunteiden vallassa. Yritämme kuitenkin pysyä ystävinä, vaikka itse edelleen olen pessimistinen exien välistä ystävyyttä kohtaan. 

Viimeksi kun erosin, olin eron jälkeen helpottunut ja tiesin tehneeni oikean päätöksen. Hyppäsin suhteeseen, koska olin yksinäinen ja roikuin siinä kiinni kynsin ja hampain 7 kuukauden ajan, sillä pelkäsin jääväni taas yksin. Kyseinen seurustelusuhde oli myrkyllinen monestakin syystä, osa minusta johtuvia ja osa ei. Suurin ongelma oli valtaisa välimatka…lennot eivät ole halpoja Suomesta Amerikkaan. Yhtenä iltana raivostuin täysin, kun tunsin, ettei minua otettu tässä suhteessa vakavasti, olin vain hauska ajanviete, joten laitoin suhteelle pisteen. Kirjoitin ”jäähyväisviestin” ja blokkasin silloisen poikaystäväni, jotta hän ei voinut ottaa minuun yhteyttä somen kautta. Nettisuhde oli helppo päättää muutamalla klikkauksella. Enkä enää sen koommin kuullut koko häiskästä. 

Ei kulunut aikaakaan, kun löysin netistä yhden maailman mukavimmista ihmisistä ja meidän ollessa yhä tutustumisvaiheessa kyseinen henkilö kysyi minua olemaan hänen tyttöystävänsä. Vastasin myöntävästi, mutta varoitin häntä, että olen mestari sabotoimaan ihmissuhteitani ja aiheuttamaan toiselle kurjan olon. Näin kuvioihin astui elämäni ensimmäinen tyttöystävä. Olin innoissani ja hän teki minut aidosti onnelliseksi. En ole maailman paras ja helpoin ihminen, mutta hän kohteli minua aina hyvin. Minulla ei ole hänestä mitään pahaa sanottavaa. Hän rakasti minua täydestä sydämestään, mutta minä en kyennyt samaan. Tyttöystäväni oli minun paras kaverini, se, jolle pystyin uskoutumaan aiheesta kuin aiheesta. Miettiessäni suhdettamme ”syvällisesti” havaitsin, että viime aikoina kaipasin häneltä enemmän vain ystävyyttä kuin muuta rakkautta. Kyseenalaistin myös oman seksuaalisen suuntautumiseni…ehkä en olekaan bi tai pan…tunsinko koskaan vetoa tyttöystävääni kohtaan vai kaipasinko vain toisen ihmisen antamaa huomiota? Eiköhän nämäkin asiat selkene aikanaan. En edelleenkään tiedä teinkö suuren virheen ja päästin irti elämäni rakkaudesta, mutta aika näyttää. 

Osa syynä päätökseeni erota viimeisimmästä kaukosuhteestani oli se, että löysin jonkun täältä Suomesta. Olin avoimessa suhteessa tyttöystäväni kanssa sekä avoimessa suhteessa suomalaisen pojan kanssa…omatunto soimasi kahdessa suhteessa olemisesta. Suhteet vaativat aina veronsa, mutta kaukosuhteet ovat vieläkin hankalampi ylläpitää, joten päätin astua syrjään ja katsoa mitä elämällä on tarjota Suomen sisällä. Olen ihminen, joka on aina toinen jalka oven välissä ja pelkään liiallista sitoutumista yhteen ihmiseen. Tällä hetkellä vierelläni nukkuu henkilö, joka saa oloni tuntemaan hyväksi, mutta huomaan sabotoivani meidän suhdettamme etsimällä muita, joilta hakea huomiota. En ole enää niin naiivi rakkauden suhteen kuin ennen, mutta en edelleenkään ole oppinut rakastamaan täydestä sydämestäi tai kyennyt luottamaan sydäntäni jonkun toisen otteeseen. En ole ollut kunnolla sinkku pitkään aikaan, aina on ollut jotakin säätöä, ja mietin hyppäänkö suhteesta toiseen tai säädöstä toiseen vain välttääkseni yksin olemista. En edes tiedä missä mennään tämän hetkisen ”säätöni” kanssa, enkä uskalla tuoda asiaa puheeksi, sillä totta puhuen en edes tiedä, missä haluaisin meidän menevän. Kerrankin haluan olla stressaamatta asioista ja antaa asioiden edetä omalla painollaan.

Viestitellessäni eilen exälleni siitä, mitä asioita minun tulisi täällä blogissani käsitellä, sanoin, etten tule kirjoittamaan mitään ihmissuhteistani. Kuinkas kävikään. Aivoni prosessoivat asioita niin kauan kunnes ilmaisen ne kirjallisesti jossakin, jotta voin ikäänkuin tarkastella ja pyöritellä niitä pääni ulkopuolella. Minun siis täytyi kirjoittaa näistä asioista jonnekin ja haluan ajatella, että blogini on ajatusteni turvapaikka. 

Seurustelusuhteet ovat minulle vielä aivan uusi juttu ja olen aina äärimmäisen yllättynyt siitä, jos joku on kiinnostunut minusta romanttisessa mielessä. Ehkä nyt onkin vain aika elää ja kokeilla. Kyllä minäkin vielä opin rakastamaan. 

Nyt suljen silmäni ja käperryn olemaan the little spoon. 

IMG_20181012_012222.png

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *