Maanantai-illan mietteitä

Tuntuu, että haluaisin tällä hetkellä aivan toisenlaisen elämän. Sellaisen elämän, joka on täynnä seikkailuja ja iloa. Matkustaa asuntoautolla ympäri Eurooppaa rakastamani ihmisen ja muutaman karvakaverin kera. Ehkäpä tämä voisi olla minun tulevaisuuden haaveeni, jotakin mitä odottaa.

Tunnun junnaavani taas paikoillani, aivan kuin pyörisin paikallani ympyrää. Tänään olin niin väsynyt sekä turhautunut, että tuli itku ja melkeinpä luovutus. Teki niin mieli vain kömpiä peiton alle pahaa maailmaa piiloon. Mutta niin kuin äitini minulle tänään sanoi, itku puhdistaa. Nyt tuntuu, että kyllä tämä tästä, matkaa on jatkettava. Omaan edes jonkinasteista optimismia. 

Tulevaisuus pelottaa kyllä aika hurjasti. Entä jos en pysty siihen…aikuisuuteen. Minun on vieläkin joka päivä hankaluuksia suostutella itseni nousemaan ylös sängystä…kuinka voisin suorittaa opintoja ja käydä töissä. Noh, askel kerrallaan. 

Olen yrittänyt opetella pitämään itseni balanssissa, ettei tulisi niitä nollasta sataan kiihdytyksiä. Vaikeata on ollut. Haluaisin, että mielialan vaihteluni eivät enää etenisi vuoristoradan lailla, että ei koko ajan mentäisi ylös ja alas. Haluan saatana olla tasaisellakin välillä. 

Pieniä edistymisen askelia on kuitenkin tapahtunut. Nykyään osaan iloita enemmän aivan arkisista asioista. En myöskään enää ajattele olevani täysin paska ihminen, minussakin on hyvät puolensa. Ehkä olen kasvanut hieman ihmisenä ja ottanut opikseni aikaisemmista virheistäni.

Tiedän, että radikaalit muutokset eivät tule ratkaisemaan ongelmiani, joten sen sijaan, että karkaisin ulkomaille, yritän tehdä elämäni mieluisaksi täällä kotosalla. Uusi on jännää, mutta yleensä se hurmio kestää vain hetken. 

Pitäisi turvautua enemmän ympärilläni oleviin ihmisiin ja viettää heidän kanssaan aikaa sekä pitää heidät ajantasalla tilanteestani. Minulla on paha tapa erakoitua masennusjakson iskiessä. Terapeuttini mielestä esitän ihmisten edessä liikaa, että minulla menee jokin ylipirteys moodi päälle, ja se kuluttaa energiavarojani. Pelkään, etten kelpaa ihmisille tällaisena. Kuka haluaisi viettää aikaa masentuneen kanssa…

Kai sitä nyt voisi hellästi skarpata. Pitää itsellä ne jonkinlaiset rajat ja kuri. Elämää ei pidä viettää sängyn pohjalla vänisten. En kuitenkaan aseta itselleni mitään tavoitteita, sillä ne feilaa aina. Yritän vain pysyä poissa sängystä päiväsaikaan. 

Kyllä tämä tästä. Sinnittele, Alisa rakas. 

IMG_20181105_222505.png

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *