Perfektionismi – a blessing and a curse

Puhutaanko hetki perfektionismista, siitä pakonomaisesta täydellisyyden tavoittelusta? Noh, lyhyesti sanottuna se voi olla välillä aika perseestä ja sanon tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä. Tosiaan elämä perfektionistina on sekä kirous että siunaus. Olen joskus todennut, että masennus on kuin Muumilaakson Mörkö…herättää pelkoa saapuessaan paikalle ja jäädyttää kaiken ympärillään. Nykyään voisin käyttää tätä samaa vertauskuvaa myös perfektionismista. 

Ennen näin perfektionistin luonteeni pääosin hyvänä asiana, sillä hinku olla täydellinen kannusti minua kohti parempia tuloksia. Kouluhommat tuli suoritettua mallikkaasti ja treenaaminen kulki, sillä minä tahdoin olla yksi luokkani parhaista ja se, joka vetää eniten vatsoja liikunnan tunnilla. 

Vähitellen taipumuksestani perfektionismiin kuitenkin muodostui veriviholliseni, sillä koulussa vaikeusasteen noustessa tehtävät tehtiin itku kurkussa ja herran jumala, mikä katastrofi se oli, jos en päässyt viikkoon kuntosalille. Otin suorituspaineita ihan kaikesta ja pelko epäonnistumisesta kasvoi valtavaksi. Hiljalleen pääni sisälle muutti asumaan sellainen kaamea ämmä, joka vain kritisoi ja nalkuttaa. 

Kohta ei enää riittänytkään, että olin esimerkillinen opiskelija ja urheilija…halusin myös olla ihailtava persoona. Pian aloin huomaamaan kaikki pienimmätkin ”virheet” omassa elämässäni, käytöksessäni sekä persoonassani. Kun itsessään ei näe muuta kuin kasan virheitä, on elämä aika helvetin stressaavaa. 

Lukion ensimmäisen vuoden jaksoin vielä ponnistella…opiskella, liikkua ja harrastaa entiseen malliin. Sitten iski totaalinen uupuminen, itselleni aiheuttama stressi ja suorituspaineet kasvoivat liian suuriksi. En enää jaksanut panostaa kouluun niin, että todistus komeilisi pelkistä kympeistä ja yseistä, enkä treenata kuin hullu joka ikinen päivä. Tunsin epäonnistuneeni jälleen kerran, joten päätin luovuttaa, heittää kaiken ranttaliksi. En jaksanut enää välittää mistään. En ollut täydellinen ihminen ja vihasin itseäni sen vuoksi. 

Pyrin miellyttämään itseäni ja muita. Joka kerta, kun tapasin uuden ihmisen, muodostin aivan uuden persoonallisuuden juuri heitä varten, sillä halusin olla kyseisen ihmisen silmissä täydellinen. Tämä johti siihen, että lopulta en enää tiennyt kuka MINÄ oikeasti olen. Hakeutuessani terapiaan minulta kysyttiin, miten luulen ajautuneeni ahdinkoon. Itse ajattelen sen menneen näin: perfektionismi —> uupuminen —-> masennus. 

Elämässäni oli myös vaihe, kun huomasin pyrkiväni välttelemään kaiken uuden tekemisen kokeilemista. ”Entä jos mä en handlaakaan tätä hommaa heti, vaan feilaan…ai kauheeta…en taho.” Ahdistus pysyi hallinnassa, kunhan sain kokeilla asioita omassa rauhassani. Tässä vaiheessa ymmärsin, että perfektionismista oli muodostunut minulle oikea ongelma, joka rajoitti elämääni.  

Nykyään minulla on tapana psyykata itseäni ja tarvittaessa vääntää asiat rautalangasta omille kummallisille aivoilleni. Jos päähäni pulpahtaa esimerkiksi tällainen ajatus kuin ”Alisa hei, älä edes yritä, kun et sinä oo tässä hommassa mikään pro”, niin minä tiuskaisen takaisin, että ”jostainhan sitä pitää aloittaa, ei sinne huipulle vain synnytä, you know”. Joidenkin ihmisten mielestä saattaa olla huvittavaa, että käyn usein pääni sisällä tällaista dialogimaista keskustelua, mutta jos antaisin suunvuoron vain näille negatiivisille ajatuksilla ja toimisin niiden mukaan, ei elämäni olisi enää elämisen arvoista. Myös säännöllinen meditointi on auttanut minua opettelemaan tulemaan toimeen kaikenlaisten ajatusten kanssa. 

Pikku hiljaa alan näkemään taas perfektionismin valoisamman puolen. Enää päämääränäni ei ole täydellisyys vaan onnellisuus ja tyytyväisyys ja nimenomaan minun onnellisuus ja tyytyväisyys. Olen yhä perfektionisti, sillä haluan tehdä asiat mahdollisimman hyvin, mutta nyt mahdollisimman hyvin tarkoittaa omien voimavarojen puitteissa parhaani tekemistä, eikä sitä täydellistä suoritusta. 

– Alisa the perfectionist- 

IMG_20180916_134407.jpg

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *