And just like that… sain vanhat ystäväni takaisin!

Et varmasti ole välttynyt kuulemasta että Sinkkuelämää-sarjan odotettu jatko-osa And Just Like That saapui HBO Maxille joulukuussa. Olet myös varmasti kuullut että jatko-osaa on haukuttu tylsäksi, hahmoja yksiulotteisiksi ja vanhoiksi ja koko käsikirjoitusta woke-kulttuurille kumartavana sekamelskana, jossa yritetään miellyttää liian monia samalla unohtaen mikä teki alkuperäisestä sarjasta niin ainutlaatuisen. Koska luvassa on vain 10 jaksoa en halunnut kirjoittaa mielipidettäni ennen kuin ollaan päästy yli puolivälin. Eilen ilmestyi sarjan 7.jakso joten lienee turvallista avata sanainen arkkuni sarjan suhteen.

Alkuperäistä  Sinkkuelämää-sarjaa esitettiin 1998–2004. Toki senkin jälkeen naisten elämää on seurattu valkokankaalla vuosina 2008 ja 2010, mutta jätetään leffat tästä postauksesta kokonaan väliin. Alkuperäisen sarjan aikaan olin ensin lukiolainen ja sen jälkeen parikymppinen omaa aikuiselämäänsä rakentava nuori nainen, joka vaikuttui suuresti Sinkkuelämää-sarjan rohkeudesta. Sarjassa puhuttiin naisten elämää koskettavista epäkohdista ja tabuista poikkeuksellisen avoimesti. Omaan tajuntaan syöksyivät teemat kuten irtosuhteet, itsetyydytys (pupu-vibraattori anyone?), erilaiset seksikokemukset (mm. anaaliseksi, seksi saman sukupuolen kanssa), vapaaehtoinen lapsettomuus jne. Toki jos katsoisin sarjaa uudelleen, voisin nähdä että monet kohtaukset ja juonikuviot ovat nykyään auttamattoman vanhentuneita ja kiusallisia. Mutta Sinkkuelämää olikin oman aikansa tuote.

Siltikin olin sarjan suurin fani ja ajatukset naisten välisestä ystävyydestä olen kantanut mukanani tähän päivään. Yksi kalleimmasta aarteistani jonka hankin parikymppisenä oli Ruotsista ostamani Sinkkuelämää DVD-boksi, joka sisälsi kaikki sarjan jaksot ja itse DVD- boksi oli muotoiltu kenkälaatikoksi mustan ja vaaleanpunaisen värimaailman mukaan. Olin tuohon aikaan töissä keskustan Stockmannin kenkäosastolla ja oma kenkäkokoelmani veti vertoja Carrielle. Tietäjät tietää. Jopa puhelinvastaajassani oli tuttu viesti: Olen kenkäostoksilla. Jätä viesti.

Kun 11 vuotta myöhemmin viimeisen Sinkkis-leffan ilmestymisen jälkeen  And Just Like That… -minisarja toi rakastetut hahmot takaisin ruutuihin, olin heti tervehtimässä vanhoja ystäviäni. Tiesin etukäteen että uudessa sarjassa pyritään paikkaamaan alkuperäisen sarjan ongelmakohtia, esimerkiksi roolituksen valinnoilla. Yksikään uusista hahmoista ei ole valkoihoinen ja hyvä niin. Tiesin myös että sarja tulee ottamaan kantaa ja lisäämään keskustelua muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtelusta ja rasismista ja sekin on toivottava uudistus. Seuraavaksi luvassa spoilereita, joten niille joilla sarja on vielä katsomatta, hyppää suosiolla seuraavien kappaleiden yli.

Kuva: Gavin Allanwood

Se mikä eniten riipaisi And Just Like Thatissa oli tuttujen hahmojen poissaolo ja hyvästeleminen. Näyttelijä Kim Cattrall eli hahmoista ihanin, Samantha, esiintyy jaksoissa vain tekstiviesteillä. Tämä on suurin menetys koko jatko-osassa. Carrien bestiksen eli Stanfordin äkillinen poistuminen sarjasta alkujaksojen jälkeen johtui näyttelijä Willie Garsonin menehtymisestä syöpään. Lisäksi Carrien suuren rakkauden eli John James ”Mr. Big” Prestonin äkillinen kuolema ensimmäinen jakson lopussa sai minut kiljumaan ääneen. Huhujen mukaan Chris Nothin ikoninen hahmo Mr. Big tullaan osittain poistamaan And Just Like Thatin lopun takaumajaksosta, sillä näyttelijä on tällä hetkellä keskellä vakavia raiskaussyytteitä.

Vaikka vanhoja hahmoja kaipaankin, ovat uudet hahmot tuoneet sarjaan lisää monimuotoisuutta ja hyvää tarinankerrontaa. Sarjaa on kritisoitu siitä, että Carrie, Miranda ja Charlotte eivät ole enää yhtään kartalla maailman menosta ja töppäilevät huolella uusien termien ymmärtämisessä. Tähän haluaisin vain todeta kuinka monta 55-vuotiasta somenatiivia sinä tunnet, jotka ovat 100% kartalla kaikista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvästä terminologiasta? En tunne ainuttakaan. Välillä kun katson lapsen saaneita nelikymppisiä ystäviäni, ovat hekin lapsikuplassaan jääneet jälkeen monesta uudesta somekanavasta ja teknologian tarjoamista mahdollisuuksista, puhumattakaan koko LGBTQIA+ spektristä. Ja se on ihan okei. Jos ruuhkavuosien huipulla yrittää pitää uransa nousujohteisena ja samalla selvitä kurahousujen ja Wilma-viestien viidakossa, niin onko jotenkin ihme ettei vapaa-aika kulu Jodelia selatessa tai Tiktok-vaikuttajauraa rakentaessa? Joskus asioita joutuu googlaamaan ja oppimaan omista mokistaan. Maailma on tänä päivänä hyvinkin eri kuin omassa nuoruudessa.

Pidin eniten siitä että jatko-osassa hahmojen ikä näkyy. Ei esitetä nuorempaa kuin ollaan. Muistetaanhan myös se, että And Just Like That ei kerro enää kolmekymppisistä deittailevista naisista, vaan elämää nähneistä viisikymppisistä, jotka yrittävät luovia muuttuneessa maailmassa. On harmaita hiuksia, lonkkavaivaa, väljähtänyttä parisuhdetta, ikääntymistä vastaan taistelua, kuulolaitetta ja uudenlaisia kypsän iän tuomia seksikokemuksia. Näitä lisää. Elämä ei lopu vaikka ikää tulee lisää. Erityisesti pidän kiinteistövälittäjä Seema Patelin (Sarita Choudhury) hahmosta. Hän on urallaan menestynyt, lapseton sinkkunainen, joka toivoo vielä joskus kokevansa suuren rakkauden ja hyvän parisuhteen. Ihminen ei ole koskaan liian vanha rakastumaan. Se on hyvä pitää mielessä. Myöskään viisikymppinen sinkkunainen ei ole aina se kotona istuva ahdistunut hissukka ison kissanlauman ympäröimänä. Sitä naiskuvaa kun sarjoissa näkee useammin kuin Seeman upeaa ja hehkuvaa olemusta.

Sarja on mielestäni hyvä, kun sitä tarkastelee omana kokonaisuutenaan. Ei verrata koko ajan onko 30-kymppinen Carrie parempi kuin 50-kymppinen Carrie. Tai onko nyt opittu tarpeeksi vanhassa sarjassa tehdyistä virheistä. Koko sarjan ydinajatus kietoutuukin yhden lauseen ympärille: ”If you have good friends in your corner, anything is possible.” Sarja on aina kertonyt ystävyydestä, joka auttaa silloinkin, kun maailma runtelee ja kovaa. Se on hyvä pitää mielessä jo ihan omassakin elämässä.

Kommenttiboksi on auki! Mikä uudessa sarjassa tökkii? Mikä ihastutti?

Tätä kirjoittaessa soi: Todd Rundgren – Hello It’s Me

kulttuuri leffat-ja-sarjat suosittelen
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *