DocPoint 2019

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään vuosittain tammi-helmikuun vaihteessa Helsingissä ja Tallinnassa Virossa. Tämän vuoden DocPoint järjestettiin jo 18. kerran. Mulle aivan erityisen rakas leffafestari, sillä pääsin aikanaan media-alan koulun kautta töihin festareille, jolloin dokkareiden maailma avautui ihan uudella tavalla, kun pääsi katsomaan upeita teoksia, kertomaan niistä yleisölle sekä haastattelemaan ohjaajia. Olen sen jälkeen pyrkinyt aktiivisesti vierailemaan kyseisellä festarilla ja tänäkin vuonna liimauduin penkkiin kolmena peräkkäisenä päivänä. Vaikka DocPoint ehtikin jo päättyä, niin mikäänhän ei estä kaivamasta dokkareita katsottavaksi jälkikäteen. Osa saattaakin jo pian löytyä eri suoratoistopalveluista. Mikäli kaipaat laadukasta katseltavaa helmikuun pakkasten paukkuessa taustalla, niin saanen ehdottaa omia vaihtiksia.

Tässä tämän vuoden top3-suosikit

Black Bear Forest (ohj. Lee Hsiang-hsiu)

Elokuva kertoo tutkija Hwang Mei-hsiun ja metsänvartija-Linin 90-luvun lopulla alkaneesta työsuhteesta, uhanalaisista Formosan mustakarhuista sekä paikallisesta Bunun-kansasta. Lämmin, visuaalinen mestariteos, jonka jälkeen halajat itsekin metsään.
 
Putin’s Witnesses (ohj. Vitali Manski)

Tuntuuko sinusta joskus siltä, että et koskaan tiedä mitä valtaapitävien huoneissa oikeasti puhutaan? Haluaisitko joskus olla kärpäsenä katossa ja salakuunnella? Tämä dokumentti on sinua varten. Elokuva näyttää lähietäisyydeltä, kuinka presidentti Putinista tuli presidentti Putin. En muistanutkaan kuinka Venäjän mahtavin strategi ja monivuotinen valtionpäämies on joskus 2000-luvun alussa ollut hiljainen, vaatimaton ja ujo harmaavarpunen. Vai onko se kaikki ollut vain taitavaa pelinrakennusta?

Bathtubs over Broadway (ohj. Dava Whisenant)

Koko festivaalin suosikkini! Tämä dokkari on nähtävä vielä uudestaan! Tiesitkö että musikaaliteatterin historiassa on tehty ns. teollisuusmusikaaleja? Minä en ainakaan. Ei tiennyt Steve Youngkaan ennen kuin törmäsi hassuihin LP-levyihin etsiessään 1990-luvun alussa levykummallisuuksia komediaosioon Late Night with David Letterman -showhun. Tästä alkoi hengästyttävä tutkimusmatka salattuun viihdealaan, jossa amerikkalaiset suuryritykset 1950-luvulta 1970-luvulle saakka tilasivat omia Broadway-tyylisiä tuotesijoittelumusikaaleja henkilökunnan innostamiseen ja myyntimiehien motivaatiojipoiksi. Satoja lauluja, joita kenenkään ulkopuolisen ei pitänyt koskaan kuulla. Ei ennen kuin Steve Young toi ne päivänvaloon. Ja onneksi toi, sillä produktioiden takana oli paljon taitoa ja lahjakkuuksia.

Ihana, lämminhenkinen dokkari, jonka kruunasi ohjaaja Dava Whisenantin livehaastattelu elokuvan lopuksi (kuvassa vasemmalla). Ohjaajahaastattelut ovat aina antoisia, sillä katsoja pääsee purautumaan aiheeseen syvällisemmin. Lisäksi saa sellaista ensikäden tietoa ja usein anekdootteja elokuva tekoprosesista mitä ei kuulisi mistään muualta. Lähdin elokuvasta niin voimaantuneena ja hieman hysteerisenä sillä en voinut lopettaa My Bathroom Is A Private Kind Of Place kappaleen hyräilyä. Se taitaa olla yksi älyvapaimpia kappaleita, joita olen kuullut. Ja hyvä niin. Maailma tarvitsee enemmän viihdettä.

IMG-2089.JPG

Tätä kirjoittaessa soi: My Bathroom Is A Private Kind Of Place (säv. Sid Siegel) 

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *