DocPointin parhaat

Vuodenalku. Minulle se on merkinnyt aina tiettyjen tapahtumien toistoa omassa elämässäni. Kavereiden kanssa iltakävelyä Lux Helsingin aikaan, DocPointista  eli Suomen ainoasta dokumenttielokuvaan keskittyvästä elokuvafestivaalista intoilua, blogin synttäreitä, totaalista herkkulakkoa joulun jälkeen sekä (hävettää oikein myöntää) pakonomaista laihduttamista. Tänä vuonna kaikki on toisin. Onneksi kaksi viimeistä kohtaa ovat jääneet toivottavasti lopullisesti pois elämästäni. Blogi sentään täytti 2 vuotta ja sai sen kunniaksi uuden ulkoasun. Lux Helsinki siirtyi näillä näkymiin helmikuun loppuun. Onneksi sentään DocPointiin voi aina luottaa.

Kuva: Ethan Hoover 

20-vuotisjuhlavuottaan viettävä DocPoint järjestetään koronarajoitusten vuoksi vuonna 2021 ainoastaan verkossa. Ja mikä parasta suurin osa ohjelmiston elokuvista on katsottavissa koko festivaalin ajan 29.1.–7.2. Jos siis haluat tietää mitä maailmassa tapahtuu, mitä muualla ajatellaan, miten ihmiskunta ja ympäristö voivat  niin suosittelen suuntaamaan kipin kapin DocPoint sivuille. Keräsin teille omat tärpit tämän vuoden ohjelmistosta.

MEREN TUOMAT

Anna Antsalon dokumentti Meren tuomat seuraa tämän päivän beachcombaajia eli rantaviivan aarteiden etsijöitä Iso-Britanniassa, Hollannissa ja Japanissa. Nykyään kaikkia rantoja yhdistää ihmisen jälkeensä jättämä roska. Muovijätettä, kertakäyttökulttuuria ja kollektiivista välinpitämättömyyttä. Siitäkö on tulevaisuutemme tehty? Tämä on DocPointin juhlavuoden avajaiselokuva!

THINGS WE DARE NOT DO

16-vuotias Ñoño asuu pienessä meksikolaisessa kylässä. Kun tärkeä kaupunkifestivaali lähestyy, Noño yrittää kerätä rohkeutta kertoa perheelleen suurimmasta toiveestaan. Hän haluaa pukeutua naiseksi. Mutta riski on suuri patriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa homo- ja transfobinen huutelu on arkipäivää kaikille, jotka poikkeavat massasta.

MAYA

Maya dokumenttielokuva pohtii ihmisen suhdetta luontoon ja eläimiin sekä raottaa eläintarhojen valonarkaa puolta. Maya-elokuva kuvaa iranilaista elämäntapaa ja Lähi-idän kulttuurien toisaalta läheistä, toisaalta esineellistävää suhdetta eläimiin. Mitä tapahtuu kun eläintarhan vetonaula, Maya tiikeri pääsee maistamaan vapautta elokuvatuotannossa? Voiko sen jälkeen tyytyä eläintarhan ahtaisiin seiniin ilman seuraamuksia?

I AM GRETA

Elokuussa 2018 tuolloin 15-vuotias ruotsalaisnuori ryhtyi koululakkoon kiinnittääkseen ihmisten huomion käynnissä olevaan ilmastokriisiin. Dokumentissa seurataan Greta Thunbergin matkaa ilmastokokouksiin. On todellakin käsittämätöntä, että lapsi ottaa ilmastokriisin enemmän tosissaan ja harteilleen kuin ne aikuiset päättäjät, joiden pitäisi kantaa siitä vastuu. Miten Gretan psyyke kestää taistelun tuulimyllyjä vastaan?

MLK/FBI

Dokumentti keskittyy Martin Luther Kingin ja FBI:n suhteeseen. Siinä missä King edusti monelle unelmaa, J. Edgar Hooverin johtama FBI näki hänessä todellisen painajaisen. Kingin vaikutusvallan kasvaessa FBI keskittyi keräämään tämän mustamaalaamiseen sopivaa materiaalia. Traileria katsottaessa on vaikea olla tekemättä rinnastusta Black Lives Matter liikkeeseen. Olemmeko oppineet mitään vuosien saatossa?

Tässä oli vain pintaraapaisu siitä mitä on tarjolla. Festivaalin aikana on katsottavissa kaiken kaikkiaan 71 kiinnostavaa dokumenttielokuvaa Suomesta ja maailmalta. Mukana on elokuvia 38 tuotantomaasta. Aika huimaa! Itseäni ilahdutti erityisesti se, että elokuvista ennätykselliset 57% on naisten ohjaamia joko yksin tai osana työryhmää. Edistystä!

Aiotko kurkata DocPointin valikoiman? Mitkä ovat omia suosikkejasi?

Tätä kirjoittaessa soi: Pink Floyd – Yet Another Movie

kulttuuri leffat-ja-sarjat suosittelen uutiset-ja-yhteiskunta
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *