Elämäni Bucket List

Bucket List, ämpärilista, unelmalista, veivilista. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Listalle kirjoitetaan asiat, joita haluaa ehtiä tekemään ennen kuolemaansa. Englanninkielinen nimi juontaa juurensa vanhasta ”to kick the bucket” sanonnasta, joka tarkoittaa kuolemista. Potkaistaan ämpäriä = potkaistaan tyhjää. Get it? Nerokasta.

Mikä ero on sitten perinteisillä uuden vuoden lupauksilla ja bucket listillä? No paljonkin. Bucket Listille kerätään konkreettisia asioita, tekoja tai kokemuksia, joilla haluaa rikastaa elämäänsä. Tein ensimmäisen Bucket Listini ennen kuin täytin 30 vuotta. Olin unohtanut koko asian, kunnes tässä taannoin yritin löytää vanhoja kuvia läppäriltä. Ja mitä tulikaan vastaan? Voi mikä nostalgiatrippi. Ensimmäinen listani on ah niin viaton ja täynnä nuoruuden intoa, mutta myös paljon kipuilua.Niin paljon kipuilua.

Arvatkaas kuinka paljon innostuin, kun tajusin että olen ruksinut tästä ekasta 9 kohdan listasta kaikki tavoitteet suoritetuiksi? Osan jopa kahteen kertaan. Silloiselle masennuksesta kärsivälle parikymppiselle, pelokkaalle tytölle, haluaisin vain sanoa; luota itseesi. Ja että elämä on oikeasti sen arvoista, että sen elää siinä hetkessä eikä sitten kun maailmassa.

Toisen Bucket Listin rustailin, kun olin jo täyttänyt kolmekymmentä. Olin juuri aloittanut suhteen miehen kanssa, jonka kanssa luulin vanhenevani yhdessä. Olin korvia myöten rakastunut – ensimmäistä kertaa näin aikuisiällä. Valmistuin Personal Traineriksi ja elämä oli yhtä hyvinvointialan huumaa. Oma pylly kiinnosti enemmän kuin maapallon tila. Janosin sen perään, että olisin joku. Ei tavallinen, ei tylsä vaan merkittävä. Tärkeä monelle. Halusin kiertää koko maapallon. Mieluiten niin että siitä maksettaisiin.

Tuli Havaijin, Costa Rican, Brasilian ja Puerto Ricon lomaseikkailut, lennettiin kuumailmapallolla, kyykättiin täydellisen ahterin perässä ja snorklattiin aina kun se oli mahdollista. Ne kohdat voin raksia pois. Toisin kuin luulin, niin ei tullut muuttoa New Yorkiin eikä äidin kanssa olla päästy vieläkään lomalle. Tuli se kuuluisa ero ja kissojen yksinhuoltajuus. Jos minä lomailen, niin äiti toimii kissavahtina ja toiste päin. En hypännyt taivaalta, vaikka hetkittäin tuntuikin siltä, että maa petti jalkojeni alta, kun kaikki ei mennytkään niin kuin olin miettinyt. Ihana kosintakin tuli. Kolmin kappalein. Mutta ei siltä mieheltä, jolta sitä odotin. Vaan paremmalta.

Elämä on parasta juuri siksi, ettei koskaan tiedä mitä tulee tapahtumaan. Sitä voi suunnitella, rustata tavoitteita ja kirjoittaa miljoonia bucket listoja. Kunhan jättää tilaa elämälle. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Ja se tekee elämästä niin ainutlaatuisen.

Ei mene montakaan vuotta, kun olen 40. Jos kirjoittaisin Bucket Listin tänään, se näyttäisi tältä.

Kävele pois ihmissuhteista, joissa sinua ei kunnioiteta.

Tee jokaisena päivänä jotain sellaista, joka saa sinut hymyilemään.

Syö aina pizzaa, jos joku sitä ehdottaa!

 

Tätä kirjoittaessa soi: Aerosmith – Dream On

Psst! Tein kuvakollaasit aikanaan omaan privakäyttöön, joten en omista kyseisten kuvien oikeuksia.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *