Kuningas alkoholi

IMG-1866.JPG

Viikonloppu käynnistyi odotetulla deitti-illalla. Kirjoitin jo aiemmin siitä, kuinka yritämme pitää perjantai-illan tästä lähtien aina varattuna parisuhteemme hoitamiseen, jos näin kliinistä termiä sallitte mun käyttävän. Vuoden ekoilla treffeille vein ulkomaalaisen mieheni eksoottisille (lue: meille Suomessa varttuneille peruskauraa) luistelutreffeille Helsingin keskustaan. Meillä oli ihan superhauskaa, joten tällä viikolla oli hänen vuoronsa järkätä ohjelmaa. Suuntasin töiden jälkeen ohjeiden mukaisesti Kallioon, jossa True VR:n kyltti odotti liiketilan ovessa. True VR on tietääkseni ensimmäinen Virtual Reality pelipaikka Helsingissä. Pelejä on laidasta laitaan ja vaihtoehdoiksi meille tarjottiin niin retkeä ulkoavaruuteen, kauhuelokuvakokemusta kuin combat -meininkiä. Mulle VR kokemus oli ensimmäinen. En ollut koskaan aiemmin edes testannut VR laseja missään messuilla tai muuallakaan. Arvatkaa vain, jäinkö koukkuun? Puolustettiin meidän linnaa ja ammuttiin hyökkääjiä jousella. Uppoudun täysin VR:n maailmaan ja voin sanoa et aikamoiset Black Mirror fläsärit tuli, kun aika yhtäkkiä päättyikin ja oli aika lähteä ihan muina naisina dinnerille lähistöllä sijaitsevaan thaikkulaiseen Lemon Grass -ravintolaan. Pakko muuten päästä pelaamaan uudelleen! Miehelleni propsit hyvästä ideasta. Paineet kasvoivat ensi viikon perjantaita varten. 

Niinhän siinä usein käy että todellisuus on tarua ihmeellisempää. Lauantain tapahtumat veivät maton jalkojen alta ja jouduinkin keräilemään happea koko viikonlopun. Olin hetken aikaa epäillyt yhteenmuutostamme lähtien eli tasan tarkkaa 3,5 kuukauden ajan ettei kaikki ole siltä miltä näyttää mieheni iltapuuhien suhteen. Olin kerran aikaisemmin huomauttanut, että mielestäni hän vetelee turhan usein yömyssyjä minun mennessä nukkumaan. Ongelma näytti poistuneen, kunnes launtaina hän jäi kiinni vodkapullon piilottelusta sukkalaatikossaan. Tiedoksi vaan, että meillä on ihan baarikaappikin olemassa, joka oli tosin mystisesti tyhjentynyt reissurommeista joulukuun aikana. Ensiksi seurasi asian vähättely, sitten valhe toisensa perään, jonka seurauksena mun oli pakko laittaa tilanteelle stoppi. En tykkää esittää mitään ultimatumeita kenellekkään, mutta sen verran isosta asiasta oli kyse et koin parhaakseni jyrätä tilanteeseen kaikella forcella. Kerro totuus tai pakkaa kamasi tänä iltana ja poistu mun elämästä välittömästi.

Sen tarkemmin toisen yksityisyyttä loukkaamatta, niin kahden päivän itkemisen ja asioiden selvittämisen jälkeen, hän meni eilen AA-tapaamiseen. Ongelma on hiipinyt pikkuhiljaa ja salakavasti ja jatkunut muodossa jos toisessa parinkymmenen vuoden ajan. Se ei ole koskaan tuntunut vaaralliselta, koska arki toimi eivätkä suhteet läheisiin ole koskaan kärsineet vaikka alkoholia on mennyt joka päivä. Kaikelle löytyi aina selitys joko etelä-eurooppalaisesta kulttuurista tai itselääkityksestä unettomuuden hoitoon. Kavereille ja ex-puolisolle tämä ei tullut yllätyksenä. Tiesivät mitä tapahtuu, mutta olivat pelänneet puuttua asiaan. Huojennus oli läheisillä valtava, kun mieheni vihdoin myönsi myös itselleen että alkoholi hallitsee häntä eikä hän alkoholia. Vielä pitäisi löytää AA:n lisäksi keino päästä pian terapiaan, sillä tässäkin tapauksessa vanhat käsittelemättömät traumat ovat laukaisseet tämän kierteen aikanaan eivätkä ongelmat poistu vain lopettamalla akuutin käytön.

Vaikka suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt, edelleen yli puoli miljoonaa juo yli riskirajojen käy ilmi THL:n Näin Suomi juo -kirjassa, joka perustuu vuodesta 1968 alkaen säännöllisesti tehtyyn Juomatapatutkimukseen. Suomessa on myös ulkomaalaisen helppo kännätä, sillä humalatilaa ei pidetä suomalaisessa kulttuurissa häpeällisenä. Sitä välillä jopa ylistetään ja sitä pidetään sosiaalisuuden merkkinä kun mennään ”yhdelle” kavereiden kanssa. Onneksi alkoholismin hoitoonkin on panostettu myös meillä. Kun hain viikonloppuna tietoa ja apua tilanteeseen niin sitä oli Googlessa pilvin pimein. Tukiryhmiä, auttavia puhelimia, infopankkeja – you name it. Ainakaan avun hakeminen ei jäätä siitä kiinni ettei tietäisi mitä tehdä. Meillä mennään nyt päivä kerrallaan. Muuta ei voida luvata. Olen silti ylpeä siitä että hyssyttelyn sijaan, vedin sen luokan umpirehelliset överiraivarit, joista oli kaikki korrektius kaukana. Ehkäpä ninjapotku takapuoleen oli suuri syy siihen, että toinen heräsi Ruususen unestaan ja näki tilanteen kaikessa rumuudessaan. Aika näyttää. Kuka tässä enää kaipaa virtuaalitodellisuutta kun oma ympäristö ei voisi olla yhtään todellisempi?

Tätä kirjoittaessa soi: Ed Sheeran – The A Team 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *