Lontoon matkavinkit osa 1: Victoria and Albert Museum

Kuten moni ehkä huomasi viime postauksesta, niin maaliskuun ja huhtikuun vaihde vietettiin minilomalla Lontoossa. Meillä oli mieheni kanssa 2 kokonaista päivää minun lempikaupungissani ja mieheni kotikaupungissa, joten odotukset olivat korkealla. Niin paljon koettavaa ja nähtävää, joten päätimme priorisoida ja tehdä täsmäiskuja ennalta valittuihin kohteisiin sekä jättää sopivasti tilaa yllätyselementeille. Koska perjantai eli varsinainen synttäripäiväni oli miehelleni työpäivä ja meille loppuillan matkustuspäivä, päätimme viettää meidän perinteistä deitti-iltaa kuin synttäreitäni vasta lauantaina.

Lauantaiaamun hotelliaamupalan jälkeen mieheni oli suunnittellut meille käynnin Victoria ja Albert -museossa sekä piknik-hetken museon puistossa. Olin superinnoissani, sillä käynti kyseisessä museossa on ollut mun bucket listillä jo pitkään. V&A on maailman suurin sisustusesineiden museo. Erilaisten käsi- ja taideteollisuuden tuotteiden lisäksi siellä on muun muassa vanhaa maalaustaidetta ja jäljennöksiä antiikin rakennuksista. Kaikkitietävän Wikipedian mukaan museossa on 150 galleriaa ja yli neljä miljoonaa esinettä. Koska aikaa oli rajallisesti, päätimme etukäteen keskittyä vain muutamaan näyttelyyn ja tulla joskus toiste katsomaan loput. Tämä oli fiksu päätös ja poisti informaatioähkyn juuri sopivasti.

Halusin ehdottomasti nähdä V&A:n patsassalin eli kokoelman kipsivaloksia useista maailman kuuluisimmista patsaita. Suosikkini oli tietenkin Michelangelon Daavid-patsas. Aidon sellaisen löydät Italiasta, mutta kopiokin oli hyvin vaikuttava. Pidin suuresti teatterin ja näyttämötaiteen näyttelystä, joka on ehdottomasti käymisen arvoinen, jos aihealue kiinnostaa. Siellä oli tunnettujen teatteri- ja elokuva-asujen lisäksi mm. täydellinen kopio Kylie Minoguen Showgirl-kiertueen pukuhuoneesta kaikkine asusteineen ja meikkeineen.

Kävimme myös ihailemassa 1900-luvun designia sekä eurooppalaista muotia 1750-luvulta tähän päivään saakka. Jalokivigalleria oli suureksi harmikseni kunnostustyön alla, joten suuntasimme sen sijaan tutkimaan valokuvanäyttelyä. Tiesittekö muuten, että V&A on ensimmäinen museo maailmassa, joka on alkanut keräämään valokuvia taiteena?

Kolmen tunnin kiertelyn jälkeen suuntasimme auringonpaisteeseen museon puistoon, jossa mieheni yllätti minut lasten piknik-boksilla ja leivoksilla. Siinä tulikin nautittua samalla kevään ensimmäinen ulkolounas. Mikä fiilis olikaan, kun hatut, hanskat ja ulkotakit sai jättää hotelliin. Aurinko lämmitti mukavasti, nurmikko oli kuiva, kahluulampi oli täynnä iloisia lapsia – nämä on ne hetket, jotka kannattaa kaivaa muistista kun syksyn ensimmäiset loskapaskat lyövät kasvoihin.

Ensi kerralla tulee muuten lisää ruokailu- ja baarivinkkejä Lontoosta! Hei ihanaa viikonloppua tyypit! Mulla olisi tänään Madonna-bileet ja huomenna tyttöjen päiväreissu Tallinaan. 🙂 Niin kivaa!

Tätä kirjoittaessa soi: Bobby Hebb – Sunny

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *