Lontoon matkavinkit osa 4: Mitä tehdä minitripillä?

Olen päässyt ehjin nahoin takaisin kotiin Lontoosta. Juuri sopivasti juhannuksen viettoa varten. Vietin kolme yötä ja neljä päivää ihanan kesäisessä Lontoossa samalla juhlistaen hyvän ystäväni siirtymistä meidän kolmekymppisten kerhoon. What happens in London, stays in London eiks niin? Reissu oli täynnä naurua, kivaa puuhastelua aamusta yön pikkutunneille, litratolkulla valkkaria sekä ihania ihmisiä. Valitettavasti draamaltakaan ei vältytty. Ihmisten itsekkyyden määrä sai kaikki karvani pystyyn. Aikuiset tyypit, ihan oikeesti. Välillä mietin, että hävettääkö ihmisiä koskaan jälkeenpäin?

En jaksa antaa paskamaiselle käytökselle nyt enempää palstatilaa, mennään suosiolla kivempiin juttuihin. Keräsin tähän postaukseen kaikki vinkit Lontoon pikamatkailuun. Jos käytössäsi on vain päivä tai maksimissaan kaksi, niin nämä suositukset ovat sinua varten. Mikäli aikaa Lontoossa hengailuun on yhtään enempää, niin lukaise mun aikaisemmet vinkkipostaukset täältä. Linkkaan samalla mukaan myös osat 2 ja 3.

Kulttuuria vai shoppailua?

Onneksi aina ei tarvitse valita, vaan voi tehdä molempia. Natural History Museum on yksi kolmesta suuresta museosta Exhibition Roadin varrella Lontoon Etelä-Kensingtonissa. Mikäli dinosaurukset ja muut esihistorialliset eläinten fossiilit ovat juttusi, niin kipitä tänne. Museo on ilmainen, joten matkakassasi kiittää. Oma suosikkini oli maanjäristyksiin ja tulivuorenpurkauksiin keskittynyt osasto.

Sen jälkeen voikin suunnata Pohjois-Lontoon Camden Towniin. Alue on vilkas ja värikäs sekä täynnä pikkuputiikkeja, markkinapöytiä, pubeja ja ruokaa maailman jokaisesta kolkasta. Suuri suositus alueen street food osastolle. Amy Winehouse faneille Camden on pakollinen vierailukohde, sillä edesmennyt tähti hengasi alueen juottoloissa jatkuvasti. Hyppää jokilaivan kyytiin, shoppaile Camden Marketissa ja kerää herkullinen lounasvalikoima eri street food kioskeista. Me päädyimme vetämään jumbokokoiset Fish&Chips annokset. Ei tullut nälkä ihan heti tämän jälkeen.

Pikkuherkkuja vai illallinen pitkän kaavan mukaan?

Mikäli verensokerit ovat alhaalla kaikesta pyörimisestä, niin saat välittömän ensiavun Lontoon suosituissa donitsikioskeissa. Meidän suosikki oli Doughnut Timen värikäs koju ja heidän kekseliäästi nimetyt herkkunsa. Mun suuhun päätyi Oh My Lorde herkku, jossa oli vanilja-passionhedelmäkuorutus, kuivattuja mansikoita, suklaata ja marenkia. Et muuten pysty vetämään kuin yhden. Valitse siis tarkoin. Mun kohdalla Ice ice bae bae jää seuraavaan kertaan.

Paras illallispaikka meidän reissulta löytyi kreikkalaista keittiötä edustavasta ravintolasta. The Real Greek Covent Gardenissa tarjosi loistavat puitteet niin asiakaspalvelun kuin menun osalta. Jos teitä on kaksi tai enemmän, niin suosittelen ehdottomasti Peloponnese menua. Saat maistella vähän kaikkea, jonka jälkeen voitkin vaappua onnellisesti kupu täynnä kohti hotellia. Ravintola on sen verran myöhään auki, että myös teatterin iltanäytöksen kävijät saavat halutessaan myöhäisen illallisen kätevästi samalta alueelta.

Lattarirytmejä vai Disneyn taikaa?

Sitten se tärkein. No musikaalit tietty! Tänä kesänä Lontooseen matkustavat ehtivät vielä nauttia kahdesta poistuvasta musikaalista, jos matkustuspäivät osuvat ennen elokuun loppua. Mikäli tunnet vetoa lattaritansseihin sekä Gloria Estefanin ja Miami Sound Machinen hitteihin niin mene ihmeessä katsomaan On Your Feet! Musikaali kertoo Emilio ja Gloria Estefanin elämänvaiheista lapsuudesta aikuisuuteen, heidän parisuhteestaan sekä uskomattomasta urapolusta aloittelevista muusikoista maailmantähdiksi. Bonus: biisit ovat kaikille tuttuja ja saavat sinut takuuvarmasti joraamaan!

Kaipaatko överiä Disney-romantiikkaa, näyttäviä asuja ja lavasteita, uskomattomia ryhmäkohtauksia ja megakarismaattisia musikaali-artisteja? Suuntaa tällöin Aladdinin yleisöön. Vitsit uppoavat, supernäyttävät ryhmäkohtaukset saavat sinut haukkomaan henkeä ja poistut itsekin paikalta glitteristä kimaltaen. Lampun Henkeä näyttelevä huikea musikaalitähti Trevor Dion Nicholas varasti koko shown. Mikä ääni, mikä karisma! Tämä teos on uskomaton musikaaliteatterin ilotulitus alusta loppuun ja taattua Disney-laatua. Vahva suositus myös kaikille niille, jotka matkustavat perheen kanssa.

Löytyikö listalta omia suosikkeja? Minkä tekemisen/nähtävyyden lisäisit listaan, jos kyseessä olisi yhden päivän minimatka?

Tätä kirjoittaessa soi: Gloria Estefan – Rhythm Is Gonna Get You

Kommentit (2)
  1. Oi, tuo Aladdin-musikaali olisi mun unelma!:) Jo uusi elokuva lumosi niin minut kuin poikaystäväni niin täysin!<3
    Kiitos postauksesta ja kivaa tätäkin viikkoa!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. Ihanaa viikkoa myös sinulle ja kiitos kommentista! 🤗 Suosittelen tuota Aladdin musikaalia lämpimästi. Ei hävinnyt uudelle elokuvalle yhtään!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *