Lux Helsinki 2019

IMG-1811.JPG

Alkuvuoden kohokohdaksi on jo monena vuonna peräkkäin muodostunut Lux Helsingin kiertäminen ystäväporukalla. Niin myös tänäkin vuonna, vaikka osa vakkareista joutuikin jättämään leikin jo ennakkoon kesken. Iltahämärässä jäisellä maaperällä luistelu ei nimittäin jalkaleikkauspotilasta ymmärrettävästi syistä ihan hirveästi houkutellut. Toinen ystävä jäi valmistelemaan töihin paluuta suosiolla kotiin, sillä seuraavan viikon työmäärä nosti jo valmiiksi burnout-lukemat pilviin. Sitkeästi olemme pitäneet silti perinteestä kiinni. Elävästi on jäänyt mieleen vuoden 2016 Lux Helsinki ja kevyt -22 asteen pakkanen. Silloin meinasi jäädä kierros kesken. Sinniteltiin loppuun asti lämmikkeen voimalla. 🙂

IMG-1845.JPG

Tänä vuonna puolet nelihenkisestä seurueesta oli ehtinyt hapottaa jalkansa pahasti viikonlopun treeneissä (uusi vuosi, uusi elämä!), joten etenimme hyvin rauhallista vauhtia. Lux-yleisön osallistujamäärä oli sunnuntaina mukavan aktiivista, joten jolkoteltiin muun massan mukana ympäri Töölöä. Mitä nyt pyrittiin kiertämään portaat ja liian jyrkät nousut aina kun mahdollista. Tämänkin vuoden teokset miellyttivät silmää, vaikka jäinkin kaipaamaan valotaiteen asiantuntijaa, joka oli viime vuonna seurueessamme mukana. Teoksista sai nimittäin paljon enemmän irti ”tulkin” kanssa. 

IMG-1787.JPG

Ylläolevassa kuvassa oma suosikkini tämän vuoden Luxista – Finlandia talon julkisivu virtaavana vetenä. Teoksen toteutus on Ramboll Valostudion käsialaa. Näyttävä valo- ja ääniteos herätteli yleisöä kiinnittämään huomiota veteen ehtyvänä luonnonvarana. Puhdas vesi kun ei ole edelleenkään itsestäänselvyys. Olisin voinut seistä tämän teoksen edessä pienen ikuisuuden. Niin hieno! Vielä ehtii mennä katsomaan ihan omin silmin. Lux Helsinki on avoinna 9.1.asti. Alla vielä muutamat muut suosikit Luxista. Kuvia tuli otettua läjäpäin, mutta parhaimmalta teokset näyttävät ihan livenä.

IMG-1808.JPG

IMG-1820.JPG

IMG-1805.JPG

Kettu kuittaa!

Tätä kirjoittaessa soi: Tom Walker – Leave a Light On

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *