Manse in my mind

Out of Office

Mikään ei virkistä niin paljon kuin lyhyt pyrähdys pois kotikulmilta. Vaikka vain vuorokaudeksi. Ja koska junassa on tunnelmaa niin suuntasin testaamaan VR:n raiteiden kunnon aina Manseen asti. Yksin ei tarvinnut katuja kuluttaa, sillä toimistomme pikkujouluja viettiin lauantaina Tampereella hyvän ruoan ja musikaalin merkeissä. Meno oli sen verran vauhdikasta että kuvituskuvat ovat tällä kertaa reissussa otettuja äkkiräpsyjä ilman mitään sen suurempaa visuaalisempaa suunnitelmaa. 

Keli paikan päällä oli yhtä kaamea kuin stadin päässäkin, mutta emme antaneet sen masentaa tunnelmaa. Talsimme loskan läpi Hämeenkadun ihan toiseeen päähän asti ja pysähdyimme lounaalle Ravitsemisliike Aistiin. Tarjoilijamme mukaan ravintolan ruokafilosofiassa korostuvat lähellä tuotetut, kauden puhtaat ja tuoreet raaka-aineet — teemalla uudet kujeet, vanhat tekijät. Valitsen alkuruoaksi päivän keiton ja talon fenkolileivän. Päivän keittona oli punajuurikeitto maustettuna lakritsilla ja smetanalla. Upean näköinen ja makuinen kokonaisuus. Pääruoaksi otin kasviskääryleitä, porkkanakastiketta ja spelttiä. Eipä tarvinnut surkutella lonkeronväristä kelia. Mun paikalla paistoi loppulounaan aurinko. Katsokaa nyt noita värejä. Ihastuin! Hyvää oli.

Lounaan jälkeen kirjauduimme hotelli Scandic Hämeenpuistoon, joka valikoitui lähinnä sijaintinsa perusteella. Siisti, perushotelli, jossa tilavat huoneet. Jotenkin nuo Scandicin hotellit ovat mielestäni aina kaikki samanlaisia. Aamupala oli ihan ok. Ehkä turhan ahdas buffet-tila ja tarjonta vähän suppeahko, mutta kyllä sillä nälkä saatiin taltutettua. Lauantai-iltana otettiin drinksut ennen kuin lähdettiin teatterille ja seuruettani vähän nauratti liki 15 euron hinta gintonicille. Kyllä Tampereellakin osataan. Ei anna tartte mennä stadin Groteskiin maksamaan itseään kipeäksi.

Se miksi alunperin halusimme lähteä Manseen oli tietenkin Billy Elliot-musikaali. Mikäli tarina ei ole tuttu, niin musikaali kertoo kaivoskaupungin pojasta, jolla on unelma. Unelma, jota ei voi kertoa muille mutta sen kätkeminen on myös mahdotonta. Kun nyrkkeilysali vaihtuu balettituntiin onkin soppa valmis. Pääteemoja ovat erilaisuuden hyväksyminen ja taistelu konservatiivisia, menneeseen juuttuneita arvoja vastaan. Olen nähnyt musikaalin Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2015 ja se on toteutettu myös Vaasassa. Billy Elliotissa koet Elton Johnin upean musiikin, henkeäsalpaavat tanssikohtaukset ja koskettavan vahvan tarinan. Tekijäkaarti oli täynnä tuttuja, joten odotukset olivat korkealla.

Pääosanesittäjäkundit olivat valloittavia, lavastus paikoitellen henkeäsalpaava ja koreografiat vauhdikkaita. Mutta. Jotain jäi puuttumaan. En tiedä johtuiko se meidän paikoista — istuimme nimittäin teatterin takaosassa, vai jostain muusta. HKT:n versio sai minut haukkomaan henkeä ja itkemään. Viihdyin, mutta en liikuttunut. Olisin halunnut tuntea enemmän, innostua, nauraa, hihkua. Päällimmäiseksi jäi sellainen "ihan kiva" fiilis. Näin entisenä esiintyjänä en todellakaan haluaisi tuntea näin valjua oloa. Haluaisin hukuttaa tuttuni suitsutuksiin ja kehua heidät maasta taivaaseen. Nyt sain sanottua vain kiitos, kiitos, kiitos. Kuulostin rikkinäiseltä levyltä. Itsekin ärsyynnyin. Teatterin taika jäi kokematta. Jotta en päätä tätä arvostelua huonoihin tunnelmiin kuulostaen ihan negis-Niinalta niin katsokaa vaikka näitä väliajan tarjoiluja. Eikös olekin nerokas pikku Billy Elliot-makupala? Makukin oli kohdallaan. 

Mutta siis jos et ole teosta nähnyt, niin mene ihmeessä katsomaan. Samuel Harjanteen ohjaus ja Jari Saarelaisen koreografia ovat saaneet niin paljon suitsutusta ja glooriaa että vierailu Manseen on sen arvoista. Teatterissa jokaisen kokemus on ainutlaatuinen enkä itse tee koskaan arvioita toisen mielipiteen perusteella. Koska sitähän se vaan on. Jonkun yhden ihmisen mielipide.

Teatterin jälkeen suuntasimme "pikku" iltapalalle Tuulensuuhun. Belgialaistyylinen gastropub sijaitsi kivenheiton päässä teatterilta ja uskokaa kun sanon että valikoima juomiin ja ruokiin on valtava. Tilasin iltapalaksi suositellun klassikkoannoksen eli lammaspullat olutkastikkeessa kera ranujen ja dippien. Meinasin pyörtyä kun annoksia alkoi saapua pöytään. Kaikki on Tuulensuussa kokoluokkaa valtava. Älä tule tänne vatsa täynnä. Tästä olikin hyvä lähteä ruokakoomailemaan kohti hotellia. Meillä oli aamujuna takaisin stadiin. Sunnuntai onkin sitten mennyt kotisohvalla Blue Planet 2 dokkarisarjaa tuijottaessa suklaasipsejä maistellen. Kertakaikkisen hyvä viikonloppu! Kiitos Tampere!

Tätä kirjoittaessa soi: The Letter - Billy Elliot

 

Kommentoi