Mistä tunnet sä ystävän?

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_4f54.jpg

Mansesta jäi käteen muutakin kuin muistot, nimittäin talven ensimmäinen flunssa. Voisin tietty spekuloida, että koska reissun aikana yli puolet seurueestamme oli räkätaudissa, niin virukset hyppäsivät ilakoiden kehooni. Toteanpa vaan että aikuiset ihmiset – olkaa kotona kun olette kipeänä, jookosta? Itsestäänselvyys, joka ei jostain syystä toteudu. Vai saako nykypäivänä palkankorotuksia ja työsuhde-etuja, jos ryömii räkäisenä duuniin? Jos kyllä, niin se memo on jäänyt itseltä saamatta.

Kuten aina kipeänä, niin mieli tekee temput ja painitaan syvissä vesissä kun on kerrankin aikaa pysähtyä. On mietitty niin elämää, kuolemaa, yleistä levottumuutta, oikeaa suuntaa. You name it! Eniten mietityttää ihmissuhteet. Tänään kun on ystävänpäivä. Isossa maailmassa helmikuun 14. on rakastavaisten juhlapäivä. Meillä ennemminkin ystävyyden. Ja se on musta ollut aina siistiä. Mulla on ollut elämäni aikana satoja tuttavuuksia ja kavereita, mutta vain muutama tosiystävä. Introvertille, mutta läheisriippuvaiselle ihmiselle ystävyyden ylläpito on ollut paikoitellen katastrofaalisen vaikeaa. Se on onnistunut parhaiten parisuhteen aikana, jolloin toinen kantaa vastuun sosiaalisesta kanssakäymisestä ja muistuttaa yhteisestä tekemisestä muidenkin ihmisten kanssa.

Sinkkuna ollessani ystävyydet ovat kukoistaneet. Aina kun mies harhautuu keskellä meidän ystäväpiiriä romanttiselle kalastelulle, on suhtautuminen ihastuksen kohteeseen muuttunut. Lojaalista kaverista onkin tullut ”me sitä, me tätä” -kieltä puhuva parisuhdejuntti, joka ikäänkuin ei enää kuulu sinkkujen sisäpiiriin. Surullista, mutta totta. Tällä hetkellä minä kannan sitä juntin viittaa. Ja onneksi muutama muu. Osa kavereista tosin elää niitä kuuluisia ruuhkavuosia lapsiperheen ytimessä, toiset uraohjuksina maailmalla. Nykyään on vaikea saada ketään mukaansa lomamatkalle, kahvista puhumattakaan. Yritin saada muutamaa ystävääni viettämään kanssani ystävänpäivää – hiljaista oli. Vastauksissa nimittäin. Tekstareita ei tullut keneltäkään. Itse aktivoiduin lähettämään ne ensimmäisenä. Väistämättä mieleen hiipii erilaisia kysymyksiä. Some ei tässä todellakaan auta. Välittääkö kukaan minusta oikeasti? Miksi en selkeesti osaa olla kavereiden kanssa niin kuin muut? Jos kuolisin tänään, jäisikö kukaan kaipaamaan paitsi äiti ja poikaystävä? Olenko minä jollekin merkityksellinen?

Isoja kysymyksiä ja siksi tunnenkin itseni usein yksinäiseksi. Kärsin välillä niin sosiaalisesta kuin emotionaalisesta yksinäisyydestä. Sosiaalisessa yksinäisyydessä on kyse siitä, kun ihmissuhteiden määrä ei vastaa omia toiveita ja tarpeita. Olen aina ollut kateellinen äitini tiiviille ystäväpiirille, kun hän oli nuorempi (nyt moni tuosta piiristä on jo kuollut). Heillä oli kaikilla omat elämät, mutta he olivat aina paikalla toisiaan varten. Haluaisin kovasti, että minulla olisi ystäviä joiden kanssa puuhastella ja harrastaa. Nykyisin kommunikointi tapahtuu lähinnä somessa tai whatsappissa. Ja olen sen verran old school, ettei emojit riitä minulle syvälliseksi keskusteluksi. Emotionaalinen ystävyys taas on sitä, kun on puutetta läheisestä, tärkeästä ja luotettavasta ystävästä. Muistan jo lapsuudesta kuinka kateellinen olin kun kaikilla tytöillä oli oma bestis, joka on säilynyt tähän päivään saakka. Omaa parasta kaveria sain odottaa melkein lukioikäiseksi asti. Tosin minun bestikseni hävisi opiskelujen jälkeen ruuhkavuosien keskelle. Näemme keskimäärin 2 kertaa vuodessa vaikka asumme 10 kilometrin päässä toisistamme. Niin surullista.

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_53a3.jpg

Toki ystävyys on aina kahdensuuntaista. Emme voi olettaa että vain toinen olisi vastuussa kaikesta kanssakäymisestä. Minunkin täytyy siis aktivoitua ennen kuin on liian myöhäistä. Miksi se torjutuksi tulemisen pelko on niin lamaannuttava? Ja miksi oi miksi sitä aina ajattelee kaikkein pahinta? Että ei kai ne nyt mun kanssa halua leikkiä. Lapsuuden traumat sanon minä. Jos siellä on joku joka kaipaa ystävää, niin täällä olisi yksi innokas sielu valmiina. 🙂 Kissankarvat saat bonuksena vaatteisiin. 

PS. Ei mun ystävänpäivä ole sujunut vaan sohvannurkassa itkeskellessä. Ei hätää. Heräsin aamulla kukkiin, lahjoihin ja upeaan aamupalaan. On tuo ulkomaanihme kyllä löytö. Ranskalaiset ne varmaan on romantiikankin keksineet alunperin. Nyt kun tuo mies saapuu töistä kotiin, niin oksat pois. Niiskuttava pieruverkkaritursas onkin muuttunut Codesan Compin ja Duactin voimalla punaisessa pitsibodyssä liihottavaksi viettelijättäreksi. Osataan me Suomessakin!

Tätä kirjoittaessa soi: Snoop Dogg – Sensual Seduction

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *