Modeemin rätinää (eli millä järkytät Gen Z sukupolven hetkessä)

Olen erityisen onnekas, sillä saan tehdä töitä hyvin eri-ikäisten ihmisten kanssa. Koen sen olevan erityinen rikkaus ja varsinkin minua nuorempi sukupolvi antaa minulle usein paljon ajattelemisen aihetta ja tuoreita näkökulmia. Tämmöinen geriatrinen milleniaalikin vallan vetreytyy, kun pääsee aivonystyröitä harjoittamaan uudella tavalla. Tässä taannoin eräässä keskustelussa päädyimme listaamaan hauskimpia muistojamme teinivuosilta ja vasta zoomereitten järkyttyneiden ilmeiden valossa, huomasin kuinka erilaisessa maailmassa olemme teineinä eläneet. Muuan muuassa näillä muistoilla saat nuoremman sukupolven muuten stabiilin ilmeen värähtämään (kauhusta).

Kuva: Bruno Guerrero

Mun ensimmäinen puhelin oli vaaleanpunainen lankapuhelin, jota äitini vartioi kun haukka. Kyllä. Jos halusi soittaa minulle, piti ensiksi selvitä äitini asettamasta kysymysten esteradasta. Kyseinen puhelin oli kiinni seinässä eikä johto ihan riittänyt viereiselle sängyllä, joten puhuin kaikki puhelut joko seisten tai lattialla kyykkien. Ergonomista vai mitä? Kun vihdoinkin sain lukiossa käsiini Nokian jättikännykän, sinne mahtui vain 10 tekstiviestiä. Kymmenen! Piti siis tarkoin valita kenen onnellisten viestit säilytettiin. Jokaiselle henkilölle oli oma soittoääni, joita ostettiin lehtien välissä olevien mainosten perusteella. Löysin siivotessa vanhan kalenterin ja sinne oli kirjoitettu ihmisten puhelinnumerot muotoon etunimi sukunimi gsm. If you know, you know!

Kuva: Nguyen Dang Hoang Nhu

Voi sitä ilonpäivää, kun meille tuli vihdoinkin pöytäkone (se putkinäytöllinen vekotin) sekä netti ja pääsin roikkumaan Kiss FM:n chattiin ja sopimaan treffejä tyyppien kanssa. Mutta nettiin pääsemiseksi piti tosin joka kerta kuunnella pitkä rätinäsinfonia modeemilta, jota säesti äidin päivittäin huuto, kun meille ei nettisurffailun aikana päässyt läpi puhelimella ollenkaan.

Leffat ja karkit (aina koko combo) haettiin joko Makuunista tai Film Townista. Sitä ennen suosikkileffat ja sarjat hankittiin joko VHS:llä tai myöhemmin tietty DVD:llä kotikaappia koristamaan. Kun omaa lempiohjelmaa joutuu odottamaan viikon ajan ennen seuraavan jakson näkemistä telkkarista, kasvattaa se mielenlujuutta aivan eri lailla. Ehkäpä siksi olenkin niin koukussa Netflixiin ja vastaaviin suoratoistopalveluihin, koska lempisarjan näkeminen on tehty niin helpoksi. Mua jotenkin hykerryttää ajatus siitä, että zoomereille video tarkoittaa vain Youtube-pätkää tai TikTokkia. Ah mitä ihania nauhoitushetkiä nämä nuoret ovat menettäneet.Vai ovatko sittenkään. Ja ah sitä maailmanvalloittajan fiilistä kun himaan tuli digiboksi, jonne sai kaikki tv-ohjelmat talteen.

Nauhoituksista puheenollen, mites se c-kasetti? Kasetille nauhoitettiin lempibiisit radiosta ja voi sitä raivokohtauksen määrää kun typerä juontaja erehtyi puhumaan biisin päälle alussa tai lopussa. Palautetta tyhmälle juontajalle lähetettiin aina postikortilla! Meinasin tikahtua nauruun, kun muistin tämän. Minulla on muuten vieläkin äidin luona kokoelma vanhoja c-kasetteja CD-torneista puhumattakaan. Muistattehan ne muoviset hirvitykset?

Ja vaikka sosiaalinen media tuli elämääni vasta parikymppisenä, niin muistoja ikuistimme tietenkin pokkarikameralla tai kertakäyttökameralla (bye bye luonto) ennen kuin digikamera vapautti meidät viikon kestävästä pelosta, kun piti odottaa filmin kehittymistä todetakseen että 18 kuvassa kahdestakymmenestä, sulla on silmät kiinni ja siinä yhdessä hyvässä kuvassa on sormi puolittain kameran linssin edessä. Selfie game ei todellakaan ollut helppoa back in the day. Toisaalta monia asioita jäi ikuistamatta sen vuoksi, että harva jaksoi kantaa kameraa mukanaan. Tämä oli ehkä vain hyvä asia.

Nämä muistelot tulivat nyt ekana mieleen. Onko siellä muita milleniaaleja (ehkä jopa) geriatrisia sellaisia linjoilla? Kuulostiko tutulta? Mitä sellaisia asioita muistat teinivuosilta, joita ei enää ole? Piristä mun päivää.

Tätä kirjoittaessa soi: Mr.President – Coco Jamboo

puheenaiheet ajattelin-tanaan oma-elama hopsoa
Kommentit (4)
  1. Ihana postaus, mini kohta kolahti tännekin.

    Mä voisin lisätä puhelinkopit ja niistä keskustelulinjoille soittamisen. Ei ollut vielä kännyköitä ja pikkukylän keskustassa oli kovin vähän tekemistä. Niinpä ahtauduttiin paikalliseen puhelinkoppiin, ”naiset soittaa” -numeroihin sai soittaa ilmaiseksi.

    1. That Out of Office Girl
      21.1.2023, 08:11

      Muistan nämä ”naiset soittaa ilmaiseksi”-linjat. Tehtiin teininä samaa. Sit taas vähän vanhempana vaihto-oppilaana piti ostaa ulkomaan puhelinkortti, jotta pysty soittamaan halvemmalla kotiin tai sille yhdelle spessulle vaihdon aikana. Näen sieluni silmin sen 300 metrin jonon vaihtareita odottamassa pääsyä koppiin. 🙌😉

  2. Palautetta postikortilla! 😂 Ja siis joo, 80-luvulla syntyneenä tuttuja juttuja. Olen myös joskus muinoin lähettänyt biisitoiveen Jyrkiin faxilla. 😅

    1. That Out of Office Girl
      20.1.2023, 17:21

      Aaaah faksi! Naapurin skidillä oli sellainen ja muistan kuinka olin superkateellinen kun he pystyivät viestimään joka paikkaan nopeasti! 😄😄😄

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *