Ojasta allikkoon

Ai että kun mä toivoin, että voisin julkaista tänään jotain superpositiivista ällömakeiden sitaattien kuvittamaa tekstiä. Mutta koska elämä on, niin saatte jälleen nauttia raivorehellisestä purkauksesta. Tällä viikolla sain töissä kuulla tulevista YT-neuvotteluista. Myöskään liikuntabisnekseni ei tule nyt hetkeen tuottamaan mitään. Juuri kun toiveikkaana ajattelin, että saisin aloitettua vihdoinkin säästämisen ja puskurirahaston kerryttämisen, nyt kun kevään veloista on päästy eroon. Mutta eihän se nyt tule menemään niin kuin Strömsössä.

Kuva: Nikita Kachanovsky

Olin tehnyt täksi talveksi remonttisuunnitelmia, jotka saattavat mennä nyt jäihin riippuen neuvotteluiden tuloksesta. Sitten on tietenkin yhden kissani diabeteksen hoitokulut lääkärissä ravaamisen osalta, jotka saattavat huomattavasti vaikuttaa tulevaan talouteen. Stressikäyrät ovat siis jälleen kerran tapissa. Puhumattakaan niistä tunteista, joita yt-neuvottelut tuovat pintaan. On nimittäin aika vaikeaa olla ottamatta ratkaisuja itseeni. Tuntuu suorastaan henkilökohtaiselta loukkaukselta, jos minut kevään lomautusten aikana luoduista innovatiivisistä projekteista huolimatta pistetään jäähylle.

Pelko, viha ja epäoikeudenmukaisuuden tunne ovat kaikki normaaleja fiiliksiä vaikeassa tilanteessa, kun oma osaaminen ja työidentiteetti joutuvat tarkastelun kohteeksi. Ihmiset yleensä suhtautuvat yt-neuvotteluihin kolmella tavalla. Toiset lamaantuvat ja uhriutuvat, kun taas toiset taistelevat ja varmistavat oman paikkansa etujoukoissa. Kolmannet luovuttavat ja irtisanoutuvat itse. Itse en ole koskaan tykännyt luovuttamisesta, joten täällä vedetään jo haarniskaa niskaa. Bring it on!

Onneksi on ihana liikuntaharrastus. Eilen ei bungee -köyden varassa pomppiessa tulleet työasiat kertaakaan mieleen. Posket olivat kipeänä kaikesta nauramisesta. Kiitos jälleen kerran Impi ja opettaja Verna Laine. Katsotaan saanko teille joku kerta jotain matskua kuvattua, sillä onhan tuo joustavan köyden varassa lilluminen ihan älyvapaata puuhaa. Ja niin koukuttavaa. Jos joku ei siellä tiedä yhtään mistä välineestä puhun, niin kurkkaa alla oleva video.

Mites siellä pärjätään? Minkälaiset työtuulet puhaltavat sinun elämässä?

Tätä kirjoittaessa soi: Lady Gaga, Ariana Grande – Rain On Me

Kommentit (2)
  1. Täälläkään ei syyskuu ole todellakaan kohdellut silkkihansikkain ja viimeiset pari viikkoa ovat kyllä olleet tosi raskaita. Tsemppiä sinne!

    1. Kiitos tsempeistä! Ikävä kuulla, ettei sielläkään ole ollut helppoa. Tässä ei auta kun uskoa, että suunta on ylöspäin, meille molemmille. ❤️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *