Relax to the Max

Tiedättekö sen tunteen, kun koko viikonloppu tuntuu ilotulitukselta ja maanantai on vain etäinen häivähdys jossain tulevaisuudessa? En ole ajatellut rästihommia kotona, duunia tai edessä häämöttäviä deadlineja kertaakaan. Olen vain ollut. Mennyt virran mukana ilman mitään suunnitelman tynkää. Olen nauranut enemmän kuin viikkoihin ja nauttinut kaikista puuhista tässä hetkessä. Nyt kun istun sunnuntai-iltana kirjoittamassa tätä postausta sohvannurkassa, tekisi mieli itkeä. Miten saan tuon Zen-tilan myös arkeeni? Miten voisin olla enemmän läsnä hetkessä ilman ajatusten toistuvia sprinttejä tulevaan?

Ja hei, en ole ollut meditoimassa tai istumassa iltaa buddhalaisten munkkien luona. En voi edes sanoa kokeneeni valaistusta. Ehkäpä pieni oivallus olisi oikea sana. No mitä sitten tänä viikonloppuna tapahtui, joka sai lampun syttymään pääni päällä? Ei juurikaan mitään ja toisaalta kaikki. Siirsimme poikaystäväni kanssa meidän perjantai-illan deittejä lauantaiaamuun, sillä molemmilla oli harvinaisen vapaa viikonloppu. Yleensä se on herkullinen tilaisuus riidellä, kun on aikaa kuunnella toista ja vastavuoroisesti ärsyyntyä kaikesta mitä toinen sanoo, mutta mitään sellaista ei tapahtunut.

Poikaystäväni oli järjestänyt kiireettömän aamupalahetken Radisson Blu Aleksanteri hotelliin, joka oli ihan täydellinen. Istuimme ikkunapöydässä katsellen kaupungin heräämistä samalla nauttien siitä, ettei itse tarvinnut valmistaa ruokaa, saati tiskata astioita. Vatsat täynnä kiertelimme kaupungilla kiirettä piipahdellen eri putiikkeihin. Molemmat totesimme, että kaupoissa käynti on aina sellaista täsmäiskujen tekemistä tiukkojen aikataulujen puutteissa, ettei haahuilulle ole nykypäivänä enää aikaa. Se kuuluisa turistimentaliteetti puuttuu sekä spontaanisuus.

Ruttopuiston tienoilla saimme ex tempore idean lähteä Roihuvuoreen katsomaan Kirsikkapuistoa ja japanilaistyylistä puutarhaa. Vietimme Roihiksessa omaa pre-Hanamia, joka japaniksi tarkoittaa kukkien katselua. Hanami on japanilaisille vuoden tärkein juhla ja se ajoittuu kirsikkapuiden kukinnan alkamiseen. Roihuvuoren Hanamia juhlitaan tänä vuonna sunnuntaina 19.5. klo 12.00-18.30. Silloin kukat ovat ennuisteiden mukaan kauneimmillaan. Sinne siis vaan piknikille, jos et ole vielä käynyt. Upealta puisto näytti jo nytkin vai mitä sanotte? Tykkään erityisesti kirsikankukan symboliikasta. Buddhalaisuudessa kirsikankukka symbolisoi katoavaisuutta. Samurait pysähtyivät nauttimaan kirsikankukinnan hetkellisestä kauneudesta, ja heille kukka oli soturin elämän allegoria: se kypsyy, puhkeaa kukkaan, loistaa hetken ja putoaa. Kirsikankukka oli samuraiden symboli.

Aurinko paistoi kirkkaasti koko puistokävelyn ajan, mutta matkalla Kamppiin metron ikkunasta vilahti räntäsade. Nauroimme että vain Suomessa ja Islannissa voi kokea näin rajuja säävaihteluja. Ulkona ei viitsinyt enää olla, joten päätimme kurkistaa Cafe Boardgamen tarjontaan. Mieheni rakastaa kaikkia pelejä, joten lähdin innokkaasti mukaan. Omistajat Henri ja Anne-Mari ovat huipputyyppejä, jotka auttavat ja opastavat alkuun, mikäli pelit eivät ole entuudestaan tuttuja. Lämmittelimme lapsuuden suosikillani eli muuttuvalla labyrintillä ja siirryimme sen jälkeen pelaamaan Pandemiaa, jossa pelaajien tehtävänä on keksiä parannuskeino neljään maailmalla leviävään sairauteen. Kaikki pelaajat pelaavat yhdessä peliä vastaan, ja siis kaikki voittavat tai kaikki häviävät. Rakastan tällaisia yhdessä pelattavia lautapelejä. Ensimmäinen lautapeli, jonka voisin hankkia itselleni. Ja hei jos nälkä yllättää, niin lämmin suositus snack-lautaselle, jossa erilaisten hedelmien lisäksi oli vihannestikkuja, nachoja sekä kolme erilaista todella hyvän makuista dippiä. Dragonfruit Roibos tee on myös maistamisen arvoinen.

Loppuilta menikin rattoisasti Netflixin ja HBO:n valikoimaa läpi käyden. Ei ollut ei nukahtamisvaikeuksia illalla. Ulkoilu teki tehtävänsä. Sunnuntaiaamuna kokattiin munakokkelia, uuniparsaa ja paahtoleipää. Ostin Chez Mariuksesta söpön paahtoleipätelineen, joka pääsi vihdoin ja viimein käyttöön. Näin telineitä Lontoon hotellissa ja inspiroiduin. On ihan parasta, kun arkeen saa ripauksen lomaluksusta mukaan.

 

Käytiin tänään äidin kanssa katsomassa Aleksanterin teatterissa Anna Pavlovan elämästä kertova teos. Pietarilainen Sergei Djagilev Art Centerin tuottama esitys on omistettu 1900-luvun loistavalle ja legendaarisille ballerinalle Anna Pavlovalle, joka btw esiintyi Aleksanterin teatterissa ensimmäisellä maailmankiertueellaan vuonna 1912. Mariinski- ja Mihailovski -balettitalojen huippusolistit tulkitsivat mm. Pavlovan ohjelmistoon kuuluneet klassikonumerot kuten Night, Rondino, Gavotte, Venäläinen tanssi, Dragonfly, Californian poppy ja tietenkin Kuoleva Joutsen. Todella mieleenpainuva ja upea kokonaisuus.

Tämä viikonloppu opetti ainakin sen, että jos hetkeksi pistää turistilasit päälle, niin elämästä nauttii ihan eri tavalla. On aikaa olla ja ihmetellä. Ehkäpä ne samurait olivat oikeilla jäljillä. Kirsikankukkien tavoin myös kauniit hetket ovat katoavaisia. Siksipä niitä pitää pysähtyä ihastelemaan. Olemaan läsnä. Ilman turhaa hötkyilyä. Ihan rauhassa.

Tätä kirjoittaessa soi: Bobby McFerrin – Don’t Worry Be Happy

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *