Tag: resepti

Aamupalavanukas kiireisen makuun

Usein sanotaan, että aamiainen on päivän tärkein ateria. En voisi olla enempää samaa mieltä asiasta. Itselleni ruoka maistuu heti herättyäni, mutta esimerkiksi moni asiakkaani on valitellut vuosien saatossa, ettei saa mitään menemään alas aamuisin, paitsi sen kahvin. Kannattaa muistaa että, elimistö on yön ajan lepotilassa. Käynnistyäkseen heti aamusta elimistö tarvitsee ravintoa. Olen kehitellyt itselleni ravitsevan ja herkullisen pika-aamupalavanukkaan, jonka voi ottaa helposti mukaan myös töihin välipalaksi.