Tag: terveys

Flunssa Mayhem

Anteeksi radiohiljaisuuteni. Tässä on taas ollut vähän kaikennäköistä. Lähinnä kokoelma kremppaa ja viruksia, jotka muutaman vuoden tauon jälkeen posahtivat tähän kroppaan sellaisella forcella että vieläkin toivutaan. Helmikuun alku onkin ollut varsinaista kitumista ja niiskutusta sängyn pohjalla. Vaikka aikaa olisikin ollut yltäkyllin niin voimat olivat niin finaalissa, että jo pelkän niistämisen jälkeen piti levätä, kun sykkeet pauhasivat pilvissä.

Tammikuun Self-Care

Vaikka lupasinkin pyhästi etten tänä vuonna tee kilometrin mittaisia uudenvuodenlupauslistoja enkä varsinkaan aseta itselleni mitään epärealistisia tavoitteita, niin en malttanut olla täyttämättä uuden kalenterini tammikuun Self-Care Goals listaa, jonne sai laittaa 4 toivetta kuukauden osalta. Voitte varmasti arvata järkytykseni, kun päiviä on takana jo 29 ja kaikki nämä ovat tulleet toteen. Ai miten onnistuin pitämään tavoitteista kiinni? No minäpä kerron.

Korona kylvää pelkoa, pettymystä ja kusipäitä

Enpä olisi uskonut, kun viimeksi kirjoitin blogiin etätyötoiveista ja lyhennetystä työviikosta, että maailma muuttuu viikossa näin hurjasti. Etätöissä ollaan, mutta ei omasta toiveesta. Nyt saa olla onnekas, jos tästä koronatilanteesta selviää työpaikan kera. Pelottaa, ärsyttää, turhauttaa, v*tuttaa. Eipä sitä voi kauniimmin ilmaista. Kaiken tämän keskellä pitäisi pystyä olemaan järjissään ja ajattelemaan muita ihmisiä.

Kevyempi ote syksyyn – 6 vinkkiä arjen hallintaan

Olin keväällä paikoitellen todella uupunut ja se näkyikin sairastelujen määrässä. Olin kahminut kalenterin täyteen treenejä, kun uudet lajit veivät mennessään eikä normi työtaakka vähentynyt vaan lisääntyi entisestään. Onneksi kehomme on niin viisas, että se pakottaa meidät pysähtymään, vaikka kuinka pyristelisimme vastaan. Keväällä tulikin totaalinen stoppi. Tänä syksynä aion olla hitusen viisaampi ja harjoittaa enemmän tietoista läsnäoloa. Näillä kuudella vinkeillä kokeilen ainakin itse selvitä jouluun ja seuraavaan lomaan.