Takaisin poteroon!

15844578_10154138410171190_2697146456780958963_o.jpg

Se fiilis kun 10 päivän Netflix/HBO/suklaarasia-maratoonin jälkeen yrittää ahtautua pinkeisiin tekonahkahousuihin ja lähteä myrskytuuli persuksissa aamuvarhaisella takaisin konttorille. Pitkissä lomissa on se huono puoli, että vaikka keho onkin virkistäytynyt (lue: turvonnut kaikista ihanista joulun herkuista) niin sitä on myös täysin hukassa arjen rytmeistä. Vähän kuin olisi sokerihumalapäissään riehuva apina keskellä valokuvaavaa turistilaumaa. Onneksi työviikkoa on jäljellä 3 työpäivää, niin ehtii viikonloppuna tasata unirytmit normaalille tasolle. Ollapa vielä kaksikymppinen, jolloin yöuniksi riitti välillä vain pari tuntia ja siihen putkeen pystyi vielä vetämään kahden eri duunin vuorot peräkkäin. Tänä päivänä jos pitäisi mennä suoraan töihin humputtelun jälkeen, niin kuolema korjaisi viimeistään lounastauolla.

Yritin luoda itselleni positiivista uskoa päivään selailemalla vanhoja kuvia ja mitäs sieltä löytyikään. Kuva kotikulmilta uudenvuodenpäivä 2017. Pikkasen eri näkymiä sai katsella eilen tästä aamusta puhumattakaan. Kuvat tekivät tehtävänsä ja saavuin töihin juuri niin eteerisenä kuin rännän, veden ja myrskytuulen riepottelemana kuuluukin saapua. Meidän duunissa on fiksusti vielä välipäivinä ja ennen uuden kauden alkua rajalliset asiakaspalveluajat. Ei asiakkaiden kiusaksi, vaan siksi että jokainen joulusta selvinnyt sokeripulla meidän konttorista pystyisi edes 4 tunnin päivittäiseen älylliseen keskusteluun ja laadukkaaseen asiakaspalveluun. Olemmehan kaikki olleet television ja tarjoussuklaarasioiden uhreja.

15844824_10154138410166190_1885375453707885860_o 2.jpg

Duunissa oli muutkin pistänyt tuulemaan. On se jännä kuinka se uusi vuosi saa aikaan muutoksia. Perinteisten liikunnan lisäämisen ja terveysruokien haalimisen lisäksi oli myös yksi työntekijä lähtenyt lätkimään. Jäljelle jäivät vain 1.1. päivätyt kirjekuoret asianosaisille ja työavaimet. Näin se uusi vuosi potkii tahtomattaankin persuksille. Olen tosin aina ollut sitä mieltä, että onnettomana on turha jäädä paikalleen itkemään. Onni löytyy muualtakin ja jokainen meistä on vastuussa omasta onnestaan.

Illalla vien vielä kehoparkani fyysiseen kuritukseen niin on joulun jälkeinen shokkitila valmis. No en oikeesti. Meen testaamaan ilmajoogaa. Ajatuksen tasolla se kuulosti hauskalta. Katsotaan mikä on todellisuus. 🙂 

Sitten voinkin turvallisesti kaivautua takaisin Netflix-poteroon.

Tätä kirjoittaessa soi: Lissie – I Don´t Wanna Go To Work

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *