Tammikuun TOP10

IMG-1856.JPG

Enpä muista koska viimeksi olisi kuukausi vilistänyt näin vauhdilla ohi. On aika koostaa kuukauden parhaat palat. Olen aina halunnut pitää kiitollisuuspäiväkirjaa, mutten ole saanut aikaiseksi. Olkoon tämä lista esimakua ja pientä treeniä siihen.

1. Vertical Club

Ilmajooga, rengastrapetsi, tankotanssi, hammock tricks ja silkki. Hankin kerralla 5 uutta harrastusta ja toteutin vanhan haaveeni sirkusprinsessana. Ilma-akrobaatiksi en voi itseäni vielä edes vitsilläkään kutsua, mutta sitkeä ilmaroikkuja on minussa jo herännyt henkiin. Tätä lisää.

2. Perjantain deitti-illat

Parisuhde on saanut ihan uuden boostin, kun päätimme poikaystäväni kanssa omistaa yhden illan viikossa vain toisillemme ilman somea tai muita häiriötekijöitä. Molemminpuolinen kunnioitus on kasvanut puhumattakaan lisääntyneestä läheisyydestä ja hellyydenosoituksista. Jatkoon.

3. CMAD

Some- ja yhteisömanagerien yhteisistä kokoontumisajoista on kovaa vauhtia tulossa jokavuotinen perinne. Tämän vuoden Community Manager Appreciation Day jäi erityisesti mieleen hyvän porukan johdosta. Taisin ensimmäistä kertaa elämässäni verkostoitua näin tehokkaasti. LinkedIn piippaa enemmän kuin Tinder aikanaan. Ja se on paljon se.

4. Viking Grace

Yllämainitut kokoontumisajot järjestettiin tänä vuonna Viking Gracella, joka on Viikkarin hienoin paatti. Minulle kokemus kyseisellä laivalla oli ensimmäinen eikä taatusti viimeinen. Meni kertaheitolla Siljan ohi. Pakko päästä uudestaan.

5. Huikeat leffat

Ehdin vihdoinki päivittämään Movies to Watch-listaani ja mitä helmiä sieltä tuli vastaan. Blackkklansman, A Star is Born, Bohemian Rhapsody – vaikea valita omaa suosikkia. Jokaisessa leffassa tuli itku ja mä en yleensä edes pillitä. Jokainen leffoista on saanut Oscar-ehdokkuuksia eri kategorioissa, joten innolla mitä palkintoja kyseisille leffoille satelee.

6. Kevätkukat

Loppuvuosi 2018 meni äidin luona kissavahteina, jonka aikana 80% huonekasveistamme ehti kuolla pimeyteen tai itsemurhaan. Enpä ihmettele Suomen synkkiä kuolintilastoja. Sen verran raffi vuodenaika se talvi meille suomalaisille on. Heti kun sain kamat purettua omaan kotiin, niin suuntasin sitä seuraavana lauantaina Plantageniin, josta poistuin 70€ köyhempänä lähimpään taksiin. Uusia kukkalapsia oli 2 säkillistä sekä lisäksi viikonlopun ruokaostokset. Julkiset eivät houkutelleet. Ihanan espoolaista, sanoisi kollegani.

7. LUX Helsinki

Jokavuotinen valofestivaali ei pettänyt tälläkään kertaa. Tämä valonnälkäinen katsoja sai juuri sen mitä tähän pimeään vuodenaikaan kaipasikin. Ensi vuonna uudestaan.

8. Uudet matkakohteet

Matkamessut tarjosi tuttuun tapaan kiehtovan tietopaketin sekä repullisen inspiraatiota tuleviin reissuihin. Suosikkilistalle menivät niin Uganda, Seychellit kuin Kroatian saaret. Ensi kesänä suuntaamme kuitenkin metsästämään täydellistä auringonlaskua Santorinille. Matkamessuilta bongattu tarjous tämäkin.

9. Blinibrunssi

Äitini legendaarinen blinibrunssi katettiin yksi kaunis sunnuntai minulle ja poikaystävälleni sekä hänen lapsilleen. Vietettiin yhteistä joulua vain hieman myöhässä totutusta. Lapsia ei tosin yhtään haitannut lisälahjojen saanti tammikuun puolessa välissä. Tonttulakkien pukeminen kissoille kuvaushetkeä varten epäonnistui myös tänäkin vuonna. Ehkäpä jouluna 2019. Ps. Ne oikeat ja aidot venäläiset blinit on sitten ohuita peruslettujen näköisiä lättyjä. Ei niitä paksuja tattarijauhomömmöjä. Nyt tiedätte.

10. Vuosipäivä

Tammikuun puolessa välissä vietettiin 2-vuotispäivää meidän tapaamisesta. Suhteemme on ollut sen verran räiskyvä ja vaiherikas, ettemme kumpikaan tiedä milloin seurustelumme on virallisesti alkanut. Tammikuussa koettiin todella haastavia hetkiä parisuhteen osalta, mutta edelleen surffaamme yhdessä samalla aallolla. Poikaystäväni kanssa olen kokenut ensimmäisen kerran, miltä tuntuu olla tasavertaisessa parisuhteessa. Ja se on ihan mieletön tunne. Apua tätäkö on aikuisuus? Ei enää teinidraamoja. Ou nou! Seuraavaksi kai sitten pitää hankkia yhteinen sijoitustili, ruveta väsäämään testamenttia ja viettää illanviettoja kotioloissa pyjama päällä. Ehkä ei kuitenkaan vielä. 🙂

Tätä kirjoittaessani soi: Sleeping at Last – January White

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *