Y niinku yt:t

Ajattelin ennakkoon että kirjoitan teille tänään mun painonpudotuksen edistymisestä tai sarjoista johon olen hurahtanut, mutta totuus on että eilisestä asti olen ollut vähän turha. Toimari soitti iltapäivästä ja kertoi että yt- eli yhteistoimintaneuvottelut ovat taas edessä, kiitos pahenevan epidemiatilanteen ja rajoitusten. Asia ei sinänsä tullut yllätyksenä, mutta en voinut välttyä Päiväni murmelina -fiiliksestä. Enkö ole jo kokenut tämän kertaalleen? Jos tarkkoja ollaan, niin jo kahdesti kahden vuoden sisään.

Kuva: Kai Pilger

Aikaisempina kertoina mieleni on täyttänyt pelko ja suru niin vallitsevasta tilanteesta kuin oman työpaikkani puolesta. Nyt mielen täytti lähinnä viha. Kuinka pitkään meidän täytyy sietää nykyisen hallituksen ja ennen kaikkea median määrittelemää pelkoporno -linjaa? Kulttuuri-, taide-, viihde- ja urheilukenttä, on ollut sulkutoimien ensimmäinen kohde koko kohta kaksivuotisen pandemian ajan. Se tuntuu äärimmäiseltä iskulta vasten kasvoja. Varsinkaan kun tukitoimet eivät todellakaan jakaudu tasaisesti. Kyseisillä aloilla kun sattuu olemaan helvetisti freelancereita.

En edes aloita niistä mittavista vaikutuksista mielenterveyteen, joita tämmöinen elinkeinovapauden riistäminen saa aikaan. Ja nyt eräältä nimeltä mainitsemattomalta raskaana olevalta perhe- ja peruspalveluministeriltä tuli seuraava aivopieru ulos, kun hän yritti ensiksi saada kouluja etäopetukseen ja kun se ei onnistunut, niin omat kasvonsa pelastaakseen hän yrittää painostaa aluehallintoviranomaiset sulkemaan kaikki lasten ja nuorten harrastuspaikat. Mitä tapahtui sille lupaukselle, että aikuisia rajoitetaan enemmän, jotta lapset saisivat elää suhteellisen normaalia elämää? Miksi ministerimme ei kuuntele asiantuntijoita vaan vetää omaa linjaansa muista ministereistä välittämättä?

Oma lehmä tässä on tietenkin ojassa. Mahdollinen lomautus tai pahimmassa tapauksessa työpaikan menettäminen vetävät oman talouden sellaiselle kuralle, ettei sieltä hetkeen nousta. Olisin valmis käymään kaiken sen läpi, jos näkisin edes jossain järjen hiventä ja logiikkaa nykyisissä rajoituksissa. Nyt minusta tuntuu lähinnä siltä, ettei kukaan ohjaa tätä laivaa vaan käynnissä on suuri poliittinen näytelmä, johon meidät kaikki on pakotettu istumaan yleisössä. Tahdoimme tai emme.

Ugh. Olen puhunut? Mites siellä? Vaikuttavat nykyiset rajoitukset omaan arkeesi millään lailla?

Tätä kirjoittaessa soi: Enya – May It Be

 

 

tyo-ja-raha puhutaan-rahasta tyo oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *