Ladataan...
Päästä irti

Pakko-oireinen häiriö on opettanut minulle, kuinka selvitä vaikeista ajoista. Useiden vaikeiden vuosien aikana olen opetellut useita selvitymiskeinoja. Seuraavassa joitakin parhaita selviytymiskeinoja. VAROITUS: Tekstissä käsitellään todellisia pakko-oireita.

 

1. HENGITÄ JA MEDITOI

Vaikeiden tunteiden sietäminen ei ole helppoa. Oikeanlainen hengittäminen voi tuoda siihen helpotusta hetkeksi. Kun pysähdyt hetkeksi hengittämään syvään, voi olo helpottua.  Hengittäminen itsessään on stressiä lievittävää, mutta paras on, jos pääsee meditatiiviseen tilaan. Se ei ole ihan yksinkertaista, sillä mielellä on tapana rullata kaikenlaisia ajatuksia hirmuisella vauhdilla. Meditointia voi kuitenkin harjoitella. Helppo tapa aloittaa harjoittelu on tehdä esimerkiksi yksinkertaisia mindfullness-harjoituksia, kuten keskittyä seuraamaan hengitystään. Itse pääsen jo melko nopeasti meditatiiviseen tilaan, sillä olen opetellut omanlaiseni tavan meditoida hankalia tunteita. Jaan kyseisen tavan teille seuraavassa blogikirjoituksessa.

 


 

2. KAIKKI LOPPUU AIKANAAN - MYÖS VAIKEAT AJAT

Vaikeina aikoina voi tuntua, että ne eivät lopu koskaan. Silloin kannattaa muistuttaa itselleen, että näin ei ole. Useiden vaikeiden vuosien aikana on useinkin tuntunut tältä. Itse olen kuitenkin ollut aina kovin elämänhaluinen, enkä ole halunnut luovuttaa, vaan taistella, vaikka tuntuisi kuinka vaikealta. Usein vaikeudet helpottavat itsestään ajan kanssa, mutta asiaan voi myös itse vaikuttaa. Uskon, että olen päässyt näin pitkälle hyvinvoinnissani siksi, että asenteeni on se, että otan vastuun elämästäni ja hyvinvoinnistani. Olen tehnyt useita pieniä askelia parantaakseni hyvinvointiani itse. Uskon, että sinnikkyys palkitaan, ja vaikeat ajat muuttuvat paremmiksi, jos todella yrittää ja tekee töitä asian eteen. Ainakin minulle on käynyt niin. On tietysti myös niin, että kaikki asiat eivät korjaannu, mutta asioiden kanssa voi myös opetella elämään.

 

3. PYYDÄ APUA

Avun pyytäminen ei ole helppoa. Ei ole ollut koskaan minullekaan. Sitä helposti ajattelee, että vahva ihminen ei apua pyydä. Tämä on kuitenkin ihan väärin ajateltu. Yhteiskunnassa tuntuu olevan kuitenkin sellainen asenne, että apua pyytävä on heikko. Kannattaa taistella tätä ajatusta vastaan, koska vahva on mielestäni se, joka pyytää apua. Usein ne ihmiset, jotka ovat saaneet itse apua, voivat sitä tulevaisuudessa myös jakaa toisille. Jokainen tarvitsee joskus apua. Apua voi pyytää ammattilaiselta, mutta myös perheen ja ystävien tuki on kullanarvoista.

 

4. MUSTA HUUMORI

Musta huumori on parasta! Vaikeissakin tilanteissa voi yrittää nauraa itselleen tai tilanteelle. Varsinkin mielenterveysongelmat ovat herkkua mustalle huumorille. Ajatelkaapa minun viimeisintä pakko-ajatustani ja pakko-oirettani. Pelkäsin kuollakseni, että jos pisarakaan saippuaa tippuu lattialle, niin siihen joku liukastuu ja kuolee. Käytin hirveästi aikaa lattioiden luuttuamiseen. PISARAN VUOKSI! Mietipä tätä näytelmänä, joku kuolee pisaraan saippuaa! HAAHAHAH :D Pakko-oireet eivät todellakaan ole hauskoja, mutta toisinaan niille nauraminen helpottaa. Jaan mielelläni hauskoja pakko-oireitani ja nauran niille, se auttaa minua ja viihdyttää muita!

 

 
5. RUOKAVALIO JA LIIKUNTA
 
Tästä olen kirjoittanut aiemminkin, mutta terveellinen ruokavalio, mukavat harrastukset (erityisesti urheilulliset) auttavat pitämään kehon ja mielen vireessä. Hyvinvointia ja jaksamista voi tukea itse paljonkin. Hyvinvointi lähtee hyvinvoivasta kehosta.

Ladataan...
Päästä irti

Muutama vuosi sitten erityisherkkyys nousi puheenaiheeksi ja siitä kirjoitettiin juttuja esimerkiksi lehdissä. Tuolloin luin Elaine N. Aronin Erityisherkkä ihminen-kirjan. Se herätti minut ajattelemaan omaa herkkyyttäni - olen ehdottomasti Aronin kuvaama erityisherkkä ihminen, hyvässä ja pahassa. Erityisherkän ihmisen hermosto on herkempi ja aktiivisempi, siksi erityisherkän aistit ovat herkemmät ja ärsykkeistä johtuva kuormitus suurempi. Erityisherkkä tarvitsee latautumisaikaa enemmän kuin toinen hermostoltaan vähemmän herkkä. Itselläni tämä näkyy ihan konkreettisesti, hermosto on usein "ylikierroksilla", joka tuntuu ihan fyysisenä tärinänä raajoissa.

 

 

Ymmärrän kuitenkin, miksi erityisherkkyys ärsyttää. Se on mielestäni usein julkisuudessa väärin käsitetty termi, jonka piiriin moni ihminen on myös itsensä luokitellut väärin perustein. Erityisherkkä ihminen ei ole sama asia kuin valittaja tai mielensäpahoittaja, se ei tarkoita helposti loukkaantuvaa tai esimerkiksi laiskaa ihmistä. Erityisherkkyyteen on niputettu kaikenlaista, mikä siihen ei kuulu. Erityisherkkyys ei ylipäätään ole luonteenpiirre, vaan hermoston ominaisuus! Erityisherkkiä voi olla luonteeltaan ja ominaisuuksiltaan hyvinkin erilaisia, usein ehkä kuitenkin heitä yhdistää tietynlainen temperamenttisuus. Kun kuormitus ylittää rajat, saattaa erityisherkkä ärsyyntyä helposti.

 

Erityisherkkä ihminen ei ole myöskään sama asia kuin herkkä. Herkkyyttä voi olla muutakin, kuin hermoston herkkyyttä. Itse olen sekä herkkä että erityisherkkä. Itselläni herkkyys näkyy siinä, että olen aina ollut kova huolestumaan. Tässä luonteenpiirteessäni on varmasti osasyy siihen, miksi minulle on kehittynyt pakko-oireinen häiriö. En kuitenkaan vaihtaisi herkkyyksiäni pois. Sekä erityisherkkyys ja herkkyys on tehnyt minusta erityisen vahvan. Erityisesti pakko-oireinen häiriö on syy siihen, miksi olen mielestäni erityisen vahvaksi kasvanut. Olen selvinnyt hengissä vuosista, joiden aikana päässäni on soinut taukoamatta ahdistava levy, jota ei saa katki, puristavan ja kuristavan häpeän painaessa rintakehää.

Herkkyyteen ja erityisherkkyyteen liitetään usein se, että on jollain tavalla heikko. Tämäkin on mielestäni hyvin väärin käsitetty asia. Monesti eri tavoin herkät ihmiset ovat nimenomaan erityisen vahvoja. Helposti kuormittuva joutuu olemaan samalla vahva. Vahvuuteen liittyy myös omien rajojen asettamisen oppiminen. Esimerkiksi palautumisajan ottaminen itselle terveen itsekkäästi on hyvä asia. 

Haluaisin, että yhteiskunnassamme herkkyyteen alettaisiin suhtautua eri tavoin. Sitä pidettäisiin hyvänä ominaisuutena, joka kasvattaa vahvaksi!

 

 

 

 

Ladataan...
Päästä irti

SSRI-lääke eli serotoniinin takaisinoton estäjä on hyvin käytetty lääke mielenterveyshäiriöissä, erityisesti masennuksessa ja pakko-oireisessa häiriössä. Kyseisistä lääkkeistä on myös paljon keskustelua: toisten mielestä lääkkeet toimivat ja toisten mielestä ne myrkyttävät aivomme. Oli miten oli, negatiivista lääkkeiden suhteen on ainakin se, että usein kuulee niiden syömisen olevan niin sanottu pakko tai portti terapiaan pääsemiseksi. Ensin lääke, sitten terapia.

Itselleni SSRI-lääke on ollut sekä positiivinen että negatiivinen asia. Toistaiseksi hyöty on voittanut haitan ja olen jatkanut lääkkeiden syömistä. Yli 10 vuoden pakko-oireista kärsimisen jälkeen, aloitin kuitenkin ensimmäisen lääkekokeiluni vasta viime syksynä. Hakeuduin ensimmäistä kertaa psykiatrin pakeille tavoitteena saada Kelan kuntoutuspsykoterapiaa. Aikaisemmin suhtautumiseni lääkkeisiin oli ollut hyvin negatiivinen, joten en ollut aiemmin hakenut apua siitä, vaan maksanut yksityisiä terapioita ja käynyt tuetun lyhytterapia-jakson opiskelijoiden terveydenhuollon kautta. 

 

 

Jaksaminen alkoi kuitenkin viime syksynä olemaan sen verran heikoilla, että tulin siihen tulokseen, että kaikki on kokeiltava. Myös lääkkeet. Psykiatrini on erittäin asiallinen lääkäri, eikä tuputtanut lääkkeitä. Itse halusin kokeilla niitä. 

Aloin syömään lääkkeitä melko normaalilla annostuksella, ja muutaman viikon jälkeen annostusta vielä nostettiin. Hyvin nopeasti kävi ilmi, että lääkitys aiheutti minulle suunnatonta väsymystä. Olisin halunnut vain nukkua, kaiken aikaa. Töissä oli vaikea pysyä hereillä. Aloin olla masentunut pelkästä väsymyksestä. Haaveilin usein koiralenkeillä läheisestä vanhainkodista, jonne voisi mennä nukkumaan.. Sivuoiretta jatkui kuukausia, joten kyseessä ei ollut ohimenevä ilmiö.

Soitin siis psykiatrille. Tiputimme ensin lääkemäärän puoleen, jonka jälkeen aloin ottaa lääkettä iltaisin. Tämäkään ei auttanut riittävästi, joten tiputimme määrän vielä puoleen.

Koko lääkityksen ajan pakko-ajatukset ja oireet kuitenkin ovat pysyneet poissa, ja sain vihdoin breikin. Vaikka pienikin määrä lääkettä väsyttää minua, niin toistaiseksi pakko-ajatusten poistuminen on ollut tärkeämpää. Ilmeisesti sivuoireena väsymys on melko harvinainen, mutta jokaisen keho ja mieli reagoi lääkkeisiin eri tavoin. Siksi onkin tärkeintä kuunnella jokaisen omaa tunnetta lääkkeen hyödystä. 

Toinen sivuoire on tullut juodessa alkoholia. Vaikka SSRI-lääkkeeni tuoteselosteessa lukee, että ei ole tunnettua yhteisvaikutusta alkoholin kanssa, niin mielestäni tämä on puppua. En muutenkaan kannusta ketään käyttämään alkoholia lääkityksen aikana, mutta olen tullut nyt hyvin varovaiseksi, sillä alkoholi lääkityksen kanssa tekee minut pahoinvoivaksi. Muutaman juoman voi ottaa, mutta ei enempää. Alkoholi myös tuntuu erilaiselta lääkityksen kanssa, joten suosittelen olemaan varovainen ja pysymään pienissä määrissä.

 

 

Vasymyksen suhteen on ollut haastavaa sanoa, onko kyse lääkityksen aiheuttamasta väsymyksestä vai siitä järkyttävästä uupumuksesta, josta tajusin kärsiväni, kun oireet poistuivat. Taisteltuani yli 10 vuoden ajan, oli todellinen henkinen tila pakko-ajatuksten alla järkyttävä uupumus. Lääkkeistä voi olla montaa mieltä, ja omakin suhtautumiseni on edelleen skeptinen, mutta lääkkeet todella toivat minulle helpotuksen ja lepotauon. Nyt puolen vuoden jälkeen tuntuu, että uupumus hellittää vähitellen. Olen käyttänytkin paljon aikaa nukkuen.

Mielestäni lääkkeisiin ei voi suhtautua mustavalkoisesti. On kysymysmerkkejä ilmoilla siitä, mitä lääkkeet todella tekevät kehollemme. Toisille lääkkeiden syöminen kuitenkin voi olla pelastusvene tilanteessa, jossa ei enää jaksa. Yritetään muistaa, että jokaisen tilanne on uniikki.

Tsemppiä kaikille mielenterveysongelmista kärsiville, olemme todellisia taistelijoita!!

 

 

 

 

Pages