Ladataan...
Päästä irti

Viime päivinä minulla on ollut todella pahoja vaikeuksia itsemyötätunnon suhteen. Eräs karmiva pakkoajatus on jyllännyt päässä, ja aiheuttanut sen, etten ole pystynyt edes kirjoittamaan. Olin tehnyt yhden pienen virheen, ja en pystynyt muuta kuin soimaamaan itseäni. Asian tiimoilta olen jälleen pohtinut itsemyötätuntoa, ja sen olemattomuutta omassa sisäisessä puheessa.

Itsemyötätunnon puute on yksi pahimmista ongelmistani, sillä se vaikeuttaa sitä, että pääsisin yli pakkoajatuksistani. Koska pakkoajatukseni liittyvät aina jollain tavalla häpeään ja/tai syyllisyyteen, olisi todella tärkeää pystyä kohtaamaan itsensä ja kriittiset ajatuksensa itsemyötätuntoisesti.

Tällä viikolla olen pystynyt kuitenkin näkemään itseni hetken aikaa itsemyötätunnolla. Muistelin uimahallin saunan lauteilla sitä, kun yliopisto-opiskelijana käsittelin pakkoajatuksiani. Älkää käsittäkö väärin, yliopistoajat olivat yksi elämäni parhaimmista ajanjaksoista, mutta siihen kuului myös todella rankkoja vaiheita. Silloin tilanne oli paljon nykyistä epävakaampi. Silloin strategiani selvitä opinnoista oli se, että kun oli hyvä päivä, niin taoin vaikka 10 tuntia putkeen jonkun esseen parissa, koska tiesin, että kun huono päivä saapuu, en kykene välttämättä edes nousemaan sängystä. Niin musertavalta tuntui häpeä ja syyllisyys, jotka pakkoajatuksiin liittyi.

Tällä viikolla kokemani itsemyötätunto liittyi siihen, että olin todella ylpeä itsestäni siitä, että olen tsempannut ja kestänyt läpi kaiken sen kivun. Samalla valmistunut maisteriksi, ja tehnyt vielä töitä. Ei se nimittäin helppoa ollut. Mutta se oli kaikki sen arvoista. Jokaisen pakkoajatuksen tuoman ahdistuksen kestäminen on helpottanut ja auttanut kestämään seuraavan aina paremmin. Suurin työ on siis jo tehty. Kiitos siitä minulle!

Alan pohtimaan keinoja, kuinka kehittää itsemyötätuntoa. Voisin kokeilla laittaa jonkin keinon testiin. Onko sinulla loistavia keinoja, joita haluaisit jakaa?